Tiina Lintunen

Tiina Lintunen

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua Pyhä 2022

Keräyslupa: RA/2020/1558

Tavoite: 540€
Kerätty: 1042.00€

Keräysmittari:

Saavutettu 100%

Keräysmittari:

0/540

Ammatti: yliopistonlehtori
Kotipaikka: Masku
Motto: Ystävällinen kohtaaminen voi pelastaa toisen päivän, joskus jopa hengen.
Oma viesti:

Olen omassa työssäni yliopistolla päivittäin tekemisissä nuorten ihmisten kanssa. Aloittaessaan opiskelut ja muuttaessaan uuteen kaupunkiin, monet nuoret ahdistuvat heihin kohdistuvien erilaisten paineiden alla. Korona-aika huononsi nuorten tilannetta entisestään.  Sen mukanaan tuoma eristäytyminen opiskeluasuntoihin pahensi tilannetta, kun kontaktit ulkomaailmaan jäivät hyvin vähäisiksi eikä nuorilla välttämättä ollut ketään, jolle purkaa omaa ahdistustaan. Myös usko tulevaisuuteen oli monella koetuksella. Opintoneuvonnassa olen huomannut, mikä suuri voima keskusteluilla ja positiivisella tuella voi olla. 

Lähtemällä mukaan tähän Kapua-hankkeeseen haluan omalta osaltani olla mukana nuorten henkisen hyvinvoinnin edistämisessä. Poikien puhelin auttaa vuosittain tuhansia poikia ja nuoria miehiä tarjoamalla heille keskusteluyhteyden luotettavan aikuisen kanssa, jolle voi kertoa omista huolistaan anonyymisti. Toivon voivani tulevan kuuden kuukauden aikana kerätä rahaa toiminnan ylläpitämiseen, välittää tietoa tästä tärkeästä palvelusta ja myös itse oppia ja kasvaa tässä matkan varrella ymmärtämään ja tukemaan nuoria entistä paremmin. Poikien puhelimesta voit lukea täällä:

https://www.vaestoliitto.fi/poikien-puhelin/

Syksyllä ryhmämme kapuaa omakustanteisesti Pyhätunturille haastamaan itseään. Matkat maksamme siis itse. Kaikki lahjoitetut varat menevät Poikien puhelimelle. Toivottavasti voit osallistua ja auttaa. ❤️

 

Kannen kuvan on ottanut Roine Piirainen
ja sen on jakanut Markkinointitoimisto Tovari

Lahjoitukset

  1. 30.12.2022 klo 09:55
    Jonna Wiro lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    <3

  2. 20.12.2022 klo 16:14
    Anonyymi lahjoitti 65 &#128

  3. 18.12.2022 klo 13:39
    Maarit Pekki lahjoitti 20 &#128

  4. 12.12.2022 klo 11:49
    Katriina Lilius lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Tiina työstäsi poikien hyväksi ja kauniista sukista <3

  5. 01.10.2022 klo 16:22
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128

  6. 07.09.2022 klo 22:44
    Sisko-Soilikki Hella lahjoitti 80 &#128
    Kannustusviesti:
    Upeat sukat ja mahtavaan tarkoitukseen – kiitos Tintti❣️

  7. 22.08.2022 klo 22:37
    Kirsi Vainio-Korhonen lahjoitti 75 &#128

  8. 19.08.2022 klo 17:42
    Maiju Wuokko lahjoitti 42 &#128
    Kannustusviesti:
    Peten synttärin kunniaksi ja poikien hyvinvoinnin tueksi – kiitos tärkeästä työstä Tiina!

