Pari vuorokautta on kulunut kotiin tulosta. Vaatteita on saunotettu ja pesty. Tuliaisia on annettu ja matkasta kerrottu. Vielä ei sielu kuitenkaan ole päässyt kotia vaan
On aika niistää Kathmandun katupöly nenistä, sillä kotimatka Kathmandusta Dohan kautta Helsinkiin alkaa näillä näppäimillä. Ennen lentoa meillä oli kuitenkin lähes koko päivä aikaa kiertää
Kirjoittanut: Emma Mikkilä Tänä aamuna palasimme Luklasta Kathmanduun. Vielä eilen illalla jännitimme pääsisimmekö lähtemään Luklasta. Luklan lentokenttä on rakennettu keskelle vuoristoa ja lasku- ja nousuolosuhteet
Tänään laskeuduimme Namchen 3440 metristä Luklan 2860 metriin seuraten samaa polkua mitä pitkin reilu viikkoa aikaisemmin olimme nousseet vastakkaiseen suuntaan. Jo silloin pohdimme, mahtaisivatko rodot
Aamulla ehdin ajoissa nähdä vielä vuoret ja auringonnousun ennen kuin sankka sumu peitti ne hetkessä. Sadetta ei kuitenkaan saatu ja matka taittui iloisesti milloin mitäkin
Kirjoittaja Päivi Syväjärvi Sanomisesta ”No niin” on kehkeytynyt meille yhteinen viestintä lähdöstä oppaiden kanssa. Äänen painoa muutellen kaikki ymmärtää, mistä on kyse. ”No niin” on