Heidi Kekkonen

Heidi Kekkonen

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua 2016 Nepal

Keräyslupa:

Tavoite: 5545€
Kerätty: 4409.80€

Keräysmittari:

Saavutettu 79%

Keräysmittari:

1 700/5 545

Ikä: 50
Ammatti: Yrittäjä/kirjanpitäjä
Kotipaikka: Oulu
Motto: Kurottelen kohti pilviä, jalat tukevasti maassa.
Oma viesti:

90-luvulla seurasin aktiivisesti Veikka Gustafssonin uraa kiipelijänä ja päätin, että joskus minäkin haluan nähdä Mount Everestin ”livenä”. Mount Everestin kuva on pysynyt mielessä ja kun sattumalta törmäsin yhteen Kapua-kävijään, niin palasin Kapua.fi sivuille. Ja siellä se oli: vuoden 2016 Kapua ja Nepal! Oma elämä on jo löytänyt uomansa ja omaan napaan tuijottaminen on vähentynyt. Vähän huolestuneena olen seurannut vaeltajien kasvavaa määrää eri vuorilla ja miettinyt hyödyttääkö kiipeilyturismista saatu tulo niitä, joiden takapihoilla turistit tallaavat. Kapua 2016 yhdistää hienosti kaksi asiaa, pääsen näkemään Mount Everestin ja auttamaan paikallisia asukkaita. Voin kerätä varoja heidän auttamisekseen juuri siellä, missä he asuvat – heidän olojaan ja kulttuuriaan kunnioittaen.

Haastan kaikki ystäväni ja tuttavani osallistumaan tähän hyvään hankkeeseen. Enemmän kuin rahaa pyydän osallistumista. Siivoa pesäsi ja lahjoita tarpeettomat käyttökelpoiset tavarat kauttani myytäväksi. Virkistä käsityötaitosi ja lahjoita osaamistasi. Osallistu tuleviin järjestettäviin tapahtumiin, mitä ne sitten ovatkin. Pienikin panos on arvokas! Uskon pystyväni kiipeämään Kala Patharin harjanteelle, mutta 5 545 euron keräämiseksi tarvitsen teidän apuanne!

Lahjoitukset

  1. 04.01.2017 klo 14:19
    Heidi Kekkonen lahjoitti 28.25 &#128
    Kannustusviesti:
    Vielä ehtii vuoden vaihteen kirppistuotot.

  2. 22.12.2016 klo 13:46
    Pia Illikainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Suomen Ilmailumuseo toivottaa hyvää joulua ja onnea tulevalle vuodelle!

  3. 20.12.2016 klo 07:55
    BigBag Oy lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Joulutervehdys ja onnittelut menestyksellisestä hankkeesta!

  4. 20.12.2016 klo 07:23
    Heidi Kekkonen lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Joulujooga Keravalla ja jouluinen jooga Oulussa. Kiitos osallistujille.

  5. 03.12.2016 klo 18:15
    Marjo Mälkönen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jooga Katmandussa!

  6. 04.11.2016 klo 19:52
    Raili Selinheimo lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Seikkailu hyvän asian puolesta!

  7. 03.11.2016 klo 21:44
    Tuomi Kariniemi lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Linjassa oy toivottaa mahtavaa matkaa!

  8. 03.11.2016 klo 14:42
    Heikki Keranen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Heidille ja Kapua teamille !

  9. 03.11.2016 klo 09:00
    Fiare Oy Fiare Oy lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tyytyväinen asiakas tsemppaa Heidiä omaan ja keräystavoitteeseen.

  10. 02.11.2016 klo 20:45
    Sari Roivainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hattua Nostan, Tsemppiä Kapuan loppurutistukseen!

  11. 02.11.2016 klo 12:14
    Ossi Kajas / Magito lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapuaminen alkaa ensimmäisen askeleen ottamisella, tsemppiä!

  12. 01.11.2016 klo 22:05
    Eeva Haikonen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Go Heidi Go!

  13. 01.11.2016 klo 20:55
    kaappi k lahjoitti 200.00 &#128
    Kannustusviesti:
    eteenpäin

  14. 28.10.2016 klo 19:15
    Viktor Djupsjöbacka lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan!

  15. 28.10.2016 klo 08:44
    Saija Miina lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Työntöapua ylöspäin menolle!

  16. 27.10.2016 klo 21:46
    Vesa Koskelainen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Upeaa rohkeutta Heidi!

  17. 27.10.2016 klo 19:11
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Varmistelen että keräysraja rikkoutuu :) Tsemiä Heidi, lähestyy lähestyy..

  18. 26.10.2016 klo 11:40
    Outi Kaija lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Huipulle! Tsempillä!? ei sen korkein tarvitse olla, huippua kuitenkin!

  19. 22.10.2016 klo 20:40
    Anonyymi lahjoitti 45.35 &#128
    Kannustusviesti:
    lokakuun kirppari, kiitos vaatelahjoittajat!

  20. 22.10.2016 klo 20:31
    Anonyymi lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvän olon jooga/meditaatio

  21. 22.10.2016 klo 18:03
    Eija Andeli lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapua apua! Tsemppiä hyvän asian puolesta.

  22. 21.10.2016 klo 07:46
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Muut menevät, minne pääsevät, Heidi menee, minne haluaa!! Hienoa, että sinun kauttasi ja matkassasi me muutkin pääsemme huikealle retkelle.

  23. 18.10.2016 klo 20:25
    Leena Nieminen lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä ja onnea matkaan !

  24. 26.09.2016 klo 22:10
    Tiina lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kanssakapuaja kiittää ihanasta kirpparilöydöstä :)

  25. 14.09.2016 klo 18:11
    Anonyymi lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    En saa tavaroita sinne kirpparille, mutta vien tänne ja tässä oletettu tuotto :)

  26. 13.09.2016 klo 15:38
    Heidi Kekkonen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maailman vahvin nalle -kangas. Kiitos Eeva.

  27. 13.09.2016 klo 15:37
    Heidi Kekkonen lahjoitti 94.50 &#128
    Kannustusviesti:
    Hietalahden syyskirppari

  28. 31.08.2016 klo 22:52
    Riikka Pasanen lahjoitti 104.50 &#128
    Kannustusviesti:
    Tuusulan Taiteiden yö / Lipunmyynti

  29. 24.08.2016 klo 08:18
    Heidi Kekkonen lahjoitti 15.45 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakuja sorsamettälle!

  30. 18.08.2016 klo 20:14
    Suvi Anttila lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!

  31. 17.08.2016 klo 08:03
    Heidi Kekkonen lahjoitti 28.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hietalahden kirpparituotot. Kiitokset Hannalla ja Sirulle lahjoituksista, kenkiä lähti kiertoon.

  32. 15.08.2016 klo 08:52
    Heidi Kekkonen lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Harry Potterit lähti kiertoo. Kiitos Siru Ormo.

  33. 10.08.2016 klo 07:06
    Anonyymi lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Apukokkina Iisalmessa. Kiitos Miro!

  34. 01.08.2016 klo 08:19
    Heidi Kekkonen lahjoitti 23.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Oulun Kesätorin pokkarituotot

  35. 06.07.2016 klo 07:04
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Kapua-lakusta. Hanke etenee hienosti, onnea matkaan!

  36. 05.07.2016 klo 17:06
    Heidi Kekkonen lahjoitti 25.25 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapua-Lakua.

  37. 05.07.2016 klo 17:05
    Heidi Kekkonen lahjoitti 44.50 &#128
    Kannustusviesti:
    Kesäkirppari. Kiitos vaatteita lahjoittaneille.

  38. 29.06.2016 klo 21:43
    Nina Liski-Tirkkonen lahjoitti 150.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä valmisteluihin ja itse koitokseen :-))

  39. 08.05.2016 klo 10:15
    Odd Fellow Loosi 60 Oulu I.O.O.F lahjoitti 156.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Jenni ja Heidi esitelmästä ja Kapua-illallisesta. Lahjoituksemme on jaettu teille puoliksi. Menestystä hankkeelle!

  40. 07.05.2016 klo 21:08
    Tea Tenhunen lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Loistava hanke, tsemppiä!

  41. 15.04.2016 klo 07:32
    Anonyymi lahjoitti 48.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Uunisaaren myyjäiset

  42. 16.03.2016 klo 23:08
    Anonyymi lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos ihanista rannekoruista ja vähän muutenkin hyvälle työlle!

  43. 12.03.2016 klo 18:27
    Anonyymi lahjoitti 65.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapuajooga/mediataatio. Kiitos ihanat osallistujat.

  44. 27.02.2016 klo 18:57
    Seija Paasi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Oranssi on kaunis, kiitos. T. Konkaris

  45. 17.02.2016 klo 07:56
    Anne Kämpe-Vastapuu lahjoitti 200.00 &#128

  46. 15.02.2016 klo 16:36
    Maritta Ryynänen lahjoitti 12.00 &#128

  47. 14.02.2016 klo 18:17
    Seija Paasi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyty v. -14 Kapua Etiopia keräykseen saatu Singer, josta tilitys tämän vuoden keräykseen Sinulle ja toinen osa kollegallesi Jennille. t. konkarisi

  48. 14.02.2016 klo 12:36
    Eija Stenroth lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Mahtava juttu! Tsemppiä ja onnea matkaan.

  49. 11.02.2016 klo 17:42
    Crime Time osuuskunta lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    5-vuotisjuhlamme merkeissä toivotamme menestystä!

  50. 18.01.2016 klo 17:16
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä valmsitautumiseen!

  51. 16.01.2016 klo 20:30
    Eeva Haikonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hieno kokemus sinulle ja apu menee hyvään kohteeseen!

  52. 16.01.2016 klo 19:28
    Anonyymi lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsempit reissuun kotikaupungin likoille!

  53. 16.01.2016 klo 13:04
    Seija Paasi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tästä se lähtee…tsemppiä! T konkarisi

Raija Kaisjoki

Raija Kaisjoki

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua 2016 Nepal

Keräyslupa:

Tavoite: 5545€
Kerätty: 5636.80€

Keräysmittari:

Saavutettu 100%

Keräysmittari:

860/5 545

Ikä: 62
Ammatti: Kemisti
Kotipaikka: Espoo
Motto: Elämää ei voida kirjoittaa; se on elettävä. (Oscar Wilde)
Oma viesti:

Koulutus – varsinkin tyttöjen koulutus – on tehokkain tapa vähentää köyhyyttä. Kehittyvien maiden asiat ja varsinkin naisten ja tyttöjen tukeminen ovatkin aina olleet tärkeä osa elämääni.

Vaikka Nepalissa tilanne koulutuksen osalta on jatkuvasti parantunut, vielä on paljon tehtävää. Kapua-kampanjan kautta ohjataan tukea erilaisiin projekteihin maassa, jossa monenlaisen avun tarve on suuri. Osallistumalla itse Kapuaan pääsen tekemään konkreettista työtä näiden avustusprojektien onnistumiseksi.