  9. 15.08.2022 klo 22:00
    Johanna Hulkko lahjoitti 55 &#128

  10. 14.08.2022 klo 18:42
    Anonyymi lahjoitti 20 &#128
    Kannustusviesti:
    Paljon tsemppiä tärkeälle poikien asialle! t. Anja

  11. 11.08.2022 klo 15:35
    Heini Hakosalo lahjoitti 40 &#128

  12. 02.08.2022 klo 11:16
    Anonyymi lahjoitti 65 &#128

  13. 28.07.2022 klo 11:56
    Harri P lahjoitti 10 &#128

  14. 08.07.2022 klo 13:45
    Anonyymi lahjoitti 20 &#128

  15. 08.07.2022 klo 10:04
    Anonyymi lahjoitti 20 &#128

  16. 06.07.2022 klo 23:19
    Elina Kestilä-Kekkonen lahjoitti 10 &#128

  17. 06.07.2022 klo 17:47
    Johanna Salonen lahjoitti 10 &#128

  18. 06.07.2022 klo 11:34
    Mari Vares lahjoitti 30 &#128

  19. 05.07.2022 klo 17:34
    Ville Kivimäki lahjoitti 30 &#128

  20. 05.07.2022 klo 09:53
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128

  21. 04.07.2022 klo 23:20
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128

  22. 04.07.2022 klo 21:01
    Anonyymi lahjoitti 20 &#128

  23. 04.07.2022 klo 20:46
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128

  24. 04.07.2022 klo 18:30
    pekka lähteenkorva lahjoitti 270 &#128
    Kannustusviesti:
    Yhdessä pärjäämme paremmin!

Marjo Kokko

Marjo Kokko

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Oma Kapua 2020 Nepal

Keräyslupa: RA/2021/1029

Tavoite: 1000€
Kerätty: 1030.00€

Keräysmittari:

Saavutettu 100%

Keräysmittari:

0/1 000

Ammatti: Psykoterapeutti ja työnohjaaja
Kotipaikka: Laukaa
Oma viesti:
Elämä on ihmeellistä ja toiveet voivat toteutua… Nyt minun yksi pitkäaikainen toiveeni näyttää ehkä toteutuvan lokakuussa 2022. Pääsen elämäni ensimmäistä kertaa matkustamaan Nepaliin Kapuajien kautta. Oma- Kapua Nepal 2020 avustuskohteena on Taksvärkin ja ECCA Nepalin yhteistyöhanke, jossa tuetaan Nepalin kyläkoulujen kehittämistyötä. Matkalla pääsemme tutustumaan paikallisiin kyläkouluihin ja niiden oppilaskuntien toimintaan. Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta  kehitysyhteistyöstä, joten minulle matka tuo mukanaan paljon uutta.
Nepalin kyläkoulut ovat tärkeässä asemassa mahdollistamassa lasten koulunkäyntiä maaseudulla. Kyläkoulujen haasteet näkyvät lasten koulupäivässä esim. koulurakennusten huonona kuntona, puhtaan veden puutteena ja heikkoina hygieniaolosuhteina. Pitkät koulumatkat ja huonot kouluolosuhteet vaikeuttavat koulunkäyntiä ja monelta jää koulu kesken. Erityisesti tyttöjen koulunkäyntiä ei Nepalissa pidetä kovin tärkeänä ja se katkeaa usein esim. lähes lapsena solmitun avioliiton takia. Kouluissa ei juuri ole erilisiä vessoja tytöille ja pojille, joka entisestään vaikeuttaa tyttöjen koulupäivää. Kuitenkin koulunkäynti on lapsille hyvin mieluisaa myös Nepalissa ja hankittu lukutaito avaa mahdollisuuksia vaikuttaa oman tulevaisuuden suuntaan. Lisäksi kyläkouluilla on tärkeä tehtävä antaa lapsille ja perheille ympäristökasvatusta. Tässä hankkeessa halutaan parantaa kyläkoulujen olosuhteita ja tehdä sitä kautta lapsille turvallisempi koulupäivä. Hankkeen avulla on jo nyt onnistuttu lisäämään tyttöjen sitoutumista koulunkäyntiin. Oman vessan rakentaminen tytöille kouluun on jo riittänyt pitämään tytöt paremmin opinnoissa kiinni. Kyläkoulut tarvitsevat siis hyvin konkreettisia tekoja kouluolosuhteiden parantamiseksi. Paikalliset oppilaskunnat ovat mukana hankkeessa auttamassa, jolloin konkreettiset toimet kohdentuvat paremmin oikeisiin kohtiin.
Työssäni näen, kuinka merkittävä rooli koululla on lapsen ja nuoren elämässä riippumatta siitä, missä päin maailmaa asuu. Niinpä minun oli helppo sitoutua Taksvärkki ry hankkeeseen ja viedä omalta osaltani asiaa ainakin vähän eteenpäin. Tarvitsen tähän myös sinun apuasi ja toivon, että olet mukana lahjoittajana tässä hankkeessa. Keräämämme varat menevät kokonaisuudessaan nepalilaisten lasten hyväksi. Matkat ja muut kulumme maksamme itse.

