Seija Paasi

Olen syntynyt ja elänyt elämäni ensimmäiset 23 v Oulussa. Lähdin hiukan kauemmas ja tarkoitus oli olla vuosi reissussa, mutta toisin kävi. Palasin Ouluun 10 vuoden kuluttua kaksi ihanaa tytärtä rikkaampana. Kasvatin tyttäret isoksi ja taas lähdin hiukan kauemmaksi. Muutin Helsinkiin 3 vuotta sitten ja ne ihanat tyttäret tulivat perässä. Mammassa on vetovoimaa :) Elämääni on aina sisältynyt yhteiskunnallinen vaikuttaminen jo nuoruudesta lähtien. Olen "valmiina vallankumoukseen" kaikkien niiden asioiden puolesta, jotka rakentavat tulevaisuutta ja vähentävät eriarvoisuutta sekä luovat koulutusmahdollisuuksia lapsille ja nuorille, kaikkialla maailmassa. Rakastan eläimiä ja maailman kauneutta. Kehitysyhteistyö järjestötasolla on tuttua ja olen käynyt Nicaraguassa. Meidän perheellä on nyt kolmas kummilapsi siellä Matagalpan kaupungissa. Olen ekologisesti ja eettisesti ajatteleva ja toimiva ihminen. Olen myös oppinut etten voi yksin auttaa koko maailman ihmisiä, enkä pelastaa kaikkia maailman hylättyjä eläimiä. Aina voin tehdä kuitenkin jotain pientä, jolla on suurempi merkitys kuin arvaakaan - myös Sinä voit ! Valtameri tarvitsee jokaisen pisaran ollakseen valtameri - Kiitos kun tuet kauttani Ugandan, Sierra Leonen ja Nepalin lapsia, tyttöjä sekä myös Etiopiassa asuvia vammaisia tyttöjä ja naisia. <3 Kuva: 50 v sankari kesällä 2013.

Scroll to Top