Tiimin ajatuksia matkasta
”Reissumme ei ollut pelkästään matka vuorille. Se oli matka toisiin ihmisiin, itseensä ja siihen, miksi tätä Kapua-matkaa ylipäätään tehdään.”
”Kuurojen koululla vierailu oli todella koskettava. Vierailu pysäytti ja muistutti konkreettisesti siitä, miksi meitä kapuajia tarvitaan. Kehitysyhteistyöhön tutustuminen teki keräyksestä entistä merkityksellisemmän. Olemme tehneet paljon töitä keräyksemme eteen jo ennen matkaa, mutta nyt saimme uutta energiaa varainkeruuseen loppuvuodeksi.”
”Tiimissämme oli uskomattoman hyvä henki ja asenne kaikilla. Oli ilo vaeltaa tämän porukan kanssa.”
”Vaikka olimme nähneet ennen matkaa etänä ja livenä, niin matkalla pääsimme tutustumaan toisiimme vielä syvemmin ja monesta eri kulmasta”.
”Matkaan mahtui valtavasti erilaisia tunteita – iloa, keveyttä, haasteita ja koskettavia hetkiä. Erityisesti mieleen jäi uskomattoman hyvä ryhmähenki: mitä raskaammaksi päivät kävivät, sitä vahvemmin tuettiin toinen toisiamme.”
”Välillä niin kepeää, välillä niin raskasta. Uskomatonta, kuinka paljon ihminen jaksaakaan vielä sen jälkeen, kun luulee, ettei enää jaksa.”
”Mukava sekoitus sosiaalisuutta, omien ajatusten kanssa juttelua ja toinen toistaan kauniimpia maisemia.”

”Vaellus kuumassa auringonpaahteessa ei ollut kelien puolesta helpoin – toisaalta mieluummin paahde kuin umpimärkä, liukas mutavelli tien korvikkeena.”
”Vuoristoympäristö, lampaiden ja lehmien kellojen kalkatuksineen, on uskomattoman maadoittava”.
”Tästä reissusta jäi mukaan paljon muutakin kuin valokuvia ja kilometrejä.”
”Reissusta jäi mukaan uusia ystävyyksiä, yhteisiä kokemuksia, paljon ajateltavaa – ja tunne siitä, että yhdessä jaksaa enemmän kuin yksin.”
”Reissuun mahtui monenlaisia hetkiä – naurua, keveyttä, väsymystä, haastavia hetkiä, pysähtymistä ja varmasti myös omien rajojen testaamista. Juuri niissä raskaammissa hetkissä huomasi, miten tärkeää oli, ettei kukaan ollut yksin. Toisia kannustettiin, autettiin ja tsempattiin eteenpäin.”
”Vaelluksella sai välillä olla ihan hiljaa omien ajatustensa kanssa ja toisinaan taas jakaa kokemuksia porukan kanssa. Kaikki toivat reissuun oman persoonansa, kokemuksensa ja tapansa olla – ja juuri siitä syntyi tämä ♡AINUTLAATUINEN RYHMÄ ja kokemus ♡”