Ota haaste vastaan ja lahjoita Nepalin kyläkoulujen kehittämishankkeeseen!

Lahjoitukset

  1. 15.11.2022 klo 18:07
    Anonyymi lahjoitti 200 &#128
    Kannustusviesti:
    Psykofyysinen työpaja

  2. 16.10.2022 klo 18:12
    Psykoterapia Carisma lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakut

  3. 07.10.2022 klo 10:19
    Sanna Hämäläinen lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Terveisiä Nepalin kyläkouluun ❤️

  4. 29.09.2022 klo 19:07
    Anne Oinonen lahjoitti 40 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea hienoon reissuun. Reissulaukku valmiina odottaa hakijaa ☺️ t:Anne, Kari ja äiti

  5. 24.09.2022 klo 09:29
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128

  6. 21.09.2022 klo 16:01
    Marjo Myllymäki lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Turvallista matkaa!

  7. 08.09.2022 klo 12:57
    Tuija Siren lahjoitti 10 &#128
    Kannustusviesti:
    Laku

  8. 07.09.2022 klo 21:14
    Pinja Kurkinen lahjoitti 20 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvän asian puolesta! Lakua maistettu.

  9. 22.07.2022 klo 00:47
    Anonyymi lahjoitti 250 &#128
    Kannustusviesti:
    SURUJÄRJESTÖN TYÖPAJA KESÄKUU 2022

  10. 21.07.2022 klo 16:41
    Petri Kurkinen lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Antoisaa ja turvallista matkaa.

  11. 16.06.2022 klo 19:29
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapua lakut

  12. 07.06.2022 klo 20:42
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Hieno hanke! Onnea matkaan!

  13. 06.06.2022 klo 18:42
    Sinikka Vilkuna lahjoitti 20 &#128

  14. 24.05.2022 klo 11:05
    Jarmo Rintamäki lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Toiveista totta! Auttamista tekojen kautta.

  15. 21.05.2022 klo 15:26
    Salla pykälämäki lahjoitti 20 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!

  16. 10.05.2022 klo 13:37
    Tuija Siren lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Antoisaa matkaa. Omat lapseni kävivät aikanaan koulua pienessä kyläkoulussa. Teette arvokasta työtä.

  17. 08.05.2022 klo 18:47
    Dialogis Oy lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Antoisaa ja avartavaa matkaa Marjo ❤️

  18. 07.05.2022 klo 15:06
    Petra Kurkinen lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Äiti huipulle! ❤️

Sanna Virtanen

Sanna Virtanen

Seuraa matkaani täällä ja somessa, kun valmistaudun Afrikan toiseksi suurimman vuoren kapuamiseen ja humanitääriseen työhön.

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Oma Kapua 2023 Kenia

Keräyslupa: RA/2020/1390

Tavoite: 5000€
Kerätty: 1561.46€

Keräysmittari:

Saavutettu 31%

Keräysmittari:

631/5 000

Ikä: 44
Ammatti: Yrittäjä
Kotipaikka: Janakkala
Motto: I can do it, because I already have done what at first I was afraid! You can do it, too!
Oma viesti:

