Haku
Minun Kapuani
Päätin haastatella itseäni 1. Mistä sait tiedon Kapuasta? Sairaalamme potilasturvallisuuspäällikkö Kaisa Haatainen oli viime vuonna mukana Kapua projektissa Kirgisiassa jota tuli seurattua sivusta ja se innosti minua kovasti. Kiinnostuin...
Kohti unelmia
Hei! Minulla on ollut viimeiset vuodet aika työn- ja opiskelun täyteisiä ja haastavia monessa mielessä. Olen myös kasvanut ihmisenä paljon ja oppinut tuntemaan itseäni paremmin. Tämä projekti tuli minulle hyvään...
Matkalla lujan lempeästi
Niin sitä on saanut itsensä mukaan johonkin sellaiseen, mikä ei ole tuttua taikka turvallista. Aluksi Nepal-projekti tuntui, että yes, tätähän just tarvinkin. Täydellinen juttu, jossa ei tarvitse miettiä uraansa, parisuhdetta,...
Ei se päämäärä, vaan se matka… Mietin itsekseni, mitä teille tästä kertoisin. Hehkutanko hyvää oloani, intoa siitä, että saan olla mukana, iloani uusista ihmisistä sekä siitä, että elän sellaisessa tilanteessa,...
2018 vuotta aiemmat blogikirjoitukset
Kapuamisen arkea ja juhlaa
Aktiivista kapuamisen varainhannan aikaa on omalta osaltani kulunut nyt noin neljä kuukautta, koska pääsin kunnolla töihin vasta opintovapaani jälkeen. Aika on mennyt nopeasti ja Kapua vie arjessa ajatukseni ja sydämeni...
On ongelmia. Ja on ONGELMIA.
Facebook 29.4.2014 Minä: Miksi ihana punajuuri pitää AINA ravintola-annoksissa pilata yököttävällä vuohenjuustolla? #nälkä #ärsytys Kaveri 1: Pyydä ilman. Minä: Meni jo. En halunnut olla hankala kun ilmaiset sapuskat sain. Kaveri...
Äitienpäivän ajatuksia
”…hän ymmärtää ja lohduttaa, laulun tään hän nyt saa, kallein hän on, niin korvaamaton, parhain hän on äiti mun…” Tänä viikonloppuna vietämme äitienpäivää. Monien perheiden perinteisiin kuuluvat esimerkiksi aamiainen...
Maailman valoisampi puoli
”Lähdemme maailmaan etsimään unelmiamme ja ihanteitamme. Kuvittelemme usein luoksepääsemättömiin sen mikä on käden ulottuvilla.” Paolo Coelho Pohjois-Ugandassa vähennetään kaikkea lapsiin, varsinkin alle 8-vuotiaisiin kohdistuvaa väkivaltaa. Ugandaan perustetaan 50 esikoulua, tuetaan...
Yhteisöllisyydestä…
Sanotaan, että yhteisöllisyys on katoavaa. Väitetään, että ihmiset ajattelevat vain itseään. Keskustellaan siitä, että korvaako verkkomaailma yhteisön voiman. On totta, etteivät perinteiset suku-, perhe-, ja asuinalueyhteisöt ole enää niin voimissaan,...
MONENLAISTA PANKKIASIAA
Siteeraten Aijan omalla blogivuorollaan kirjoittamia toteamuksia ”raha on tärkeä vaihdon väline” ja ”pienillä teoilla on merkitystä ja pienikin ele voi olla jonkin suuremman asian alku tai käänteentekevä hetki jonkun toisen...
Tavarameri
Päätin pitää kirpparin Kapuakassan kartuttamiseksi. Ajattelin, että pääsen kätevästi eroon omista turhista tavaroistani, joku saa itselleen tarpeellisen esineen tai vaatteen ja saatu raha menee hyvään tarkoitukseen. Kaverini halusivat myös auttaa...
Lucy ja Saban kuningatar
Evan edellisen blogikirjoituksen tavoin minäkin olen tehnyt sohvamatkoja Etiopiaan. Matkani eivät kuitenkaan ole johdattaneet minua tulevan vaelluksemme poluille, vaan olen tehnyt aikamatkoja Etiopian historiaan, jossa vastaani tuli kaksi hyvin mielenkiintoista...
Vaeltamaan…
Etiopian matkanjärjestäjämme lähestyi meitä kapuajia laskulla ja mukana kirjekuoressa oli myös alustava matkaohjelma. Laskua tuli nopeasti vilkaistua, mutta matkaohjelmaan tulikin kulutettua enemmän aikaa. Piti heti mennä läppärille etsimään Etiopian kartta...