Kaksi kuukautta (ajatella!) on vierähtänyt reissusta ja tunteet ovat heitelleet laidasta laitaan. Kiitollisuus suomalaisuudesta ja siitä, että saa valita todella paljon asioita mitä omalla elämällään
Lauantaina 11.1. Kapua-tiimistämme osa tapasi patikan merkeissä. Aiemmin viikolla oli jo päätetty että kohde on Kuusijärven/Bisajärven lenkki, noin 6 km. Patikalle oli lähdössä 9 Kapuajaa,
Hankkeen alussa valmistelin keräyssivuani ja mietin sopivaa mottoa. Vaihtoehtoja oli muutama, ja päädyin lopulta sitaattiin kirjasta Taru sormusten herrasta: Deeds will not be less valiant
Nyt on kuukausi kun olemme Kapua2024Nepal-porukalla palanneet Annapurna Circuit -vaellukselta ja Nepalin matkalta. Varainkeruuni kehitysyhteistyöhön Nepalissa jatkuu tammikuuhun asti, ja keräykseeni saa mielellään osallistua keräyssivullani
Kuukausi kotona. Koko matka tuntuu unelta- tapahtuiko se todella. Kotiinpaluun jälkeen matkan ja tapahtumien prosessointi on vienyt lähes koko kuukauden. Vasta viime viikolla aloin katselemaan
Kaus katse kantaa. Kotiin paluusta suurelta seikkailultamme on kulunut jo miltei kuukausi. Aika ajoin ajatukset kulkeutuvat Himalajan vuoristoon, hitaasti etenevään matkaamme, jossa aika menetti merkityksensä.