Kiitos, kun klikkasit minun profiiliani! Ehkä tunnet minut ja halusit katsoa, mihin se Sanna on nyt ryhtynyt? Voi olla myös, että et tunne minua, mutta jokin sai sinut katsomaan tarinani. Kiitän siitä jo etukäteen, että luet loppuun ja mietit voisitko kannustaa minua ja lahjoittaa tärkeään kohteeseen Keniassa. Kerron, nyt miksi lähdin kapuajaksi. Suuri auttamisunelma Afrikassa Voiko sinun mielestäsi yksittäinen ihminen vähentää köyhyyttä? Uskon, että voi, mutta ei yksin. Tarvitaan saman arvomaailman jakavia, rohkeita ja auttamishaluisia ongelmanratkaisutaitoisia ja -kykyisiä yrityksiä, yhdistyksiä ja yksityishenkilöitä mukaan hankkeeseen. Sinun pieni panoksesi, on merkittävä isossa verkostossa, jossa on muutosvoima. Kerron pikaisesti taustaani, jotta avautuu syy, miksi köyhyyden vähentäminen koskettaa minua. Olen pitkän linjan yrittäjä, joka on ponnistanut vähävaraisen yksinhuoltajan lapsesta erilaisten haasteiden kautta tähän mitä nykyään olen. Olen selviytynyt. Minua on autettu ja tunnen tarvetta siksi auttaa heikommassa asemassa olevia ihmisiä. Olen siis jo vuosia etsinyt tapoja auttaa edes pienellä panoksella ja tehdä jotain konkreettista esim. vapaaehtoistöiden kautta. Viisi vuotta sitten annoin lupaukseni Suomen Nuorkauppakamareiden järjestämässä Youth Forum-tilaisuudessa, että valitsen yhden YK:n kestävän kehityksen tavoitteista, jota lähden parantamaan ja silloin valitsin köyhyyden vähentämisen. Tuo kosketti minua eniten. Lupauksen jälkeen olen tietoisesti ja tiedostamatta alkanut valitsemaan asioita, joilla voin vähentää köyhyyttä. Samalla myös aloin tunnistamaan köyhyyttä eri mittasuhteissa, näkökulmissa ja olosuhteissa. Olen auttanut läheisiäni ja toiminut tukihenkilönä lapsille sekä nuorille. Halu ymmärtää noin vaikeaa aihetta johti minua myös opiskelemaan kestävää kehitystä ja kriisityön tekemistä. Minulle muodostui myös suuri tarve jalkauttaa kestävän kehityksen periaatteita niin työhön kuin henkilökohtaiseen elämään, sekä tehdä humanitääristä työtä Suomen lisäksi myös ulkomailla. Haluan keksiä konkreettisia keinoja, millä voin vähentää köyhyyttä, eriarvoisuutta ja samalla tietysti ilmastonmuutosta. Olen tässä pohdintojen ja keskusteluiden pohjalta tajunnut, että köyhyyden vähentämisen keinoilla voi itseasiassa vähentää myös paljon muitakin epäkohtia. Kun törmäsin Kapua Kenia -hakuun, se kolahti. Siinä on keino, jolla otan seuraavan askeleen auttamisen halussani. Olen päättänyt siis kerätä mahdollisimman paljon varoja Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n Kenia hankkeelle, mutta vähintään 5000 euroa.   Hankkeen tavoitteena on edistää vammaisten tyttöjen ja naisten seksuaali- ja lisääntymisterveyttä ja -oikeuksien toteutumista Kenian terveydenhuollossa. Hankkeessa edistetään seksuaaliterveyttä, äitiysterveyttä, perhesuunnittelua ja sukupuolittuneen väkivallan ehkäisyä. Terveys ja riittävän terveydenhuollon mahdollistaminen on kaikkein tärkein perusta, jolle kaikki muu elämässä rakentuu.   En ole koskaan aiemmin käynyt Afrikassa, mutta nyt minulle avautuu mahdollisuus nähdä paikan päällä mihin avustus menee ja tutustua apua tarvitseviin sekä avustuskohteisiin. Lupaan kertoa rehellisesti tästä matkastani blogissa ja sosiaalisessa mediassa, jotta välittyy aito auttamishalu, haasteet ja onnistumiset niin matkan varrelta kuin määränpäästä Keniasta. Kapua Kenia – hankkeen avulla otan ison askeleen kohti Afrikkaa ja suurta unelmaa, jossa voin olla vieläkin enemmän avuksi osaamiseni avulla. Kerro minulle mitä ajatuksia tämä herätti sinussa? Toivottavasti voit auttaa minua auttamaan ja kannustat minua. Kiitos, kun luit loppuun.  