Kapua-vuodelta odotan paljon kiinnostavia tapahtumia pitkin vuotta sekä erityisen mielenkiintoista matkaa Nepaliin. On mahtavaa päästä tutustumaan avustuskohteisiin ja tutustua Nepalin upeisiin maisemiin sekä mielenkiintoiseen kulttuuriin. Ja itsensä haastaminen kannattaa aina – tavoitteena nousta Mount Everestin rinteitä pitkin lähes maailman huipulle!

Lahjoitukset

  1. 02.12.2016 klo 12:42
    Johanna Sivunen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kalenteri + muuten :)

  2. 28.10.2016 klo 22:41
    Raija lahjoitti 27.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korumyyntiä

  3. 22.10.2016 klo 22:57
    Anonyymi lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tällä joulukalenterikirjamyyntituotolla viisi tonnia rikki! T.Konkari

  4. 17.10.2016 klo 13:02
    Tuula Kujamäki lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kavuten tavoitteeseen!

  5. 12.10.2016 klo 21:46
    Raija lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Joulukalenterikirjoja ja lakuja

  6. 02.10.2016 klo 23:01
    Raija lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    2 x kynäkorvikset

  7. 28.09.2016 klo 22:03
    Raija lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kirjamyyntiä

  8. 26.09.2016 klo 23:41
    Raija lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kirjamyyntiä

  9. 20.09.2016 klo 21:47
    Anonyymi lahjoitti 55.45 &#128
    Kannustusviesti:
    Tukimaksu ystävältä. Voimia ja jaksamista!

  10. 18.09.2016 klo 16:23
    Raija lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korvikset ja arpoja

  11. 15.09.2016 klo 20:00
    Marja-Leena Simonen lahjoitti 200.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppaukseksi sinulle kampanjaasi, Raija! Kirjamyynnin tuotto.
    t. Konkarisi

  12. 12.09.2016 klo 11:58
    Kirsti Vikki lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä, jaksamista, sisua, hyviä ajatuksia ja rakkautta! Elämä on!

  13. 11.09.2016 klo 22:18
    Raija lahjoitti 17.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tuotemyyntiä

  14. 09.09.2016 klo 22:47
    Marit Olander lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos omenoista!

  15. 09.09.2016 klo 22:45
    Pirjo Mutanen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Apua kapuamiseen!

  16. 08.09.2016 klo 20:33
    Kirsi-Marja Valariutta lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Iso peukku ja hengessä mukana. Hieno homma!

  17. 07.09.2016 klo 22:48
    Lauri Vuorinen lahjoitti 7.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä! Saaristolaisleipähaaste otettu vastaan!

  18. 06.09.2016 klo 23:06
    Raija lahjoitti 21.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyntitilitystä

  19. 29.08.2016 klo 22:34
    Tuija Riiheläinen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan! Tuija

  20. 28.08.2016 klo 17:47
    Nina Sarmiento lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pajutien pop-up -ravintolasta ostetut korvakorut. Kiitos hyvistä herkuista ja onnea hankkeeseen!

  21. 28.08.2016 klo 08:39
    Raija lahjoitti 985.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pajutien pop up -ravintolan Kapua-paella

  22. 25.08.2016 klo 09:58
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128

  23. 22.08.2016 klo 15:50
    Leena Paavilainen lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    hienosti etenee matka huiputtamaan! Tsemppiä.

  24. 22.08.2016 klo 12:29
    Pirjo Salo lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapuamiseen!

  25. 11.08.2016 klo 22:00
    Raija lahjoitti 33.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tuotemyyntiä

  26. 07.08.2016 klo 10:36
    Raija lahjoitti 283.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Loviisan Rauhanfoorumi / Mahdollisuuksien torin myyntituotto

  27. 01.08.2016 klo 21:36
    Raija lahjoitti 18.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tuotemyyntiä

  28. 17.07.2016 klo 23:13
    Raija lahjoitti 34.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Käsinukke ja lakuja

  29. 12.07.2016 klo 22:34
    Raija lahjoitti 23.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakuja ja muita tuotteita

  30. 28.06.2016 klo 20:13
    Raija lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakuja

  31. 21.06.2016 klo 22:22
    Eero Hakanen lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitokset ikkunoiden pesusta! t.eero

  32. 17.06.2016 klo 00:15
    Raija Kaisjoki lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakuja ja muuta tuotemyyntiä

  33. 16.06.2016 klo 08:33
    Raija Kaisjoki lahjoitti 90.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakuja ja muuta tuotemyyntiä

  34. 29.05.2016 klo 20:31
    Raija lahjoitti 201.45 &#128
    Kannustusviesti:
    Lavista ja lakuja

  35. 26.05.2016 klo 23:27
    Raija lahjoitti 83.50 &#128
    Kannustusviesti:
    Ravintolapäivä/2

  36. 22.05.2016 klo 23:16
    Raija Kaisjoki lahjoitti 51.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tuotemyyntiä

  37. 21.05.2016 klo 17:35
    Anja Kaisjoki lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos keitosta!

  38. 17.05.2016 klo 00:15
    Raija Kaisjoki lahjoitti 45.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tuotemyyntiä

  39. 14.05.2016 klo 20:55
    Raija Kaisjoki lahjoitti 51.50 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakumyyntiä

  40. 05.05.2016 klo 19:42
    Seija Kivi lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan!

  41. 04.05.2016 klo 22:59
    Eila Silvennoinen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapuamiseen!

  42. 04.05.2016 klo 12:31
    Leena Paavilainen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    pienin askelin huiputtamaan :)

  43. 03.05.2016 klo 12:14
    Raija Kaisjoki lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    kirjamyyntiä ja lakuja

  44. 27.04.2016 klo 22:43
    Pedro Rojas lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Mukavaa kavuta mukana

  45. 24.04.2016 klo 20:54
    Raija Kaisjoki lahjoitti 37.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakumyyntiä

  46. 20.04.2016 klo 11:50
    Johanna – lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakut ja muuten vaan :) Tsemppiä hankkeeseen!

  47. 19.04.2016 klo 17:23
    Raija Kaisjoki lahjoitti 16.00 &#128
    Kannustusviesti:
    2 x sukat

  48. 18.04.2016 klo 15:15
    Raija Kaisjoki lahjoitti 302.00 &#128

  49. 17.04.2016 klo 20:44
    Marja-Leena Simonen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    2 kpl ´Hyvästi Afrikka´-elokuvalippua + kahvi. Kiitos esityksestä!

  50. 14.04.2016 klo 19:27
    Päivi Hulkkonen lahjoitti 12.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lippu14.4.

  51. 13.04.2016 klo 11:45
    Anonyymi lahjoitti 24.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lippuja 2 kpl

  52. 13.04.2016 klo 10:49
    Irmeli Puntari lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Voimia jatkoon hienossa hankkeessa!

  53. 11.04.2016 klo 22:25
    Raija Kaisjoki lahjoitti 201.75 &#128
    Kannustusviesti:
    Uunisaaren tilitys

  54. 06.04.2016 klo 19:41
    Raija Kaisjoki lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Espanjalaisilta kollegoilta: adelante por el camino importante – mucha suerte!

  55. 05.04.2016 klo 15:15
    Irmeli Puntari lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Raija!

  56. 02.04.2016 klo 20:33
    Sirpa Pelttari lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hieno tavoite, onnea matkaan!

  57. 17.03.2016 klo 12:57
    Martti Jokinen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Mämmillä ja litralla kermaa kapuaa korkealle.

  58. 03.03.2016 klo 10:47
    Raija Kaisjoki lahjoitti 28.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Arpojen myyntiä

  59. 21.02.2016 klo 09:56
    Johanna Hakanen lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hieno projekti! Tsemppiä !

  60. 18.02.2016 klo 08:28
    Teija Nurmela lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan Raija!

  61. 12.02.2016 klo 12:23
    Aleksi Rojas lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä äiti! :)

  62. 10.02.2016 klo 19:38
    Tuija Riiheläinen lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä! Tuija

  63. 10.02.2016 klo 12:20
    Anonyymi lahjoitti 25.00 &#128

  64. 09.02.2016 klo 21:24
    Marit Olander lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Raijan nimipäivää juhlistaen!
    Tsemppiä! T. Maasu

  65. 09.02.2016 klo 15:57
    pedro rojas lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä projektiin, kun on pitkä matka maaliin on tärkeää tsempata joka päivä. Ps. Hyvää nimipäivää :)

  66. 31.01.2016 klo 20:29
    anja ja aarno hakanen lahjoitti 55.45 &#128
    Kannustusviesti:
    Jos voisin pudottaa 50 vuotta, niin kapuaisin perässä.

  67. 31.01.2016 klo 16:28
    Anonyymi lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Arpajaisista

  68. 30.01.2016 klo 10:23
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!
    t. Tuomas

  69. 25.01.2016 klo 20:10
    Anja Kaisjoki lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Neulelangat

  70. 25.01.2016 klo 20:08
    Raija Kaisjoki lahjoitti 109.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Arpajaiset

  71. 19.01.2016 klo 21:49
    Anja Kaisjoki lahjoitti 55.45 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan!

  72. 18.01.2016 klo 23:07
    Anonyymi lahjoitti 55.45 &#128
    Kannustusviesti:
    Parempi maailma syntyy pienistä teoista.

  73. 16.01.2016 klo 19:10
    Tiina Vanne lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapuaja vuosimallia 2015 toivottaa kotikaupungin kapuajalle upeaa ja unohtumatonta vuotta.

  74. 16.01.2016 klo 18:26
    Raija Kaisjoki lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kalenterimyynti

Minna Holopainen

Minna Holopainen

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua 2016 Nepal

Keräyslupa:

Tavoite: 5545€
Kerätty: 3744.65€

Keräysmittari:

Saavutettu 67%

Keräysmittari:

1 229/5 545

Ikä: 41
Ammatti: Sekapätkätyöläinen
Kotipaikka: Vantaa
Motto: Pelokas pähkäilee, utelias uskaltaa, rohkea ratkaisee.
Oma viesti:

Lyhyesti: tasa-arvon puolesta.

Hakemalla ja pääsemällä mukaan Kapuaan voin olla edesauttamassa tasa-arvoisuuteen pyrkimistä. Neljä vuotta sitten aloin tätä asiaa pohtimaan, samalla kun muutenkin elämä oli murroksessa. On hienoa, että voin nyt samalla olla pienellä itseni kokoisella panoksella mukana tekemässä kehitysyhteistyötä ja vielä matkustaa itse katsomaan mitä keräämilläni varoilla on saatu aikaan. Upeaa päästä Nepaliin samanhenkisten ihmisten kanssa ja kavuta Mount Everestin rinteitä ylöspäin. Maisemat ovat varmasti huikeat. Uskon ja toivon, että myös maailmanmaisemani avautuu entisestään.

Lahjoitukset

  1. 31.12.2016 klo 14:13
    Minna Holopainen lahjoitti 40.25 &#128
    Kannustusviesti:
    Kirpparitulot lahjoitetusta tavarasta. Kiitos :)

  2. 06.11.2016 klo 09:23
    Ulla Holopainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Mustikat mehukkaat menossa mukana

  3. 22.10.2016 klo 22:21
    Minna Holopainen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lokakuun työkavereiden herkkuostot. Kiitos :)

  4. 21.10.2016 klo 20:18
    Jouni Holopainen lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Minttu Himalajalle!

