Päivä 6 alkaa yölennolla Keniaan. Kovin pitkään ei olla lennetty, kun kulutuksessa kysytään ”medical professional” ilmoittautumaan henkilökunnalle. Meidän Sirkka ilmoittautui ja kävi auttamassa paniikkihäiriöistä matkustajaa.
5. matkapäivä. Haikein mielin hyvästelimme Somalimaan emäntämme Johannan, Hodan ja Hibakin Hargeisan lentokentällä. Mieli ja sydän on täynnä kaikkea täällä koettua ja nähtyä. MHC –
4. Päivä Tämän päivän ohjelmassa aamulla ensin PCR testiin meno. Yllättäen PCR testi tulee ottaa kaikilta. Meille kerrotaan, että negatiivinen testitulos tarvitaan maastapoistumista varten. Tuntuu
Lähdimme aamulla 7.30 kahdella Toyota Land Cruiser -maastoautolla Boraman kaupunkiin, joka sijaitsee lähellä Etiopian rajaa Somalimaan länsiosassa. Maasturit osoittautuivat oiviksi ajoneuvoiksi. Maantie Hargeisasta Boramaan on
Johanna oli aikaisemmin tuonut meille mekon, huivin ja aluspäähineen, Somalimaata varten. Nyt ennen Hargeisaan saapumista valmistauduimme pukeutumalla peittävämmin. Huivin laittaminen aiheutti hieman päänvaivaa, kun vielä
On ihmeellistä tuntea olevansa yhtäaikaa sekä hyvin valmistautunut että aivan valmistautumaton. En ole ikinä aikaisemmin suunnitellut mukaan otettavia matkatavaroita näin huolellisesti kuin tälle matkalle, enkä