Aktiivista kapuamisen varainhannan aikaa on omalta osaltani kulunut nyt noin neljä kuukautta, koska pääsin kunnolla töihin vasta opintovapaani jälkeen. Aika on mennyt nopeasti ja Kapua vie arjessa ajatukseni ja sydämeni päivittäin.

Kapuaminen pistää arjen luovuuden liikkeelle, kun keksii millaisin keinoin voisi varoja kerätä. Olen saanut lahjoituksia ystäväviltä ja tuntemattomilta, olen tehnyt erilaisia töitä, järjestänyt eventtejä, pitänyt kirppistä, soittanut kanssakapuajan kanssa posetiivia ympäri Helsinkiä, tiiminä on pidetty ravintolapäivänä Etiopialainen lounas jne. Lisäksi monet muut suunnitelmat odottavat vielä toteutumistaan. Kun keskustelee muiden kapuajien kanssa, niin tunnelmat ovat samankaltaiset. Helppoa tämä ei ole, mutta niin antoisaa <3  Olemme nyt keränneet yhdessä pian 44 000 €, mikä on upea summa. Tavoitteemme kuitenkin on 100 000 € ja sitä kohti menemme.

Tänä upeana Maailma kylässä -festariviikonloppuna kapuajat tapasivat jälleen, helmikuun jälkeen. Perjantaina kokoonnuimme Kynnys ry:n tiloissa, joka on yksi yhteistyökumppanimme ja tekee äärettömän tärkeää vammaiskehitysyhteistyötä muun muassa Etiopiassa. Vammaisen ihmisen asema kehitysmaissa on monin kerroin vaikeampaa ja riskialttius syrjäytymiseen, koulutuksen puutteeseen on suuri. On kysymys ihmisarvosta.

Perjantaina kävimme läpi tarketapaaminennnettua matkaohjelmaa: saavumme Addis Ababaan, jonka merkitys on ”uusi kukka”. Ensin on lepopäivä, jolloin tutustumme kaupunkiin. Sen jälkeen tutustumme Kynnys ry:n kehitysyhteistyökohteisiin menemällä itse niihin töihin eli meidän porukka jaetaan useampaan kohteeseen. Tätä odotamme innolla, on hienoa päästä tekemään töitä sen sijaan, että olisimme vain katselevina vieraina. Pääsemme myös haastamaan itsemme Talent Show:n merkeissä. Tätä varten tulemme tekemään muutamia ohjelmanumeroita ennen matkaa. Ja juu, odotamme tätäkin haastetta todella innoissamme, on hienoa päästä heittäytymään tällaiseen juhlaan.

Vuorivaelluspäiviä Ras Dashenille on kaikkiaan seitsemän. Vaellamme 6 tuntia päivässä ja huippupäivänä 10 tuntia. Lämpötilat ovat yöllä 0 – 5 C ja päivällä 15 – 20 C. Kerrospukeutuminen on valttia. Saimme myös varustevinkkejä ja onneksi minullakin on ennestään jo joitain varusteita, niin ei tarvitse kaikkea ostaa. Rokoteasiat ovat myös tiimiläisillä mielessä ja jokainen tahoillaan päivittää ja hankkii rokotteet.

Nyt lauantaina ja sunnuntaina 24. – 25.5. on Maailma kylässä -festari, joka itselleni edustaa kesän alkua. Nämä festarit ovat mielestäni parhaimmat, koska kansainvälinen ja monikulttuurinen tunnelma on niin käsin kosketeltava; ihmiset ovat liikkeellä hyvällä fiiliksellä ”Love and Peace”, mikä sopii tällaiselle ikihipille loistavasti; ruokaa on tarjolla joka mantereelta; hyvää musiikkia eri puolilta maailmaa; ihania koruja, vaatteita yms värikästä ja kaunista. <3

Kapua-pöytä on Mahdollisuuksien tori -teltassa. Teemme vuorollamme ”työvuoron” ja nautimme festareista. Vaikka kapuaminen käy oman virkatyön lisäksi ihan ”työstä”, niin toimintaa leimaa kuitenkin iloisuus. Itse koen, että hankkeessa mukana olo antaa enemmän kuin ottaa sekä fyysisesti että henkisesti. Tämä on uskomattoman hieno vuosi!

Arjen tohinaa nostattamaan tällaiset tapaamiset ovat tärkeitä – ne tuovat juhlan arjen keskelle. Meidän tiimissä kapuajia on 17 ja meillä on hieno tiimi. Suomessa kapuajia on jo useita kymmeniä, pian sata, ja meitä yhdistää Kapua-henki, joka myös tuo juhlaa arjen keskelle. Olen kylillä kulkiessa tavannut sattumalta entisiä kapuajia ja kapuajiksi haaveilevia, nämä kohtaamiset ovat upeita !

Näillä ajatuksilla ja tunnelmilla kohti Etiopiaa ja Ras Dashenia. Emme kuitenkaan unohda yhteistyökumppaniemme muita kohdemaita ja ihmisiä, sillä  Uganda, Sierra Leone ja Nepal ihmisineen ovat sydämissämme ja ajatuksissamme yhtä vahvasti kuin Etiopia.

Aurinkoisin terveisin kapuaja Seija Paasi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top