  5. 19.10.2016 klo 18:06
    Minna Holopainen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Sponssiherkut ex-työkamuille by me.

  6. 02.10.2016 klo 08:34
    Minna Holopainen lahjoitti 47.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapua-herkkupuodin syyskuun tulot. Kiitti työkamut :)

  7. 02.10.2016 klo 08:31
    Minna Holopainen lahjoitti 10.30 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakuja.

  8. 29.09.2016 klo 22:30
    Anonyymi lahjoitti 21.70 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullopantteja kapualle

  9. 20.09.2016 klo 15:28
    Ulla Holopainen lahjoitti 38.10 &#128
    Kannustusviesti:
    Ruskaretken satoa kapualle

  10. 04.09.2016 klo 06:48
    Minna Holopainen lahjoitti 49.15 &#128
    Kannustusviesti:
    Toisen työpaikan herkkupuodin myynti elokuulta. Kiitti ihanat herkkusuut :)

  11. 27.08.2016 klo 14:23
    Anonyymi lahjoitti 26.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullonkeräystä kapuan hyväksi

  12. 23.08.2016 klo 15:36
    Annika Holopainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kelattiin Bondin ja Pitkätossun kans et pistetään kisujenhoitopalkkio parempaan tarkotukseen. :)

  13. 03.08.2016 klo 17:50
    Tapio Tuomisto lahjoitti 29.85 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullonkeräystä Tapsan ja Remun voimin

  14. 02.08.2016 klo 10:36
    Ulla Holopainen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Mustikoiden voimalla eteenpäin.

  15. 31.07.2016 klo 08:11
    Minna Holopainen lahjoitti 36.75 &#128
    Kannustusviesti:
    Työpaikan herkkupuodin tuotoksia. Kiitti kaverit :)

  16. 25.07.2016 klo 18:44
    Minna Holopainen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Herkuista.

  17. 06.07.2016 klo 05:47
    Anonyymi lahjoitti 10.30 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapua-lakua.

  18. 06.07.2016 klo 05:42
    Minna Holopainen lahjoitti 40.15 &#128
    Kannustusviesti:
    Toisen työpaikan herkkupuodin kesäkuun tuotto. Kiitos!

  19. 05.07.2016 klo 18:54
    Anonyymi lahjoitti 39.40 &#128
    Kannustusviesti:
    Heidi Lapista kannustaa pullonkeräystuloilla

  20. 02.07.2016 klo 23:58
    Anonyymi lahjoitti 13.25 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullonkeräystuloja

  21. 13.06.2016 klo 20:47
    Ulla Holopainen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korumyyntiä pohjoisessa

  22. 05.06.2016 klo 16:19
    Minna Holopainen lahjoitti 30.90 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakumyyntiä by Ulla Holopainen. Kiitos!

  23. 02.06.2016 klo 23:25
    Minna Holopainen lahjoitti 31.15 &#128
    Kannustusviesti:
    Työpaikan Kapua-herkkupuoti toukokuulta. Kiitos teille herkkusuut :)

  24. 02.06.2016 klo 23:22
    Minna Holopainen lahjoitti 51.50 &#128
    Kannustusviesti:
    Ulla-myyntitykin kauppaamia Kapua-lakuja. Kiitos avusta :)

  25. 01.06.2016 klo 20:49
    Tapio Tuomisto lahjoitti 34.65 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullonkeräystuloja, tsemppiä

  26. 25.05.2016 klo 10:53
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128

  27. 22.05.2016 klo 18:16
    Minna Holopainen lahjoitti 120.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lasten Extreme Run. Kiitos Elvis-poni ja Minna. Kiitos Annika ja Kati.

  28. 15.05.2016 klo 20:38
    Minna Holopainen lahjoitti 13.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lippaasta 8-)

  29. 15.05.2016 klo 12:12
    Anniina Hakala lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Minna!! :)

  30. 14.05.2016 klo 07:18
    Minna Holopainen lahjoitti 40.20 &#128
    Kannustusviesti:
    Lahjoitetun tavaran kirpparimyyntiä. Kiitos!

  31. 13.05.2016 klo 10:04
    Remu T lahjoitti 24.05 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullonkeräystuloja

  32. 09.05.2016 klo 05:12
    Anonyymi lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullot.

  33. 07.05.2016 klo 04:27
    Anonyymi lahjoitti 5.15 &#128
    Kannustusviesti:
    Herkkupeppu iski jälleen. Kapua-laku vaan on :)

  34. 06.05.2016 klo 10:44
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapualakuja

  35. 06.05.2016 klo 10:43
    Anonyymi lahjoitti 31.80 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullonkeräystuloja

  36. 06.05.2016 klo 10:41
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Koruostoja kannustukseksi

  37. 06.05.2016 klo 10:33
    Anonyymi lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pullonkeräystuloja

  38. 02.05.2016 klo 05:08
    Minna Holopainen lahjoitti 5.15 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakuboxi.

  39. 22.04.2016 klo 15:32
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korumyyntiä Tievalla, korut matkaa pohjanmaalle, Tsemppiä

  40. 19.04.2016 klo 18:30
    Kristiina Toivola lahjoitti 9.91 &#128
    Kannustusviesti:
    Go Minna go

  41. 19.04.2016 klo 18:27
    Reko Ukko lahjoitti 9.90 &#128
    Kannustusviesti:
    Hähää :)

  42. 19.04.2016 klo 17:40
    Anonyymi lahjoitti 30.00 &#128

  43. 18.04.2016 klo 20:13
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korumyyntiä Tievalla. Mairelta tsemppiä ja onnea kapuamiselle

  44. 18.04.2016 klo 20:09
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lea ja Leo toivottavat turvallista kapuamista ja antoisaa matkaa, Kahdet kaulakorut lähtevät mukana Uukuniemelle

  45. 18.04.2016 klo 18:32
    Minna Holopainen lahjoitti 215.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lahjoitetun tavaran kirpparimyyntiä. ISO KIITOS lahjoittajille :)

  46. 17.04.2016 klo 21:51
    Suvi Sahakangas lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Koru iloa jakamaan Kavereille!!!! <3

  47. 17.04.2016 klo 19:24
    Minna Holopainen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapua lakuboxi meni parempiin suihin :D

  48. 14.04.2016 klo 05:42
    Minna Holopainen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyntitilitystä

  49. 14.04.2016 klo 05:40
    Minna Holopainen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapua lakuja.

  50. 14.04.2016 klo 05:39
    Minna Holopainen lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tilaustyönä tehty ovistoppari. Kiitos :)

  51. 10.04.2016 klo 09:59
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos autokyydistä :)

  52. 30.03.2016 klo 09:47
    Ulla Holopainen lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tievatuvalla myytyjä kaulakoruja kannustamaan kapuamista

  53. 17.03.2016 klo 11:29
    Minna Holopainen lahjoitti 185.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lahjoitetun tavaran kirpputorimyyntiä. Kiitos :)

  54. 13.03.2016 klo 18:03
    Susanna Pyykkö lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienon asian puolesta. Hyvä Minna! :) Tsemppiä!

  55. 13.03.2016 klo 13:51
    Suvi Sahakangas lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korun iloa jakamaan pohjanmaalle. :-)

  56. 10.03.2016 klo 15:42
    Ulla Holopainen lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä, kaulakorut lähtevät matkalle

  57. 09.03.2016 klo 17:33
    Minna Fyrstén lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Täälä pietään peukkuja

  58. 01.03.2016 klo 20:59
    Saara Joutsimies lahjoitti 10.00 &#128

  59. 01.03.2016 klo 14:23
    Annika Holopainen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pidä hauskaa reissussa! ;)

  60. 26.02.2016 klo 09:48
    Anonyymi lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jorkka on äijä :D

  61. 26.02.2016 klo 08:44
    Minna Ollanketo-Kauranen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitokset, ihanat helmet mulla :D

  62. 24.02.2016 klo 08:22
    Miia Kiukkonen ( Sellmer ) lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ihanat toiset helmet :)

  63. 24.02.2016 klo 07:36
    Miia Kiukkonen ( Sellmer ) lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ihanat Helmet :)

  64. 15.02.2016 klo 11:07
    Minna Holopainen lahjoitti 16.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Suklaata ja irtokarkkia :)

  65. 14.02.2016 klo 17:35
    Anonyymi lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Suklaata on syöty

  66. 13.02.2016 klo 19:10
    Anonyymi lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Haaste: Joka suklaapalasta jonka syöt lahjoitat 50sentiä. :-)

  67. 02.02.2016 klo 11:06
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kirpparilta

  68. 01.02.2016 klo 20:20
    Ulla Holopainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Minna

  69. 01.02.2016 klo 20:18
    Remu ja Tapsa Tuomisto lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Minna

  70. 26.01.2016 klo 14:46
    Erkki Holopainen lahjoitti 100.00 &#128

  71. 25.01.2016 klo 16:00
    Mervi Korhonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Rohkealle teräsnaiselle supertsemppaukset matkaan!

  72. 24.01.2016 klo 18:30
    Satu Riikonen lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Mahtavan asian puolesta lähdet Kapuamaan! Arvostan.
    Tsemppiä tulevaan koitokseen.

  73. 18.01.2016 klo 21:11
    Kati Huhta lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa Minna! Iso peukku kapuamiseen!

  74. 17.01.2016 klo 12:53
    Anonyymi lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kermapepulle Tsemppiä!!!! :-)

  75. 16.01.2016 klo 21:38
    Minna Ollanketo-Kauranen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jos joku, niin sä Minna teet sen <3!! Meidän perhe tsemppaa sua!!

  76. 16.01.2016 klo 20:44
    anu moilanen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Minna!!!! Arvostan!!!

  77. 16.01.2016 klo 19:43
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapuamiseen, ihanaa ja kokemusrikasta vuotta! T. kapuaja 2015

  78. 16.01.2016 klo 14:26
    Inari Sainio lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ja sähän muuten meet sinne!

Hanna Hesse

Hanna Hesse

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua 2016 Nepal

Keräyslupa: 0

Tavoite: 5545€
Kerätty: 4105.31€

Keräysmittari:

Saavutettu 74%

Keräysmittari:

545/5 545

Ikä: 28
Ammatti: Sosionomi, töissä STTK:ssa
Kotipaikka: Espoo
Motto: If you don’t climb a mountain, you can’t see the view
Oma viesti:

Hei kaikki tutut ja tuntemattomat!

Olen 28-vuotias espoolainen. Työskentelen tällä hetkellä järjestössä, mutta taustani on sosiaalialalla. Vapaa-aikani kuluu koirani kanssa touhuten ja rakkaan kiipeilyharrastuksen parissa.

Kehitysyhteistyöleikkauksien myötä on entistä tärkeämpi auttaa heitä, jotka eivät vielä pärjää omillaan. Elämme yhdessä maailman hyvinvoivimmista valtioista. Sinäkin voit osallistua hyvän tekemiseen pienelläkin summalla. Pienistä puroista kasvaa lopulta suuri joki – siis yhdessä olemme enemmän!