Lahjoitukset

  1. 31.03.2023 klo 17:06
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128

  2. 31.12.2022 klo 19:33
    Heidi Nyberg-Virtanen lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä 💪👍

  3. 20.11.2022 klo 22:06
    Marja Rikaniemi lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos! Maksu Kapua Kenia hyväntekeväisyystilaisuuden Titi Pohjolan valokuvataulun hankinnasta, jonka summa menee LSV:lle!

  4. 20.11.2022 klo 15:39
    Marja Rikaniemi lahjoitti 20 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos erinomaisesta tilaisuudesta Itäkeskuksessa! Ostin Titin norsukuvan huutokaupasta. 20 euroa käteisellä ja 20 euroa täten.

  5. 20.11.2022 klo 13:31
    Timo Vainikainen lahjoitti 20 &#128

  6. 14.11.2022 klo 15:32
    Marko Virtanen lahjoitti 10 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakua kiitos! :D

  7. 31.10.2022 klo 19:53
    Puista Oy lahjoitti 10 &#128

  8. 30.10.2022 klo 15:08
    Sari Salonen lahjoitti 10 &#128

  9. 05.07.2022 klo 20:57
    Juha Arohonka lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Anna palaa! ❤️

  10. 05.07.2022 klo 11:50
    Janne Liias lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä haasteeseen!!

  11. 04.07.2022 klo 19:04
    Kari Virtanen lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!!

  12. 03.07.2022 klo 16:32
    Paula Strengell lahjoitti 70 &#128

  13. 18.06.2022 klo 21:44
    Kapua Kahvimyynti lahjoitti 40 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos tukijoille Fest Afrika -tapahtumassa!

  14. 14.06.2022 klo 22:04
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Sanna!!

  15. 01.06.2022 klo 13:31
    Kahvimyynnistä tuottojen tilitykset lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitokset Kapua kahvipaketin ostoista ihanille ihmisille hyvän asian vuoksi!

  16. 21.05.2022 klo 11:28
    VeraVia Finland Oy lahjoitti 200 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea kapuamiseen ja varainkeruuseen hyvän asian vuoksi!

  17. 07.05.2022 klo 14:15
    Raila Eskola lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Pienistä puroista joeksi

  18. 02.05.2022 klo 13:49
    Torikadun tennishallin kahvio lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa, että olet mukana Kapua Kenia -keräyksessä! Tsemppiä alkaneelle Kapua-vuodelle! konkarisi Merja

  19. 28.04.2022 klo 13:23
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128

  20. 25.04.2022 klo 21:54
    Puista Oy lahjoitti 100 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapuamiseen!

  21. 25.04.2022 klo 21:13
    Juhani Haapaniemi lahjoitti 10 &#128

  22. 25.04.2022 klo 21:00
    Anonyymi lahjoitti 20 &#128

  23. 25.04.2022 klo 20:32
    Jaana ja Kaija Kilpinen lahjoitti 20 &#128

  24. 25.04.2022 klo 10:13
    Sanna Virtanen lahjoitti 30 &#128

Ida Heinänen

Kuvassa Rosemary, joka toimii hankkeen keulakuvana on hankkeen yksi hyödynsaajista kuulovamman vuoksi.

Ida Heinänen

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Oma Kapua 2023 Kenia

Keräyslupa: RA/2020/1390

Tavoite: 1200€
Kerätty: 1343.00€

Keräysmittari:

Saavutettu 100%

Keräysmittari:

4/1 200

Ikä: 25
Ammatti: Opiskelija (lääketiede 5. vsk)
Kotipaikka: Tampere
Oma viesti:

