Oma Kapua 2020 Kilimanjaro

Vuoristoaavikon ylitys

Päivä 10
Heräämme aamulla Robertin tuttuun tervehdyksen: ”Good morning! How are you?” Aamupalan jälkeen autan Anttia ottamaan muutaman kuvan ja oppaamme onnistuu ottamaan tästä tilanteesta salakuvan.
Lähdemme Mawenzi Tarn Hutilta kohti School Huttia puolen kymmenen aikoja. Henki on korkealla ja matkamme tänään tulee olemaan yksi pisimmistä tähän astisista vaelluspäivistä. Kuljemme läpi vuoristoaavikon, jolla ei paljoa kasveja kasva ja tuuli on vakiona aina mukana. Tänään ei kuitenkaan kuulemma tuule niin paljoa kuin normaalisti.

Näemme matkalla yksittäisen villikoiran ja oppaamme Ben kertoo, että yksittäisiä aavikolla näkee satunnaisesti. Tuntuu kuin emme etenisi yhtään, sillä näemme reittimme edessämme koko ajan. Tuulee tasaisesti oikealta puolelta ja päänsärkyä on vähän jokaisella.

Vasta loppua kohden avautuu uusi reitti School huttille, jonne pitää vielä pitkän tasaisen taivalluksen jälkeen nousta. Kuusi tuntia meni tänään matkaan aikaa ja Ben antaa meille mahdollisuuden levätä aklimasaatiokävelyn sijasta.
Oma henkilökohtainen tavoitteeni täyttyy, kun pääsin tähän viimeiselle etapille ennen huippua. Tavoitteenani on ollut ylittää 4550 metriä, ja nyt tuli ylitettyä 4800 metriä. Vielä on kuitenkin mahdollisuus korotukselle.
Syömme aikaisen päivällisen ja lähdemme yrittämään nukkumista. Itselläni on hieman ruokahaluttomuutta ollut, mutta syön sen minkä vain jaksan. Lähtö huipulle tapahtuu jo keskiyöllä, eli aikaa lepäämiselle ei ole paljoa.
6.9.2022 Veera Peltonen

1 ajatus aiheesta “Vuoristoaavikon ylitys”

  1. Huikeaa Veera!
    Kyllähän sie nyt sinne huipulle kapuat.
    Terkut ja tsempit koko porukalle.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top