Tämän vuoden Kapua-hankkeeseen lahjoitetut varat ohjataan lyhentämättömänä kolmen suomalaisen kehitysyhteistyöjärjestön (Taksvärkki, Väestöliitto ja Kynnys ry) kautta lasten ja naisten terveyden ja koulutuksen edistämiseen Nepalissa ja Keski-Aasiassa.

Varainhankintatiimimme matkustaa marraskuussa 2016 omakustanteisesti Nepaliin vierailemaan Kapuan tukemissa kohteissa. Vierailujen jälkeen vaeltamaan vuoristossa kuuluisan trekkireitin Luklasta Mount Everestin perusleirille. Matkamme ”huippu” on Kala Patharin harjanteella 5545 metrin korkeudessa! Tiimimme yhteinen keräystavoite onkin 100 000e ja jokaisen henkilökohtainen tavoitte on 5545e.

Kapua-vuodessa ei ole kyse vain varainkeruusta tai parin viikon seikkailumatkasta. Vuosi on varmasti myös opettava ja silmiä avaava matka epämukavuusalueelle, paitsi täysin erilaiseen kulttuuriin ja yhteiskuntaan, niin myös itseemme. Toivon tämän vuoden pituisen matkan kehittävän osaamistani ja elämäni prioriteettejani – fyysisen kunnon lisäksi ;)

”My goal is to build a life I don’t need a vacation from”

Lahjoitukset

  1. 30.12.2016 klo 14:10
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Annetaan hyvän kiertää.

  2. 30.12.2016 klo 12:43
    Elina Ylipelkonen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pipohommia, hyvä Hanna!

  3. 28.12.2016 klo 23:18
    Juha Viitala lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pipon lisä

  4. 28.12.2016 klo 00:57
    Hanna Hesse lahjoitti 113.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pipomyynnin tilityksiä

  5. 23.12.2016 klo 21:58
    Riina Nousiainen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Olet huippu Hanna!

  6. 23.12.2016 klo 11:05
    Hanna Hesse lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakumyynnin tilityksiä

  7. 22.12.2016 klo 21:53
    Tiina Laurila lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Vuoret on tehty valloitettavaksi – tsemppiä Hanna kaikkeen tulevaan!

  8. 22.12.2016 klo 09:56
    Nuppu Stenros lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakun lisä

  9. 21.12.2016 klo 15:10
    Kirsi Sjöholm lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    <3

  10. 20.12.2016 klo 13:08
    Leena Korhonen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kaikkea hyvää matkalla huipulle!

  11. 20.12.2016 klo 11:02
    Risto Kousa lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Hanna hyvästä yhteistyöstä, ja hyvää jatkoa kaikkiin mahdollisiin etenemissuuntiin.
    T. Risto

  12. 20.12.2016 klo 08:28
    Tuija Heinonen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kohti korkeuksia jatkossakin Hanna!

  13. 19.12.2016 klo 14:17
    Ulla Hyvönen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea uusiin tuuliin <3

  14. 19.12.2016 klo 12:13
    Leila Kurki lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hanna, sinulla on hieno motto elämällesi, pidä se kirkkaana!

  15. 15.12.2016 klo 18:10
    Minna Davidjuk lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakun lisä

  16. 15.12.2016 klo 18:07
    Hanna Hesse lahjoitti 16.85 &#128
    Kannustusviesti:
    Lippaan tilitys

  17. 15.12.2016 klo 18:05
    Hanna Hesse lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Erjan bensarahat

  18. 15.12.2016 klo 16:41
    Salla Tuominen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jeesataas vähän :D Iloista joulunodotusta Hanna! T: Salla

  19. 04.11.2016 klo 15:27
    Henri Hesse lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lisää Hanna velkakirjaan +20e !!! :)

  20. 23.10.2016 klo 09:48
    Liisa Halme lahjoitti 11.70 &#128
    Kannustusviesti:
    Ihana Hanna! Hieno hanke, tsemppiä??Lissu

  21. 22.10.2016 klo 22:49
    Ossi Luoto lahjoitti 20.00 &#128

  22. 22.10.2016 klo 22:34
    Sinikka Ojapelto lahjoitti 10.00 &#128

  23. 22.10.2016 klo 22:07
    Tiina Vanne lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea Kapua 10 vuotta. Ja teidän jengi on kohta 100.000 euron huipulla. Upeeta. Tsemppiä loppuvuoden keräykseen ja vuoren huiputukseen. Kapuaja vuosimallia 2015 <3

  24. 22.10.2016 klo 22:05
    Heli Hintikka lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Go girl!

  25. 22.10.2016 klo 21:48
    Hanna Hesse lahjoitti 420.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pipomyynnin tilityksiä

  26. 22.10.2016 klo 16:20
    Pirjo Salmela lahjoitti 30.00 &#128

  27. 19.10.2016 klo 15:28
    Hanna Hesse lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakumyynnin tilityksiä

  28. 18.10.2016 klo 11:42
    Johannes Kärkkäinen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tämä on todella hieno projekti! Nauttikaa maisemista!

  29. 14.10.2016 klo 16:45
    Reko Ukko lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvät syndet!

  30. 03.10.2016 klo 09:56
    Sampsa Vähä-Karvia lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitoksia kaasusta ja tsemppiä reissuun! :)

  31. 01.10.2016 klo 19:31
    Tarja Pöyhönen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pipon mitalla kohti huippua!

  32. 22.09.2016 klo 09:49
    Hanna Hesse lahjoitti 11.55 &#128
    Kannustusviesti:
    Lippaan tilitys

  33. 18.09.2016 klo 20:52
    Hanna Hesse lahjoitti 25.75 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakumyynnin tuottoja

  34. 14.09.2016 klo 21:14
    Hanna Hesse lahjoitti 80.00 &#128
    Kannustusviesti:
    KapuaSUP-kokeilun ryhmän 2 osallistumismaksut

  35. 14.09.2016 klo 11:05
    Sari Somer lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    "On hämmästyttävää, miten kauas ja korkealle voimme kiivetä niillä vuorilla joita rakastamme."

  36. 09.09.2016 klo 10:53
    Maarit ja Heikki Vähä-Piikkiö lahjoitti 30.00 &#128

  37. 04.09.2016 klo 20:33
    Ilpo Puputti lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä

  38. 02.09.2016 klo 15:01
    Juhana Harju lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Teet hyvää työtä. Onnea matkaan!

  39. 27.08.2016 klo 18:04
    Riikka Pasanen lahjoitti 16.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lipastilitys/Keravan Liiku ja harrasta -katutapahtuma

  40. 19.08.2016 klo 11:05
    Hanna Hesse lahjoitti 154.50 &#128
    Kannustusviesti:
    Lakumyynnin tuotot

  41. 24.05.2016 klo 10:42
    Hanna Hesse lahjoitti 303.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ravintolapäivän tuotot

  42. 04.05.2016 klo 10:29
    Kirsi Sjöholm lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!

  43. 25.04.2016 klo 19:59
    Hanna Hesse lahjoitti 122.50 &#128
    Kannustusviesti:
    LastenJatsien tuotto

  44. 19.04.2016 klo 14:48
    Mikko Väisänen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa työtä Hanna ja Kapua, kyllä kaikesta on apua!

  45. 01.04.2016 klo 21:17
    Tanja Taipale lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Voimia ja zemppiä hienoon projektiin!

  46. 23.03.2016 klo 14:47
    Maiju Castaneda lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Hanna!! Kapua korkealle!

  47. 26.02.2016 klo 17:23
    Anonyymi lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Minnan ja Joelin kiipeilykokeilu! :) Tsemppii Hanna!

  48. 26.02.2016 klo 17:06
    Anonyymi lahjoitti 25.00 &#128

  49. 26.02.2016 klo 16:34
    Jenni Lindqvist lahjoitti 25.00 &#128

  50. 26.02.2016 klo 14:16
    Ville Uusivuori lahjoitti 25.00 &#128

  51. 26.02.2016 klo 13:47
    Päivi Westerlund lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Hannalle Kapualle

  52. 26.02.2016 klo 13:44
    Eero Harmaala lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    kiipeilykokeilu

  53. 26.02.2016 klo 08:45
    Niina Lindqvist lahjoitti 25.00 &#128

  54. 26.02.2016 klo 08:00
    Heli Kojo lahjoitti 25.00 &#128

  55. 15.02.2016 klo 11:41
    Anonyymi lahjoitti 65.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Adventure Partnersin jääkiipeilykokeilu

  56. 14.02.2016 klo 19:52
    Riina Nousiainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Hanna, tähtää korkealle!

  57. 14.02.2016 klo 18:39
    Mikko Snell lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Iso peukku projektille :)

  58. 12.02.2016 klo 20:35
    Mikko Mättö lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Eteenpäin ja ylöspäin!

  59. 12.02.2016 klo 20:05
    Dima Tsvetkov lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä, rohkeutta ja älyä matkaan! :)

  60. 12.02.2016 klo 11:50
    Leena Korhonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa – huipulle vaan Hanna!

  61. 11.02.2016 klo 15:39
    Matti & Leena Likitalo lahjoitti 130.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Adventure Partnersin jääkiipeilykokeilu

  62. 11.02.2016 klo 12:04
    Reko Ukko lahjoitti 65.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Adventure Partnersin jääkiipeilykokeilu

  63. 10.02.2016 klo 22:04
    Markus Nyman lahjoitti 65.00 &#128

  64. 10.02.2016 klo 16:26
    Sini Kukkonen lahjoitti 65.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jääkiipeilykokeilu Adventure Partners

  65. 10.02.2016 klo 15:33
    Juha Rissanen lahjoitti 65.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jääkiipelikokeilu adventure partners

  66. 09.02.2016 klo 11:36
    Risto Kousa lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiva nähdä kauas edustajansa välityksellä:)

  67. 09.02.2016 klo 08:21
    Tuija Heinonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Hanna. Kapua korkealle!

  68. 05.02.2016 klo 19:47
    Riitta T. lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hanna, kapua korkealle!
    Kapua antaa apua lapsille.
    -Anna sinä apua Kapualle!

  69. 02.02.2016 klo 14:26
    Leila Kurki lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Hanna, katse ylöspäin!

  70. 31.01.2016 klo 21:09
    Juha Isotupa lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Hanna :)

  71. 29.01.2016 klo 15:31
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128

  72. 29.01.2016 klo 14:39
    Maija Kalm-A. lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa!!!

  73. 29.01.2016 klo 12:54
    Laura EInsalo lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Hanna!

  74. 26.01.2016 klo 09:36
    Emmi Silvennoinen lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Upeaa että olet mukana tällaisessa <3 Reippaita kilometrejä!

  75. 25.01.2016 klo 20:49
    Garo ja Ilona lahjoitti 50.00 &#128

  76. 25.01.2016 klo 18:19
    Piia Yli-Heikkuri lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Vautsi, mikä hieno hanke ja kukapa muukaan sen takana kuin sinä!

