Tiedote 5.12.2011
Vapaasti julkaistavissa

Marraskuun 4. päivänä kohti Nepalia lähtenyt viisitoistahenkinen suomalaisryhmä KAPUA 2011 Nepal palasi koti-Suomeen sunnuntaina 4. joulukuuta. Kapuajien tavoitteena oli kiivetä Mera Peakille (6462m) ja kerätä Nepalin luonnon ja ihmisten hyväksi euro jokaisesta metristä huipulle. Koko ryhmän keräystavoite on yhteensä 100 000 euroa. Tavoitteesta on saavutettu yli 82 000 euroa. Keräys jatkuu vuoden 2011 loppuun. Kapuajien matkapäiväkirjaan voi tutustua osoitteessa www.kapua.fi.

Kapua kerää varoja kehitysmaiden auttamiseksi kiipeämällä vuorelle. Kapuajat ovat tavallisia ihmisiä, joita yhdistää halu auttaa kehitysmaita ja koetella fyysisiä rajojaan. Matkan aikana ryhmä tutustuu avustuskohteisiin, jonne kerätyt varat kanavoidaan ja kapuaa vuorelle. KAPUA 2011 Nepal -hanke toteutetaan yhteistyössä Väestöliiton ja WWF:n kanssa. Järjestöjen yhteishankkeessa Nepalissa yhdistyvät kestävä luonnonvarojen käyttö sekä seksuaali- ja lisääntymisterveyden edistäminen. Molemmilla järjestöillä on monen vuoden kokemus kehitysyhteistyöstä Nepalissa.

Hyvästä ennakkovalmistautumisesta huolimatta matka koetteli Kapuajien kuntoa. Ennen vuorelle nousua ryhmä tutustui avustuskohteisiin Terain alueella, jonne kerätyt varat kanavoidaan. ”Olimme mykistyneitä siitä vieraanvaraisuudesta, mitä saimme osaksemme sekä siitä, miten pienestä asioista voidaan iloita todella paljon.” kertoo Katja Luomala. Tämän jälkeen alkoi vaellus kohti vuorta, joka vaihtui huonojen sääolosuhteiden johdosta 6189 metrin korkeuteen kohoavaan Island Peakiin. Ryhmästä seitsemän saavutti vuoren korkeimman huipun – kaikki kipusivat korkeuksiin, joista voivat olla ylpeitä. ”Kapua opetti minulle, mitä porukan positiivinen voima ja yhteisen tekemisen merkitys on. Se voi kantaa jopa 6189 metriä ylös. Olen oppinut, että kaikessa mittakaavassa me tarvitsemme toisiamme. Huiputus oli vain osa tätä matkaa.” summaa kiipeilytavoitteensa saavuttanut Nuppu Stenros.

KAPUA-hankkeet syntyivät paraislaisen Suvi Aarnion halusta tehdä jotain konkreettista kehitysmaiden auttamiseksi. Kampanja rakennettiin uudelle ja innovatiiviselle tavalle kerätä varoja ja edistää kehitysyhteistyötä yhdistämällä varojen hankinta ”Once in a Lifetime” -matkaan. KAPUA antaa tavallisille ihmisille mahdollisuuden osallistua kansainväliseen avustustyöhön.

Ensimmäinen KAPUA toteutettiin vuonna 2006, jolloin ryhmä suomalaisia kiipesi Kilimanjarolle (5 895m) ja keräsi yli 20 000 euroa Afrikan ja Aasian lasten tukemiseksi. Lokakuussa 2008 toinen KAPUA -ryhmä tavoitteli Mount Everestin perusleiriä ja Island Peakin huippua (6 189m) Nepalissa ja keräsi yhteensä 68 360 euroa Nepalin lasten tukemiseksi. Viime vuonna KAPUA 2010 keräsi yli 84 000 euroa Malawin äitiysterveyden edistämiseksi ja kiipesi maan korkeimmalle huipulle Mt. Mulanjelle (3002m).

KAPUA 2011 -ryhmässä apua kapuavat kauppatieteiden maisteri Kari Heikkinen, 51, Kauniainen, kasvattaja Yuri Höykinpuro, 35, Helsinki, hyllyttäjä ja eräopas Piia Karonen, 31, Helsinki, rehtori Sirpa Kinnari, 59, Jurva, tuotantokoordinaattori Marika Lamberg, 38, Turku, artesaani Vesa Laurila, 29, Tampere, ohjelmapalveluvastaava Tanja Liimatainen, 40, Rautavaara, sosiaalityöntekijä Katja Luomala, 36, Helsinki, yrittäjä Merja Nummi, 50, Lahti, konsultti Johannes Paloheimo, 26, Tukholma, laatupäällikkö Pirkko Rautalinna, 50, Rusko, toimittaja ja tuottaja Nuppu Stenros, 29, Helsinki, projektipäällikkö Jere Syvänne, 30, Helsinki, asianajaja Salla Tuominen, 34, Helsinki ja kieltenopettaja Elina Yli-Hakala, 61, Järvenpää.

Kapuan kautta Nepalin luontoa ja ihmisiä voi tukea tilille:
Nordea 405511-210669
viite: 1122
Saaja: WWF

tai lähettämällä tekstiviestin KAPUA numeroon 16160. Viestin hinta on 5 euroa.

Rahankeräyslupapäätökset 2020/2011/986/28.6.2011 ja 680 K12/6.6.2011 (1.7.2011–30.6.2013).

Lisätietoja:
Suvi Aarnio, Kapua koordinaattori: suvi@kapua.fi / 050 4405534

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top