Vietimme henkisesti haastavien kouluvierailupäivien jälkeen rentoilupäivän Domwen saarella turkoosin veden ja villin luonnon ympäröiminä. Oli aikaa lepäillä, pelailla yhdessä, käydä keskusteluja ja heittää huulta eli tutustua paremmin tiimikavereihin. Koska Tomi…

Ei kommentteja

Lähtöpäivä

21.9.2018

Jostain syystä, pitkästä aikaa aamu jolloin oli helppo herätä. Tosiasiasa jo paljon ennen kellon soittoa. Tänään se sitten viimein tapahtuu, matka kohti Malawia ja odotettua seikkailua alkaa. Töihin olen kuitenkin…

4 kommenttia

Matka jatkuu

26.5.2018

Paljon on tapahtunut Kapua vuoteni viiden ensimmäisen kuukauden aikana. Varainkeruu on tietysti ollut päällimmäisenä mielessä ja se onkin edennyt mukavasti, joskin ei ihan omien tavoitteiden mukaan. Niin kuin kaikissa projekteissa…

Ei kommentteja

Kapua blogi Vuosi 2018, siis aivan erityinen vuosi on aluillaan. Pääsin mukaan Kapua Malawi 2018 ryhmään. Pientä jännitystä tuntien pakkasin ja lähdin perjantaina 12.1. kohti ensimmäistä tapaamistamme Heinolassa. Lahden matkakeskuksella…

1 kommentti