  77. 25.01.2016 klo 17:51
    Marjukka Tuhola lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä matkaan Hanna! :)

  78. 20.01.2016 klo 16:16
    Katri Kangas lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä matkaan!

  79. 19.01.2016 klo 22:02
    Pirjo Salmela lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kannattaa olla mukana tässä!

  80. 19.01.2016 klo 15:59
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128

  81. 17.01.2016 klo 19:00
    Ulla ja Paavo Hesse lahjoitti 50.00 &#128

  82. 17.01.2016 klo 18:58
    Marjaana Hoikkala lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Autetaan naista mäessä! T.konkarisi

  83. 17.01.2016 klo 17:28
    Anonyymi lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ei se päämäärä, vaan se matka!

  84. 17.01.2016 klo 15:34
    Marianne Aaltola lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvää kiipustus matkaa Hanna.

  85. 16.01.2016 klo 23:37
    Pyry Valtonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvälä sykkeelä, ilon kautta!

  86. 16.01.2016 klo 19:06
    Tiina Vanne lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kotikaupungin kapuajalle iloa ja onnea matkaan, toivottaa kapuaja vuosimallia 2015

  87. 16.01.2016 klo 14:53
    Niina Wächter lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Hanna ja koko tiimi! Unelmien perässä upeisiin paikkoihin samalla tarvitsijoille hyvää jakean; mikä voisi olla sen parempaa! :)

  88. 16.01.2016 klo 14:19
    Nita Karonen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    "In order to succeed, we must first believe that we can"

    – Nikos Kazantzakis

Elina Helmanen

Elina Helmanen

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua 2016 Nepal

Keräyslupa:

Tavoite: 5545€
Kerätty: 11020.00€

Keräysmittari:

Saavutettu 100%

Keräysmittari:

2 055/5 545

Ikä: 33
Ammatti: Toiminnanjohtaja
Kotipaikka: Kouvola ja Helsinki
Motto: Kaikkea muuta, kunhan ei vaan nukkuvaa, puolikuollutta elämää! -Minna Canth
Oma viesti:

Oma unelmani on ollut jo pitkään päästä Nepaliin, joten minulle Kapuassa on kyse omien unelmien toteuttamisesta. En kuitenkaan hakenut mukaan Kapuaan vain oman levottoman, maailmalle kaipaavan sieluni vuoksi. Hain siksi, että vuoden 2012 kevään Keniassa vietetyn, aivan liian lyhyeksi jääneen visiitin, jälkeen olen yrittänyt miettiä, miten voin yhdistää itselleni luontevasti halun auttaa heikommassa asemassa olevia ja levottomuuteni. Kapua oli minulle juuri se, mitä olin etsinyt!

Tämä yhdistää minulle kolme tärkeää asiaa: lähimmäisestä välittämisen ja heikomman auttamisen, itsensä haastamisen sekä omien unelmien tavoittelun.

Olen valmis laittamaan itseni peliin sen vuoksi, että naiset saisivat tietoa terveydestä ja omista seksuaalioikeuksistaan tai että vammaiset naiset Keski-Aasiassa saisivat oman äänensä kuuluviin tai että Nepalin nuoret saisivat kouluihinsa puhdasta vettä ja vessoja sekä pystyisivät vaikuttamaan omiin asioihinsa. Meillä on globaalivastuu auttaa toisia.

Tähän tarvitsen kuitenkin apuasi. Pienistä puroista muodostuu lopulta iso joki. Toivottavasti lähdet mukaan tukemaan tätä matkaa. Jokaisesta lahjoituksesta, niin pienestä kuin suuresta, olen todella kiitollinen.

“Ei se ole rikas, jolla on paljon, vaan se, joka antaa paljon.” – Erich Fromm

Mukana tukemassa:

http://www.keskustanuoret.fi/sites/default/files/kenu_2rivi_eislogan_0.jpg

Lahjoitukset

  1. 31.12.2016 klo 15:33
    Maija Ahonen lahjoitti 8.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tasaluku täyteen!

  2. 31.12.2016 klo 10:21
    Mervi Mäki-Neste lahjoitti 75.00 &#128
    Kannustusviesti:
    joululahjamagneetit loppusuoran kiriin :0).

  3. 27.12.2016 klo 18:25
    Kirsi Marttinen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hieno suoritus, tässä vihdoin tämä viimeinen (magneeteista)! Hyvä Elina, huikean summan keräsit!

  4. 21.12.2016 klo 08:40
    Anonyymi lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneeteista yms.

  5. 20.12.2016 klo 12:25
    Jenny Hasu lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Elina

  6. 18.12.2016 klo 19:35
    Sanna Liimatainen lahjoitti 35.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lämmin kiitos kaulakoruista ja hyvää joulun aikaa! :)

  7. 16.12.2016 klo 14:19
    Heidi Kekkonen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Reissussa rähjääntyneet korvikset :)

  8. 15.12.2016 klo 22:00
    Anniina Peltola lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Elina!

  9. 14.12.2016 klo 14:48
    Tiina Hakkarainen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos avaimenperästä muru : )

  10. 05.12.2016 klo 21:45
    Eveliina Lintula lahjoitti 35.00 &#128

  11. 04.12.2016 klo 23:21
    Antti Hakala lahjoitti 5.00 &#128

  12. 01.12.2016 klo 12:23
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128

  13. 01.12.2016 klo 06:25
    Jenni Näsi lahjoitti 55.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos aivan mahtavista Härmä-avaimenperistä! Ihanaa joulun odotusta sinulle!

  14. 28.11.2016 klo 22:40
    Eveliina Kallio lahjoitti 37.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos hienoista avaimenperistä! ?

  15. 28.11.2016 klo 19:24
    Essi Lahti lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos ihanasta Härmä-avaimenperästä. :)

  16. 08.11.2016 klo 16:37
    Eeva Herrala lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jeejee!!

  17. 03.11.2016 klo 09:02
    Anna-Mari Österlund lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu magneetista & avaimenperästä.

  18. 29.10.2016 klo 18:43
    Sirpa Kinnari lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tämä avaimenperistä!
    Tsemppiä ja Onnea!

  19. 27.10.2016 klo 21:12
    Jonna Piepponen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu magneeteista. Tsemppiä ja menestystä kapuamiseen!

  20. 26.10.2016 klo 14:34
    Sinikka Varila lahjoitti 85.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneetit.

  21. 26.10.2016 klo 14:24
    Sinikka Varila lahjoitti 65.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Malmin magneetit

  22. 23.10.2016 klo 22:38
    Jenni Laisi lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos koruista!

  23. 23.10.2016 klo 05:03
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Elina, kapua korkealle!

  24. 22.10.2016 klo 17:52
    Katariina Rantalainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Mukavaa reissua! ?

  25. 22.10.2016 klo 12:14
    Anonyymi lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu magneeteista /SI

  26. 20.10.2016 klo 21:30
    Olli Rantakangas lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneetteja

  27. 20.10.2016 klo 17:04
    Miia Ritala lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos avaimenperistä ja tsemppiä loppurutistukseen!

  28. 20.10.2016 klo 16:18
    Jenni Vismanen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitokset korviksista! Ota kaikki irti upeasta kokemuksesta

  29. 19.10.2016 klo 19:27
    M L lahjoitti 15.00 &#128

  30. 18.10.2016 klo 15:52
    Mari Ryynänen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu ihanista korviksista! Tsemppiä matkaan! :)

  31. 18.10.2016 klo 11:27
    Heidi Tetri lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Huikeaa matkaa :)

  32. 17.10.2016 klo 22:10
    Nina Hietanen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu korviksista. Hyvää matkaa! :)

  33. 17.10.2016 klo 20:30
    Elina Siltala lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä ja Markolta myös terkut!

  34. 17.10.2016 klo 17:51
    Iida Arminen lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu magneeteista

  35. 17.10.2016 klo 16:54
    Annu Saukko lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan!

  36. 17.10.2016 klo 13:35
    Karoliina Ruusuranta lahjoitti 35.00 &#128

  37. 17.10.2016 klo 10:35
    Ulla Hyvönen lahjoitti 10.00 &#128

  38. 17.10.2016 klo 10:16
    Anonyymi lahjoitti 76.55 &#128
    Kannustusviesti:
    Bravoo, Elina ja koko Kapua-tiimi!

  39. 17.10.2016 klo 10:03
    suvi lukkarinen lahjoitti 5.00 &#128

  40. 17.10.2016 klo 09:56
    Meri-Anna Hintsala lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu korviksista ja lahjoituksesta, onnea matkaan!

  41. 10.10.2016 klo 18:48
    Päivi Onnela lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos avaimenperistä ja onnellista elämysmatkaa Nepaliin!

  42. 09.10.2016 klo 20:40
    Anonyymi lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Rakastut saapuessasi Nepaliin, se maa on niin kaunis. Ja ne ihmiset. Nauti!

  43. 04.10.2016 klo 19:34
    Hannakaisa Markkanen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa työtä Elina! Tsemppiä vielä loppua kohden!

  44. 04.10.2016 klo 13:42
    Päivi Tiittanen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ikimuistoista matkaa!

  45. 04.10.2016 klo 09:50
    Satu Mäki-Lassila lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Eina, keräysiloasi on ollut ilo seurata. Nepal on hieno kohde.

  46. 03.10.2016 klo 15:20
    Reetta Paukkunen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos koruista ja tsemppiä loppu hankkeeseen!

  47. 02.10.2016 klo 19:27
    Elina Helmanen lahjoitti 175.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Paikkakuntamagneettien myyntituottoja markkinoilta.

  48. 26.09.2016 klo 22:12
    Tiina lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kanssakapuaja kiittää magneetista :) Kouvola & Kapua rulaa, jeh! :D

  49. 25.09.2016 klo 09:39
    Salla Remes-Ylönen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvää matkaa ja tee hyvää siellä!

  50. 22.09.2016 klo 20:36
    Eeva Kolttola lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvää Nepalin reissua!

  51. 22.09.2016 klo 18:37
    Tuija Riiheläinen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos magneetista.

  52. 21.09.2016 klo 10:47
    Merja Perälä lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Sadepilvikorvikset.

  53. 20.09.2016 klo 20:37
    Mervi Meriläinen lahjoitti 10.00 &#128

  54. 20.09.2016 klo 11:10
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128

  55. 15.09.2016 klo 20:43
    Sanna Pekkola lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos kaulakorusta <3

  56. 15.09.2016 klo 18:47
    Anu Kammonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    2xkaulakoru

  57. 15.09.2016 klo 05:16
    Satu Laine lahjoitti 10.00 &#128

  58. 13.09.2016 klo 15:29
    Henni Seppälä lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos magneeteista! Terkkuja <3

  59. 12.09.2016 klo 12:17
    Laura Hämäläinen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Suuret kiitokset kaulakoruista!

  60. 11.09.2016 klo 15:48
    Heli Helmanen lahjoitti 187.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Piika ja Renki: magneettien myynti

  61. 08.09.2016 klo 20:47
    Mervi Mäki-Neste lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    kiitoksia lahjamagneeteista!

