Suomessa yhdistykset ja järjestöt ovat tavallinen osa arkea. Monille ne tarkoittavat urheiluseuraa, kyläyhdistystä, eläinsuojelua, vertaistukiryhmää, nuorisotoimintaa, vapaaehtoistyötä tai harrastusporukkaa. Todellisuudessa niiden vaikutus ulottuu paljon syvemmälle:
Hei kaikki! Kevät on mennyt pitkälti arpajaispalkintojen keräämisessä. Ihailtavan hyvin yritykset ovat lähteneet mukaan tukemaan meitä lahjoittamalla tavarapalkintoja. Halusimme järjestää arpajaiset jokainen arpa voittaa –
Maaliskuussa kokoonnuimme tiimillä Taksvärkki ry:n tiloihin Helsingissä. Tapaaminen oli erittäin mukava jälleen kerran. Kävimme läpi viestintää ja Eija Rautakorpi Kynnys ry:stä tuli kertomaan meille lisää
Tästä on vasta 2 viikkoa edellisestä tekstistä, jolloin vielä vähän väsytti ja mietitytti. Nyt auringon lisääntyessä ja maaliskuun puolelle päästessä voin sanoa, että yht’äkkiä energiaa
Kun lähdin mukaan Kapuaan, en oikeastaan tiennyt, mihin kaikkeen olin sanomassa kyllä. Kukaan meistä ei tiennyt. Tiesin, että edessä olisi vuori. Tiesin, että varainkeruu olisi
Kapua-tiimi liikkeellä – yhdessä, eri puolilla Suomea. Kun Kapua-matka alkoi, tiesimme yhden asian varmasti: tätä tehdään yhdessä, mutta monella eri tavalla. Meidän tiimimme ei ole