Juhlia ja pommi-iskuja

Viimeisiin viikkoihin on mahtunut paljon yllätyksiä, mikä ei kuitenkaan ole yllättävää, kun ottaa huomioon missä ollaan. Ensimmäinen yllätys oli upeat synttärijuhlat kampuksella. Yhteinen illallinen, suomenlipulla koristeltu kakku ja ihanat lahjat opiskelutovereilta eri puolilta maailmaa oli täydellinen yllätys! Juhlat jatkuvat vielä parin päivän päästä paikallisen terveyskeskuksen kunnostusprojektiin tutustumisen yhteydessä. Paikallinen Rotary-yhteyshenkilöni Samuel yllätti täysin, ja taas laulu raikui ja pöytään tuotiin komea kakku. Täällä osataan juhlia!

Toinen isompi yllätys oli samaan aikaan alkaneet terrori-iskut, ensin räjähti ravintolassa, sitten bussissa. Sen jälkeen suljettiinkin yliopiston kampus ja aseelliset vartijat ilmestyivät konekivääreineen kampuksen ainoalle avoimeksi jätetylle portille ja luokkahuoneistomme oville. Kampuksella on ollut onneksi rauhaisaa, mutta ulkopuolella tavallistakin kaoottisempaa. Liikkumista kampuksen ulkopuolelle ei juuri kannusteta, jonka johdosta ruoan hankintakin on hieman hankaloitunut.

Pienempiä yllätyksiä ovat olleet muun muassa haasteet huoneistomme vedenjakelussa ja sähkökatkot, jolloin sekin vähä ruoka, joka kaapissa sattuu olemaan, lämpenee mukavasti. Hyvällä kypsennyksellä bakteerit kuitenkin kuolee ja ruoka maistuu taas.

Viikonloppuna lähdimme karkuun Kampalan kaaosta, Niilin alkulähteille Jinjaan. Majapaikkamme valitsimme sen mukaan, mistä varmuudella saamme lämmintä vettä, sillä kunnollista suihkua emme olleet saaneet kolmeen viikkoon. Matka Jinjaan ja takaisin oli sekin täynnä yllätyksiä, kuten ratsia, josta pääsimme onneksi neuvottelemalla jatkamaan matkaa ja kaatosateen tielle nostattamat pienet järvet, joihin pahimpaan jäimme pohjasta kiinni. Päästyämme eteenpäin huomasimme jotain jääneen jälkeemme. Ei muuta kuin kahlaamaan pudonnut äänenvaimennin kyytiin ja matka jatkui. Paluumatka oli kuskimmekin sanoin ”fast and furious”. Paikallinen liikennekulttuuri hengenvaarallisine ohitustilanteineen on aivan omaa luokkaansa, ja se näkyy myös tapaturmatilastoissa. Ugandan tiet ovat maailman 15. vaarallisimmat.

Kolmen viikon jälkeisiä havaintoja Kampalan kaaoksesta:
– Korvatulpat ovat korvaamaton apu kampuksen hälinään, joka alkaa heti ulkonaliikkumiskiellon päätyttyä puoli kuudelta aamulla, jos on sitä ennen ehtinyt hiljentyäkään.
– Ruuhkat ovat valtaisat. Koskaan ei tiedä, kuinka kauan lyhyenkin matkan kulkemiseen menee, pidemmistä taipaleista puhumattakaan.
– Päivät kuluvat nopeasti, kun valoisan aikaan ennen ulkonaliikkumiskieltoa ehtii käydä luennoilla ja joko kävelyllä tai syömässä.
– Pieni lomanen tekee hyvää. Yhden yön hyppy ilmastoituun huoneeseen, lämmin suihku, hyvä ruoka ja juoma – ja taas jaksaa!

Suvi, ”Mama Kapua”