  62. 08.09.2016 klo 13:46
    Tanja Uusitalo lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    kiitos Somero-kaulakorusta

  63. 06.09.2016 klo 23:04
    Raija Kaisjoki lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitokset magneeteista!

  64. 05.09.2016 klo 12:55
    Topi Seppälä lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    #munbetonihelvetti

  65. 03.09.2016 klo 15:51
    Heli Helmanen lahjoitti 300.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Elimäen pestoo-markkinoiden myynnin tuotto

  66. 02.09.2016 klo 09:42
    Jenny Hasu lahjoitti 5.00 &#128

  67. 31.08.2016 klo 20:21
    johanna nieminen lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    4 x korvikset

  68. 29.08.2016 klo 13:39
    tarja anttonen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä ihana Elina!

  69. 29.08.2016 klo 08:34
    Karoliina Närvänen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    2 x korvikset

  70. 26.08.2016 klo 09:43
    Kaisa Hakala lahjoitti 10.00 &#128

  71. 25.08.2016 klo 17:00
    Jenny Hasu lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ihania koruja, jälleen kerran!

  72. 22.08.2016 klo 22:15
    Sini Heino lahjoitti 22.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korvikset <3

  73. 21.08.2016 klo 18:46
    Eveliina Lintula lahjoitti 40.00 &#128

  74. 20.08.2016 klo 21:25
    Jani Kurvinen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppii korkojen kera

  75. 18.08.2016 klo 20:08
    Sanna Pekkola lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!:)

  76. 17.08.2016 klo 20:24
    Maija Ahonen lahjoitti 112.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneetit ja korut. Jaksaa, jaksaa!

  77. 15.08.2016 klo 18:39
    Leena Kielenniva lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kaulakoru

  78. 15.08.2016 klo 08:54
    Heli Helmanen lahjoitti 230.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Meidän maaseutu 2016-festivaalien myynnin tuotto.

  79. 11.08.2016 klo 10:25
    Julia Koskinen lahjoitti 40.00 &#128

  80. 07.08.2016 klo 10:25
    Elina Helmanen lahjoitti 125.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Teuroisten rompetorin 6.8. myynnin tuotto

  81. 01.08.2016 klo 21:18
    Iina Keinänen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Iso kiitos kaulakorusta, ihana on! :)

  82. 27.07.2016 klo 22:21
    Laura Ikonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu sadepisarakorviksista, kiitos kaikesta vaivannäöstä, ihanaa kesän jatkoa! :)

  83. 22.07.2016 klo 22:12
    Maarit Hotakainen lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korvikset ja magneetti – ihania ovat! Kiitos ja tsemppiä projektiin!

  84. 21.07.2016 klo 11:42
    Katja Asikainen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korvikset

  85. 20.07.2016 klo 22:49
    Leena Siiri lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kaulakoru ja korvikset!

  86. 18.07.2016 klo 09:04
    Anonyymi lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Avaimenperä

  87. 17.07.2016 klo 21:57
    Marjaana Hoikkala lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Working hard for something we don’t care about is called stress, working hard for something we love is called passion.

  88. 10.07.2016 klo 18:39
    Kaisa Hiltunen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Paikkakuntakorut :)

  89. 09.07.2016 klo 12:05
    Jouko Ala-Outinen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa tyota Elina :)

  90. 09.07.2016 klo 09:59
    Niina Ojala lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos magneetista!

  91. 08.07.2016 klo 16:56
    Anonyymi lahjoitti 28.65 &#128
    Kannustusviesti:
    Lipaskeräyksen satoa

  92. 08.07.2016 klo 16:54
    Anonyymi lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Sippola-magneetit + Sippola-avaimenperä

  93. 08.07.2016 klo 14:58
    Katri Kulmuni lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Suurkiitos kauniista, kansainvälisistä kotiseutukoruista! Tsemppiä kapuamiseen tärkeän asian puolesta! <3

  94. 08.07.2016 klo 11:27
    Elina Helmanen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneettimyynnin tilitystä

  95. 07.07.2016 klo 16:19
    Karoliina Närvänen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu korviksista. Onnea matkalla unelmiin!

  96. 07.07.2016 klo 15:41
    Linda Julia Brandt lahjoitti 20.00 &#128

  97. 06.07.2016 klo 01:10
    Katja Lehto lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Elina, muistan sinut iloisena ja ihmiset huomioon ottavana tarjoilijana. Saat hienoja asioita aikaan!

  98. 06.07.2016 klo 00:03
    Sami Hänninen Sautinkarin Kesäterassi lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ihan huikeeta työtä teet. Kyyneleet tulee silmiin. Ehkä löytyisi vielä Sautinkarimagneetti? Tsemiä <3

  99. 30.06.2016 klo 18:00
    Sinikka Varila lahjoitti 65.00 &#128

  100. 30.06.2016 klo 09:33
    Niina Ojala lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos korusta ja magneeteista!

  101. 29.06.2016 klo 11:21
    Virva Leväinen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos taas ihanista koruista!

  102. 27.06.2016 klo 15:19
    Sara Huhtanen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos taas ihanista korviksista ja kaulakorusta!

  103. 27.06.2016 klo 14:33
    Eemeli Rajala lahjoitti 10.00 &#128

  104. 26.06.2016 klo 23:41
    Maija Ahonen lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneeteista ja lakuista. :)

  105. 23.06.2016 klo 07:54
    Laura Tolkkinen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan!

  106. 22.06.2016 klo 12:23
    Outi Mäkinen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan!

  107. 22.06.2016 klo 11:41
    Eeva Kärkkäinen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Aivan upeat kaksi kotipaikkakuntakorua ja yksi avaimenperä. Kiitos! <3

  108. 22.06.2016 klo 10:41
    Miia Sellmer lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitokset Suomen ykköskaupungin, Keravan, nimimagneetista <3

  109. 21.06.2016 klo 22:46
    Emma Koskimaa lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneetit ja vähän päälle. Huikeaa <3

  110. 21.06.2016 klo 15:50
    Maija Vanhanen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos koruista, hieno idea! Mahtavaa matkaa!

  111. 20.06.2016 klo 21:41
    Anu Salmela lahjoitti 5.00 &#128

  112. 16.06.2016 klo 14:54
    Petra Ruuska lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu jääkaappimagneeteista.

  113. 16.06.2016 klo 09:19
    Anonyymi lahjoitti 13.20 &#128

  114. 15.06.2016 klo 19:31
    Anonyymi lahjoitti 605.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Puoluekokouksen tuotto

  115. 15.06.2016 klo 17:53
    Pekka Alakoski lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Mahtavaa Elina!!

  116. 15.06.2016 klo 11:35
    Laura Ikonen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu korviksista, kiitos ja tsemppiä avustuskohteeseesi!

  117. 08.06.2016 klo 22:54
    Raija lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Horo ja Petäjävesi magneeteista!

  118. 08.06.2016 klo 11:31
    Suvi Mäkeläinen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä ja kiitos Elina! Tärkeää työtä!

  119. 08.06.2016 klo 10:05
    outi kiuru lahjoitti 10.00 &#128

  120. 04.06.2016 klo 10:31
    Antti Siika-aho lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapuamalla apua!

  121. 03.06.2016 klo 19:01
    Annukka Rautiola lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!

  122. 03.06.2016 klo 12:12
    Anonyymi lahjoitti 70.00 &#128

  123. 02.06.2016 klo 13:22
    Anna Ranki lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tässä rahaa avaimenperästä. Tsemppiä matkaan!

  124. 02.06.2016 klo 11:24
    Leena Siiri lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    JEE ELINA!

  125. 02.06.2016 klo 11:22
    Marianne Heinonen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Syön ne lakut tänään :) Ja tavoite ylitetty jo heittämällä!

  126. 02.06.2016 klo 11:19
    Maiju Korhonen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tavoite maaliin!

  127. 02.06.2016 klo 11:18
    Anonyymi lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Rai rai

  128. 01.06.2016 klo 20:43
    Jussi Ylitalo lahjoitti 10.00 &#128

  129. 31.05.2016 klo 19:24
    Mervi Mäki-Neste lahjoitti 35.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kerkonkosken ja Sapsalammin kautta Siuntioon, Sippolaan, Seinäjoelle ja Lapualle! Kiitos korvakoruista! Saajat ovat onnellisia!

  130. 31.05.2016 klo 17:33
    Elina Helmanen lahjoitti 200.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maailma kylässä-festareiden myyntitilitys :)

  131. 31.05.2016 klo 17:22
    Matias Ollila lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos. Olen kartalla enemmän kuin koskaan.

    Tsemiä urakkaasi!

  132. 31.05.2016 klo 13:05
    Anonyymi lahjoitti 35.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos koruista! -Heidi ja Suvi

  133. 31.05.2016 klo 10:34
    Anni-Maija Siira lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    "Tunnista unelmasi, valitse oma reittisi, valmistaudu tekemään töitä – ja kohta kaukaiselta tuntunut unelma on käden ulottuvilla!"

  134. 30.05.2016 klo 19:57
    Annika Saarikko lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Elina, tee maailma paremmaksi! Onnea matkaan!

  135. 29.05.2016 klo 23:24
    Raija Kaisjoki lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Luumäki rulettaa!

  136. 29.05.2016 klo 22:20
    mari tavela lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos koruista!

  137. 28.05.2016 klo 21:01
    Elina Helmanen lahjoitti 150.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Maailma Kylässä-festareiden myyntitilitystä :)

  138. 28.05.2016 klo 00:26
    hanna toppi lahjoitti 20.00 &#128

  139. 27.05.2016 klo 12:12
    Elina Helmanen lahjoitti 125.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyntitilitystä :)

  140. 27.05.2016 klo 11:46
    Hanna-Kaisa Virtanen lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä loppusuoralle! :)

  141. 21.05.2016 klo 00:28
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128

  142. 19.05.2016 klo 20:02
    Maiju Jääskeläinen lahjoitti 10.00 &#128

  143. 18.05.2016 klo 21:40
    Tarja Korkkinen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jänissalo avaimenperä, Soweto-korvikset + vähän ekstraa :)

  144. 17.05.2016 klo 15:01
    Kaisa Hiltunen lahjoitti 17.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneetit ja pari kannustuseuroa!

  145. 17.05.2016 klo 14:39
    Elina Lappalainen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapua-projektiin! Magneetti on hieno!

  146. 10.05.2016 klo 22:57
    Virva Leväinen lahjoitti 10.00 &#128

  147. 10.05.2016 klo 10:45
    Katriina Hakanpää lahjoitti 31.20 &#128

  148. 09.05.2016 klo 12:22
    Hannu Tiusanen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos hienosta magneetista! Tsemppiä!

  149. 09.05.2016 klo 08:21
    Liina Hauru lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos hienoista korviksista!

  150. 08.05.2016 klo 16:38
    Reeta Rönkkö lahjoitti 21.20 &#128

  151. 07.05.2016 klo 22:44
    Silja Silvasti lahjoitti 35.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Paljon tsemppiä matkaasi! <3

  152. 04.05.2016 klo 18:24
    Anne Saarikoski lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Elina, tsemppiä omien tavoitteiden parissa!

