Vuorten sylissä
Aamulla heräsin ennen herätyskelloa, täällä vuorilla unen tarve on vähäisempi, mieli pysyy virkeänä vähäisistä unista huolimatta.
Aamiainen yllätti taas, se oli maukas ja riittävä. Aamiaisen jälkeen alkoi matka seuraavaan kohteeseen.
Danakyu, jossa yövyimme sijaitsee 2300 metriä meren pinnan yläpuolella, tavoite on olla iltapäivällä paikassa Chame 2670 metriä korkealla.
Kaksi ensimmäistä tuntia oli nousua. Lähdimme ylämäkeen ja pian olimmekin nousemassa loputtomia rappusia ylöspäin, pieniä hetkiä saimme olla poluilla ja hiekkateillä. Vaelsimme läpi kylien, paikallisten asukkaiden tilojen. Matkalla tuli vastaan vuohilauma, lehmät, kanat ja kukot käyskentelivät vapaana kylissä ja Chamessa meitä vastaanotti lauma muuleja, jotka tyynesti mutustelivat ruohoa tien varrella kun vaelsimme kohti majapaikkaamme.
Kaikkialla jylhät ja upeat vuorimaisemat ympäröivät meitä.
Näimme ensimmäistä kertaa Manasulun huipun, joka on 8163 metrin korkeudellaan yksi kahdeksasta korkeimmasta vuoresta Nepalissa. Annapurna2 huippu näyttäytyi ensimmäistä kertaa.
Chameen saavuttuamme saimme majapaikat, jonka jälkeen oppaame Raj vei halukkaat kuumille lähteille.
Pian on illallisen aika. Illallisen jälkeen taitaa peti kutsua matkalaisia.
Tämän päivän jälkeen ei suositella päikkäreitä, koska aklimasointi tapahtuu yöllä nukkuessa.
Olemme Himalayan vuoristossa. Kahdeksan yli 8000 metrin korkeuteen nousevaa huippua sijaitsee Nepalissa.
Himalaya tarkoittaa jään kotia
Him= ice, Alaya=home
Mantra jotta vuoret suojelevat meitä vaelluksellamme; Om mane pame hum
Rukousmyllyt matkan varrelle toivottivat rakkauden mantrat läheisille ja Nepalille.
Vuoriston tuulet puhaltavat lävitseni ja vievät kaiken menneisyyden taakan ja negatiiviset ajatukset mennessään. Olo on puhdistunut, kyyneleet virtaavat tämän kaiken kauneuden keskellä.
Ilmaston lämpeneminen tuntuu täällä, lisääntyneet ja voimakkaammat luonnon katastrofit ovat ravisuttaneet maata, erityisesti tänä vuonna. Me luemme niistä lehdistä ja katsomme uutisista, silloin asiat ovat tosi kaukana. Kaksi vuotta sitten tulvat huuhtoivat Chamen kylän koulun mennessään. Nyt täällä on uusi koulu ja lapset saavat jälleen opiskella.
Tunteet ovat pinnassa, tuntuu, kun vuoret olisivat sydämessä ja puhdistavat sielua. Opas Raj on viisas mies, hän kertoo meille joka ilta uusia tarinoita. Tänään puhumme karmasta.
Minun karma on puhdistautua menneistä taakoista ja luottaa tulevaisuuteen.
Joka päivä on Sun Day
Rakkaudesta Nepaliin
Lapsilleni Santerille, Villelle, Annikalle ja Mathildalle, rakastan teitä eniten maailmassa.
Kirjoittaja: Kaija-didi Kettunen