Kannetaan kortemme kekoon globaalin eriarvoisuuden ratkaisemiseksi!🌼🌱 Oma kapua-hankkeessa osallistujat keräävät rahallista tukea paikallisen jo olemassa olevan terveystoiminnan kehittämiselle ja palkinnoksi vierailevat paikan päällä ja Kapuavat Afrikan toiseksi korkeimman vuoren, Mt. Kenian, huipulle. Reissun kaikki maksavat ihan omasta pussistaan, mutta sinun tukeasi tarvitaan sponsoroitavan hankkeen rahoittamiseksi. 🌞 Hankkeessa parannetaan Kenian vammaisten (erityisesti naisten ja tyttöjen) pääsyä terveydenhuollon ja etenkin lisääntymisterveyden palveluiden piiriin. Vammaiset naiset ja tytöt ovat erityisen haavoittuvaisessa asemassa ja on todennäköisempää, että juuri he eivät saa asianmukaista ehkäisyneuvontaa (ei ole mahdollisuutta ehkäisyyn tai painostetaan sterilisaatioon), joutuvat raiskauksen uhriksi, eivät tule terveydenhuollossa ymmärretyksi ja saa asianmukaista hoitoa esimerkiksi synnytyksissä. 🩸🌧️ Konreettisesti mm. tehdään terveyskeskuksen tiloista sellaisia, että myös liikuntavammaiset pääsevät vastaanotolle ja sairaalavuoteelle, koulutetaan henkilökuntaa, jotta saataisiin murrettua syvälle juurtuneita ennakkoluuloja vammaisia kohtaan ja pyritään vaikuttamaan yhteisön käsityksiin seksuaalioikeuksista ja siitä, että ne kuuluvat ihan kaikille – myös vammaisille tytöille. 👩🏾‍🦽 Paperilla ja lain mukaan näin onkin, mutta käytäntö on vielä pahasti jäljessä. Rahallinen tuki menee kahden vakaan paikallisjärjestön toiminnan kapasiteetin kasvattamiseen. Nämä kaksi järjestöä ovat vammaisten naisten vuonna 2001 perustama järjestö Women Challenged to Challenge ja nuorten sekä naisten koulutusta ja lisääntymisterveyttä kehittävä vuonna 2007 perustettu järjestö African Network Development on Sustainable Economic Activities. 📈 Kerätyillä varoilla hankitaan mm. terveyssiteitä tyttöjen klubille (2 kk 20e), koulutusta seksuaalioikeuksista terveydenhuollon ammattilaisille (50e) ja vammaisjärjestöille (100e), esteettömiä telttoja maaseudulla toimivalle liikkuvalle klinikalle (60e) sekä sairaalavuoteita, joihin liikuntavammaiset pystyvät siirtymään (140e). Kiitos kun olet mukana ❤️

Lahjoitukset

  1. 24.01.2023 klo 22:04
    Johanna Rimpiläinen lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Alma kiittää ❤️

  2. 21.12.2022 klo 01:02
    Ida Heinänen lahjoitti 40 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos kahvia ostaneille!

  3. 20.12.2022 klo 17:34
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Mamman joululahja 🎄

  4. 20.12.2022 klo 10:36
    Anonyymi lahjoitti 224 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvää Joulua!

  5. 18.12.2022 klo 15:19
    Anne ja Aleksi Kouhia lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvää joulua ja ihanaa matkaa! ❤️

  6. 08.10.2022 klo 20:07
    Sanni Kyröjoki lahjoitti 10 &#128

  7. 08.10.2022 klo 20:01
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128

  8. 08.10.2022 klo 20:00
    Essi Väisänen lahjoitti 10 &#128

  9. 28.09.2022 klo 16:23
    Hanna Lehtinen lahjoitti 35 &#128

  10. 16.09.2022 klo 11:55
    Miina Hiilloskivi lahjoitti 75 &#128

  11. 11.09.2022 klo 21:17
    Hilla Nyström lahjoitti 30 &#128

  12. 10.09.2022 klo 17:24
    Anonyymi lahjoitti 250 &#128

  13. 10.09.2022 klo 17:16
    Anonyymi lahjoitti 250 &#128

  14. 10.09.2022 klo 15:56
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128