  153. 04.05.2016 klo 12:48
    Marie Okkonen lahjoitti 35.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos superhienoista korviksista ja magneetista, valtavasti tsemppiä keräykseen!

  154. 02.05.2016 klo 22:21
    Hanna Töykkälä lahjoitti 6.20 &#128
    Kannustusviesti:
    Avaimenperän maksu, kiitos! :)

  155. 02.05.2016 klo 17:42
    Terhi Peltokorpi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!

  156. 02.05.2016 klo 17:37
    Leena S. lahjoitti 24.80 &#128
    Kannustusviesti:
    Seuraava tuhatluku!

  157. 02.05.2016 klo 13:33
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyntitilitystä

  158. 02.05.2016 klo 13:24
    Teresa Tenkanen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos ihanista magneeteista ja tsemppiä Nepaliin!

  159. 29.04.2016 klo 14:58
    Kenneth Sundberg lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapuamiseen!

  160. 29.04.2016 klo 11:29
    Susanna Leino lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tässä ihanista korvakoruista! Paljon tsemppiä Elinalle.

  161. 28.04.2016 klo 14:57
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kohti inhimillisiä kohtaamisia ja meille hyvä mieli kotiseuduista muistuttavista magneeteista. :)

  162. 28.04.2016 klo 09:18
    Mikko Helmanen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Öri öri

  163. 28.04.2016 klo 07:35
    Anonyymi lahjoitti 12.00 &#128

  164. 27.04.2016 klo 12:17
    Anonyymi lahjoitti 6.20 &#128

  165. 27.04.2016 klo 11:26
    Tuula Pajunen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos korviksista ja kaikkea hyvää keräykseen ja tulevaan kapuamiseen !

  166. 27.04.2016 klo 11:21
    Jarkko Sanisalo lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Avaimenperät

  167. 26.04.2016 klo 22:08
    Raija Kaisjoki lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Suomusjärvi-magneetista!

  168. 26.04.2016 klo 07:10
    Kaisa Hiltunen lahjoitti 22.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Sadepilvikorvikset+pari tsemppieuroa :)

  169. 25.04.2016 klo 22:13
    Anonyymi lahjoitti 43.58 &#128
    Kannustusviesti:
    Tasaluku on hyvä! ;)

  170. 25.04.2016 klo 21:15
    Leena Siiri lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jee hyvä Hellu!

  171. 24.04.2016 klo 23:35
    Mari Arminen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä ja onnittelut kummitukselta rohkealle Elinalle .)

  172. 24.04.2016 klo 20:40
    Ulla ja Paavo Hesse lahjoitti 12.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Villasukat :D

  173. 24.04.2016 klo 15:35
    Elina Helmanen lahjoitti 500.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Apriljazzien, Malmin markkinoiden ja korumyynnin tilitystä

  174. 21.04.2016 klo 13:01
    Merja Perälä lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ostokset ja optio lisäostoille :)

  175. 21.04.2016 klo 09:50
    Hanna Hesse lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos Elina makeista jääkaappimagneeteista! Ihanaa yhteistä matkaa meille :)

  176. 17.04.2016 klo 22:09
    Teuroisten Kyläyhdistys ry Teuroinen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Elinaa kannustaa oma kyläyhdistys Teuroisissa

  177. 15.04.2016 klo 07:26
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Elinalle Uunisaaren pankkikorttimaksut

  178. 14.04.2016 klo 18:50
    Anonyymi lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    magneetteja

  179. 14.04.2016 klo 18:49
    Anonyymi lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapualakua

  180. 12.04.2016 klo 15:36
    Tiina Hakkarainen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Go Elina go : )

  181. 12.04.2016 klo 10:01
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneettimyyntiä

  182. 09.04.2016 klo 19:43
    Elina Helmanen lahjoitti 127.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyntitilitys

  183. 08.04.2016 klo 09:20
    Hanna Vuola lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Laitila-korvikset. Kiitos ja tsemppiä!

  184. 06.04.2016 klo 20:52
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korviksista :)

  185. 06.04.2016 klo 10:35
    Pirjo Kaplas lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Terveiset Teuroisista hyvälle asialle!

  186. 31.03.2016 klo 16:04
    Elina Helmanen lahjoitti 40.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyntitilitystä :)

  187. 30.03.2016 klo 16:29
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korutilitystä

  188. 30.03.2016 klo 12:16
    Elina Helmanen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korvismyyntien tilitystä

  189. 29.03.2016 klo 17:55
    Mirjam Hyvönen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ihania koruja! :)

  190. 28.03.2016 klo 22:44
    Eeva Salmenpohja lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Rollo-korviksista kiitos!

  191. 24.03.2016 klo 14:04
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Apua kapuajalle Lappeenrannasta.

  192. 23.03.2016 klo 12:25
    Anonyymi lahjoitti 35.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä matkaan! Kuuden Anttola ja yhden Posio magneetin avulla.

  193. 22.03.2016 klo 21:19
    Antti Grönlund lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos upeista magneettista, ja tsemppiä kampanjaan! :)

  194. 22.03.2016 klo 09:29
    Heidi Kekkonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitokset avaimenperistä.

  195. 22.03.2016 klo 00:19
    Sara Huhtanen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos hienoista korviksista ja tsemppiä!

  196. 21.03.2016 klo 15:57
    Tiina Hakkarainen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Go Elina Go! Lahjoitan kassaan kun porrasjuoksukausi käynnistyy : ) It is a promise!

  197. 19.03.2016 klo 18:59
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapuavalle Otto-lapselle apua projektiin muutamien magneettien ja korvisten kautta. :)

  198. 18.03.2016 klo 17:13
    Tuula Mäki-Fränti lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korviksia 1,5 kappaletta ;)

    Tsemppiä projektiin Elina !

  199. 18.03.2016 klo 10:54
    Elina Helmanen lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korujen myyntitilitystä :)

  200. 18.03.2016 klo 08:36
    Anonyymi lahjoitti 16.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Parit magneetit yms :)

  201. 17.03.2016 klo 21:48
    Laura Kantomaa lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jee! Tsempiä sulle kapuaja!

  202. 17.03.2016 klo 17:17
    Maiju Korhonen lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä! Lisää tulee myöhemmin :)

  203. 16.03.2016 klo 19:46
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Järvenpää <3

  204. 15.03.2016 klo 20:32
    Aija Saari lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos ihanista korviksista ja oikein kovasti tsemppiä keräykseen!

  205. 14.03.2016 klo 17:10
    Riika Patrakka lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    magneetit 2 kp Ihania kiitos !

  206. 14.03.2016 klo 15:40
    Anonyymi lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    ei riitä että haluaa, täytyy myös olla aitoa tahtoa muuttaa heikompiosaisten asemaa.
    -kokki-poika-

  207. 14.03.2016 klo 15:08
    Olli Rantakangas lahjoitti 12.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneetit.

  208. 14.03.2016 klo 14:58
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korvikset :)

  209. 14.03.2016 klo 14:16
    Saara Paajanen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Nyt kapuamani vuori Ras Dashen roikkuu karttana korvassani. Tsemppiä oman vuoresi valloitukseen!

  210. 14.03.2016 klo 13:16
    Minna Sirviö lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos korviksista ja tsemppiä Kapuaan!

  211. 13.03.2016 klo 19:09
    Tuomas Paasonen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsempit! :)

  212. 11.03.2016 klo 22:29
    Saara Lainio lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos korviksista. Tsemppiä matkaan! :)

  213. 10.03.2016 klo 13:53
    Anonyymi lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Korvikset ja kannatusta

  214. 10.03.2016 klo 12:39
    Leena Siiri lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Go Elina <3 + magneetit

  215. 10.03.2016 klo 09:37
    Johanna Repo lahjoitti 31.20 &#128
    Kannustusviesti:
    Ilolla mukanasi! Kiitos korviksista!

  216. 09.03.2016 klo 07:38
    Heli Helmanen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneetista

  217. 08.03.2016 klo 23:14
    Anonyymi lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneeteista

  218. 08.03.2016 klo 20:41
    senja noki lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    korvikset, tsemppiä matkaan ja keräykseen!

  219. 08.03.2016 klo 14:13
    Sirpa Kinnari lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä <3

  220. 07.03.2016 klo 17:13
    Anonyymi lahjoitti 21.20 &#128
    Kannustusviesti:
    Korviksista ja magneeteista. Tsemppiä tulevaan!

  221. 07.03.2016 klo 14:38
    Heli Helmanen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneettien myyntiä

  222. 07.03.2016 klo 10:54
    Elina Helmanen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneetti- & korvismyyntiä

  223. 05.03.2016 klo 14:41
    päivi siggberg lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kohti unelmia!

  224. 04.03.2016 klo 10:06
    Ella Mäkinen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Ihan mahtavaa Elina! Tsemppiä!!! <3

  225. 03.03.2016 klo 17:26
    Leena Mönkölä lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea tulevaan Elina (ottotyttö)

  226. 03.03.2016 klo 10:08
    Mari Kerola lahjoitti 16.20 &#128
    Kannustusviesti:
    Korvikset

  227. 02.03.2016 klo 21:19
    Elina Helmanen lahjoitti 60.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myynnin tilitystä

  228. 02.03.2016 klo 21:04
    Suvi Lukkarinen lahjoitti 10.00 &#128

  229. 02.03.2016 klo 11:34
    Minna Holopainen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Vantaa-avaimenperä.

  230. 02.03.2016 klo 09:19
    Elina Helmanen lahjoitti 65.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyntituottoja

  231. 01.03.2016 klo 21:13
    Liisa Ansala lahjoitti 21.20 &#128

  232. 01.03.2016 klo 18:05
    Anne Heinonen lahjoitti 31.20 &#128
    Kannustusviesti:
    Maksu korviksista

  233. 01.03.2016 klo 16:47
    Anonyymi lahjoitti 22.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kaikkea hyvää.

  234. 28.02.2016 klo 14:20
    Anonyymi lahjoitti 332.70 &#128

  235. 25.02.2016 klo 08:21
    Heli Helmanen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Magneettien myynnistä!

  236. 19.02.2016 klo 19:58
    Anonyymi lahjoitti 166.35 &#128

  237. 19.02.2016 klo 12:56
    Elina Helmanen lahjoitti 94.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Myyntituottojen tilitystä

  238. 11.02.2016 klo 09:44
    Elina Helmanen lahjoitti 26.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tavaramyyntiä

  239. 10.02.2016 klo 23:29
    Maija Ahonen lahjoitti 55.45 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä!

