Maaliskuun alussa luulin vielä olevani lähdössä pian Kapua-reissulle Nepaliin. Tai ainakin melkein. Jossain mielen perukoilla taisi olla jo aavistus siitä, että matka ei ehkä toteudukaan
Olen kuluneen viikon aikana aloittanut tämän blogin kirjoittamisen neljästi. Jokaisen aihion olen kylmästi deletoinut. Kirjoittaminen on ollut yhtä tahmeaa, kuin varainkeruukampanjani eteneminen viimeisten kuukausien aikana.
Toukokuun alkupuoliskolla, äitienpäivän lähestyessä, tulee mietittyä äitinä olemista. Olen kolmen ihanan tyttären äiskä ja olen saanut synnyttää heidät turvallisesti kotikaupunkini Tampereen yliopistollisessa keskussairaalassa. Omien tyttärieni
Olen lisännyt älylaitteiden käyttöä korona aikana. Olen hankkinut tietoa, lukuja, iloa, lohtua ja liikuntaohjeita. Iloitsen, että minulla on tähän vapaus, niin ihmisenä kuin naisena. Aikaa
Kapua-keräyssivujeni auettua tammikuussa mietin ensimmäistä kertaa elämässäni kännykän käyttöni rajoittamista. Keräyssivujeni päivittäminen monta kertaa tunnin aikana puhumattakaan päiväsaldosta ensimmäisten päivien ja vielä viikkojenkin jälkeen oli