  15. 10.09.2022 klo 10:45
    Sanni Kyröjoki lahjoitti 25 &#128

  16. 09.09.2022 klo 17:01
    Pinja Leivo lahjoitti 20 &#128

  17. 01.06.2022 klo 18:14
    Anonyymi lahjoitti 100 &#128

  18. 24.04.2022 klo 19:59
    Päivi Laine lahjoitti 100 &#128

Elina ja Johanna Järveläinen

Elina ja Johanna Järveläinen

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Oma Kapua 2023 Kenia

Keräyslupa: RA/2020/1390

Tavoite: 3000€
Kerätty: 1420.00€

Keräysmittari:

Saavutettu 47%

Keräysmittari:

140/3 000

Oma viesti:

Olemme uteliaat ja avarakatseiseset siskokset ja innolla osallistumassa Kapuan tarjoamaan mahdollisuuteen tehdä hyvää. Vammaiset ovat monessa yhteiskunnassa marginaalisessa asemassa ja kokevat ennakkoluuloja ja syrjintää. Osallistumisellamme Kapuaan haluamme oppia lisää vammaiskysymyksistä Keniassa ja varainkeruun kautta tukea vammaisten tyttöjen ja naisten oikeuksien toteutumista. Odotamme myös Kapuan mahdollistamia kohtaamisia ja muiden kapuajien tapaamista!  

Lahjoitukset

  1. 31.03.2023 klo 14:32
    Anonyymi lahjoitti 20 &#128

  2. 06.03.2023 klo 10:06
    Anonyymi lahjoitti 40 &#128

  3. 27.02.2023 klo 15:12
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128

  4. 31.12.2022 klo 14:32
    Juho Heliste lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapuajille!

  5. 30.12.2022 klo 09:42
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapuamiseen

  6. 28.12.2022 klo 20:42
    Anonyymi lahjoitti 180 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvää Uutta Vuotta ja onnea kapuamisellee

  7. 28.12.2022 klo 10:53
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä reissuun!

  8. 25.12.2022 klo 11:32
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128

  9. 23.12.2022 klo 14:58
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128

  10. 22.12.2022 klo 20:50
    Rami Tättilä lahjoitti 30 &#128

  11. 10.12.2022 klo 06:20
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128

  12. 03.12.2022 klo 14:43
    Anonyymi lahjoitti 100 &#128

  13. 28.11.2022 klo 15:53
    Marja Rikaniemi lahjoitti 20 &#128
    Kannustusviesti:
    Kohti joulua ja huippua lakun voimin!

  14. 10.11.2022 klo 17:14
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128

  15. 08.11.2022 klo 12:23
    Anonyymi lahjoitti 110 &#128

  16. 03.11.2022 klo 21:09
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128

  17. 02.11.2022 klo 20:29
    Anonyymi lahjoitti 105 &#128

  18. 08.10.2022 klo 11:08
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128

  19. 28.09.2022 klo 18:20
    Matleena Autio lahjoitti 20 &#128

  20. 08.09.2022 klo 08:44
    Anonyymi lahjoitti 55 &#128

  21. 05.09.2022 klo 12:51
    Heidi Saarinen lahjoitti 20 &#128

  22. 12.08.2022 klo 08:28
    Anonyymi lahjoitti 50 &#128

  23. 16.06.2022 klo 00:06
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä siskokset, yhteistyössä on voimaa!

  24. 07.06.2022 klo 20:32
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128

  25. 14.05.2022 klo 20:40
    Anonyymi lahjoitti 10 &#128

  26. 14.05.2022 klo 08:50
    Anonyymi lahjoitti 30 &#128

  27. 02.05.2022 klo 16:05
    Eija-Liisa Järveläinen lahjoitti 30 &#128

  28. 02.05.2022 klo 15:36
    Anonyymi lahjoitti 20 &#128
    Kannustusviesti:
    Huikea matka alkamassa! Onnea hankkeelle! T. konkarikapuaja Annukka

  29. 02.05.2022 klo 14:32
    Marja Rikaniemi lahjoitti 20 &#128
    Kannustusviesti:
    Ilo päästä kannustamaan tärkeää hanketta! t. konkarikapuaja Marja

Scroll to Top