  240. 09.02.2016 klo 19:07
    Elina Helmanen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tavaramyyntiä

  241. 07.02.2016 klo 19:22
    Elina Helmanen lahjoitti 130.20 &#128
    Kannustusviesti:
    Tavaramyyntiä :)

  242. 07.02.2016 klo 14:54
    juha helmanen lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppii

  243. 05.02.2016 klo 16:52
    Elina Helmanen lahjoitti 23.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tavaramyynnin tilitystä

  244. 04.02.2016 klo 20:55
    Anonyymi lahjoitti 7.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tavaramyynti

  245. 02.02.2016 klo 20:54
    Markus Saarinen lahjoitti 15.00 &#128

  246. 01.02.2016 klo 23:06
    Elina Helmanen lahjoitti 121.27 &#128
    Kannustusviesti:
    Lipaskeräys saldoa, kiitos kaikille lahjoittaneille! :)

  247. 01.02.2016 klo 17:05
    Liisa Ansala lahjoitti 15.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Elina! Raha menee hyvään tarkoitukseen, tulkaa siis muutkin mukaan lahjoittajiksi.

  248. 31.01.2016 klo 21:35
    Matti Rantalainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea keräykseen ja matkaan!

  249. 17.01.2016 klo 15:09
    Salla Saarinen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Yksin saamme paljon aikaan, mutta vain yhdessä luomme uutta ja paranamme maailmaa!

  250. 16.01.2016 klo 20:31
    Lauri Heikkilä lahjoitti 5.00 &#128

  251. 16.01.2016 klo 10:24
    Päivi Hyvärinen lahjoitti 55.45 &#128
    Kannustusviesti:
    Alkupotku konkaroitavalle – tästä se lähtee!

Tarja Heinula

Tarja Heinula

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua 2016 Nepal

Keräyslupa:

Tavoite: 5545€
Kerätty: 4895.25€

Keräysmittari:

Saavutettu 88%

Keräysmittari:

440/5 545

Ikä: 53
Ammatti: Näyttelijä
Kotipaikka: Helsinki
Motto: ”Sitä kohti mikä eniten pelottaa!”
Oma viesti:

Halu auttaa, tehdä jotakin konkreettista. Hypätä vuoden kestävään seikkailuun ja haastaa itseni johonkin sellaiseen mistä jää jälki. Hyvä jälki! – Tällaisia pohdiskelin kun hain mukaan Kapuajiin. Vuonna 2016 Kapuajat keräävät varoja koulutuksen ja terveyden edistämiseen Nepalissa. Henkilökohtainen tavoitteeni on kerätä 5.545 e joka on sama kuin vaelluksen korkein kohta Kala Patharin harjanne.

Haastan Sinut mukaan valitsemallasi summalla! Ala- eikä ylärajaa ole! Yksi euro on 6 e kehitysyhteistyössä. Niin VÄHÄN on niin PALJON!

Jos haluat tietää enemmän ota yhteyttä. Kerron mielelläni Nepalin hankkeesta lisää :)

Ryhmäteatteri mukana kirittämässä Tarjaa! Ryhmäteatteri mukana kirittämässä Tarjaa!

Lahjoitukset

  1. 08.01.2017 klo 11:08
    Jani-Matti Salo lahjoitti 20.00 &#128

  2. 04.01.2017 klo 16:28
    Anonyymi lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Q-teatterin Kevyttä mielihyvää työryhmä lahjoittaa enskarilahja rahat Kapualle.

  3. 16.11.2016 klo 08:27
    Ona Kamu lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Rakas Tarja! Mä olen susta niin ylpeä!! Mä oon sun mukana. Jos väsy iskee, ni PeRkKeeEleVoimaa kehiin! Sä pystyt siihen!!! <3

  4. 03.11.2016 klo 19:46
    Helena Vesajoki lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Yes, hyvä Tarja! Huippu jo häämöttää. Tsemppiä sinulle – kaikille kapuajille tärkeän asian puolesta.

  5. 02.11.2016 klo 23:07
    Tiina Koutajoki lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kanssakapuajalle tsemppistä ja kiitos sauvoista! :)

  6. 02.11.2016 klo 22:54
    Anonyymi lahjoitti 71.00 &#128
    Kannustusviesti:
    You can do it my friend :)

  7. 02.11.2016 klo 13:38
    Anonyymi lahjoitti 729.00 &#128
    Kannustusviesti:
    KAPUA lippuja / Q-teatterin kevyttä mielihyvää esitykseen.

  8. 02.11.2016 klo 12:06
    Ossi Kajas lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Huiman antoisaa matkaa korkeuksiin!

  9. 31.10.2016 klo 12:21
    Salla Viikka lahjoitti 35.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hullun hyvää matkaa, Tarja!

  10. 14.10.2016 klo 10:06
    Pirjo Häikiö Häikiö lahjoitti 35.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan Tarja!

  11. 09.10.2016 klo 13:44
    Anonyymi lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kapua jooga&rentoutus / Oulu.

  12. 09.10.2016 klo 13:41
    Anonyymi lahjoitti 84.00 &#128
    Kannustusviesti:
    KAPUA lippuja / Q-TEATTERI Kevyttä mielihyvää.

  13. 02.10.2016 klo 17:11
    Anonyymi lahjoitti 26.00 &#128

  14. 02.10.2016 klo 17:06
    Anonyymi lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lapinlahden lähteen jooga&meditaatio tapahtumaan osalistujat 1.10.2016

  15. 09.09.2016 klo 12:22
    Jussi Jalkanen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Sisulla ja sydämellä!

  16. 25.07.2016 klo 10:09
    Tarja Uhlgren lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Huippua kohti !
    Ajatuksin mukana
    Kaima ja Binki

  17. 16.07.2016 klo 20:13
    Anonyymi lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä sinä, jee!

  18. 07.07.2016 klo 16:43
    Tarja Dibaja lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tytöiltä tytöille!

  19. 02.07.2016 klo 16:47
    Anonyymi lahjoitti 200.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Apollon Orvot -iltamien Kapua laku tuotto Q-teatterissa.

  20. 02.07.2016 klo 16:43
    Anonyymi lahjoitti 200.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Susanna Mikkosen "Kultamuna" huutokaupattiin Q-teatterissa, tuotto Kapualle.

  21. 10.06.2016 klo 13:03
    Anonyymi lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan Tarja!! Haluan tukea Kapuajista juuri sinua, koska olet suosikkinäyttelijäni.

  22. 06.06.2016 klo 19:47
    Anu Nissinen lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hieno hanke, go Tarja!

  23. 06.06.2016 klo 08:12
    Lahja Kangas lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Iloa ja voimaa kaikille osallistujille!

  24. 05.06.2016 klo 10:37
    esko kangas lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Halauksia minultakin Nepalin lapsille!

  25. 04.06.2016 klo 10:27
    Olavi Heinonen lahjoitti 100.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Jätä monta halausta Nepalin lapsille.

  26. 01.06.2016 klo 11:09
    Anonyymi lahjoitti 210.00 &#128
    Kannustusviesti:
    14.5 Joogatilassa hyvää tekevää tekevää joogaa ja meditointia Kapua hengessä –
    osallistujat.

  27. 16.04.2016 klo 17:36
    Anonyymi lahjoitti 200.00 &#128
    Kannustusviesti:
    KAPUA Uunisaareen!

  28. 10.04.2016 klo 15:22
    Anonyymi lahjoitti 72.00 &#128
    Kannustusviesti:
    KAPUA Ryhmäteatteriin /osallistujat huhtikuussa

  29. 16.03.2016 klo 23:27
    Ria Kataja lahjoitti 25.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Tarja! Loisto hanke!

  30. 14.03.2016 klo 18:57
    Anonyymi lahjoitti 500.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kaikki mukaan!

  31. 13.03.2016 klo 18:37
    Helvi Sandgren lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kummitytölle tsemppiä!

  32. 13.03.2016 klo 18:32
    Anonyymi lahjoitti 65.00 &#128
    Kannustusviesti:
    KAPUA Kaijonharjuun!
    Jooga- ja meditaatiotapahtuma.

  33. 11.03.2016 klo 18:19
    Anonyymi lahjoitti 188.25 &#128
    Kannustusviesti:
    Oulun eläkkeensaajat ry
    toivottaa parempaa elämää naisille ja tytöille

  34. 09.03.2016 klo 18:58
    Anonyymi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    9bee

  35. 09.03.2016 klo 10:21
    Marjo Lahti lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Tarja!!! Voimia ja ihanuutta!

  36. 09.03.2016 klo 10:16
    Meri Nenonen lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Tarja!! Hieno projekti!!!

  37. 09.03.2016 klo 10:16
    Anna-Maria Klintrup lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea seikkailuun! Mahtava juttu!

  38. 09.03.2016 klo 10:11
    sari Havas lahjoitti 30.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan sinä upea nainen!

  39. 08.03.2016 klo 08:12
    tarja Heinula lahjoitti 300.00 &#128
    Kannustusviesti:
    KAPUA / RYHMÄTEATTERIIN osallistujat
    maaliskuussa.

  40. 04.03.2016 klo 19:36
    Tarja Jakunaho lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvin sä kapuat, kaima!

  41. 16.02.2016 klo 09:58
    Heli Väyrynen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Kiitos ja tsemppiä!

  42. 02.02.2016 klo 04:39
    kaisu kanniainen lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienosti toimittu Tarja !

  43. 01.02.2016 klo 14:15
    Marjatta Heinula lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tytöille parempi tulevaisuus!

  44. 31.01.2016 klo 23:08
    Tiina Salovaara lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Go Tarja go ja onnea! Olen kiitollinen että saan seurata tätä sinun upeaa matkaa.

  45. 25.01.2016 klo 10:31
    Päivi Loponen-Kyrönseppä lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa työtä, Tarja!

  46. 25.01.2016 klo 06:00
    Susanna Mikkonen lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Lahjoitan maalauksen hyväntekeväisyyskampanjaan KAPUA NEPAL 2016. Kun maalaus valmistuu, kerromme Tarjan kanssa lisää miten ja missä se huutokaupataan. Kiitos Tarja, että saan osallistua omalta osaltani keräyksen toteuttamiseen. Onnea matkaan!

    susanna

  47. 20.01.2016 klo 11:06
    Eeva Hanhiniemi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Apua apua! Hyvä Tarja!

  48. 20.01.2016 klo 11:04
    Marja-Leena Rannikko lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa Tarja! Onnea matkaan!

  49. 18.01.2016 klo 11:32
    Pirjo Lonka lahjoitti 10.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Tarja!!! Hienoa

  50. 18.01.2016 klo 10:24
    antti hietala lahjoitti 50.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hyvä Tarja, pistä kiiveten!

  51. 16.01.2016 klo 23:19
    Marjukka Hentilä lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä, Tarja! Hieno homma!

  52. 16.01.2016 klo 21:33
    Johanna Onnismaa lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Hienoa Tarja, onnea matkaan!

  53. 16.01.2016 klo 19:48
    päivi kangas lahjoitti 10.00 &#128

  54. 16.01.2016 klo 19:00
    Mona Kortelampi lahjoitti 20.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Loistavaa Tarja! Kohti tavoitetta ! Haastan mukaan kaikki Actors in Helsingin näyttelijät.

  55. 16.01.2016 klo 17:50
    Jukka Keinonen lahjoitti 5.00 &#128
    Kannustusviesti:
    Pienistä puroista tulkoon kunnon kuohu. Onnea matkaan!

Scroll to Top