Kapua 2019 Etiopia

Turku-Kuusamo-akselilta.

Pitkä ajomatka takana, alkaa jo väsyttää. Ulkona pimenee, kesä alkaa olla lopuillaan. Edellä ajava auto jarruttaa, auton ohi lönköttelee kaksi poroa. Lähestymme Kuusamoa, missä työviikon päätteeksi edessä on Kapua-kenraaliharjoitus Karhunkierroksen merkeissä. Koko retkueella taitaa olla hieman perhosia vatsassa. Huomiseksi on luvattu sadetta, ylihuomiseksikin vähän. Rinkat ovat painavat, mutta tuliko sittenkään kaikki mukaan? Saanko uuden makuualustani täytettyä, löydämmekö maistuvaa juomavettä, pysyykö teltta sekä pystyssä että kuivana syksyisen sään kurimuksessa? Työkaverit huusivat lähtiessä perään: varokaa karhuja!

Alkuvuoden odottavien Kapua-ajatusten jatkoksi olen jo saanut useita hyviä, palkitsevia kokemuksia.  Keräystavoitteen täyttyminen valoi uskoa asiaamme ja kävi yllättävänkin helposti. Vaikka jotkut yhteydenotot eivät johtaneet mihinkään, toiset sitäkin enemmän ilahduttivat, lämmittivät ja tukivat tavoitettamme. Alkuvuodesta luennoin nuorten tanssityttöjen perheille ravitsemuksen merkityksestä luustolle ja lisääntymisterveydelle, jolloin Tanssitupa puolestaan osallistui tyttöjen tukemiseen maailman toisella laidalla. Lämminhenkistä äitienpäivää vietimme Tanssiteatteri Erin tanssinäytelmää seuraten ja Kapuan puolesta kahvitellen. Työpaikkani Tyhy-tapahtumassa parin viikon kuluttua hikoillaan Kapuan hyväksi CrossFit Eastin vauhdissa. Rotaryt, Viria sekä Aura Klinikka ovat työntäneet minua yhteensä huikean kahden ja puolen kilometrin matkan ylös Ras Dashenin kivistä rinnettä. Ystävät, työtoverit ja muu lähipiiri ovat ostaneet Kapuaa tukeakseen kokonaisen lakritsi- ja kahvivuoren. Olen mykistynyt kaikesta tästä avusta ja myötätunnosta vähempiosaisia kohtaan.

Aamulla lähdemme vaeltamaan, edessä on kolme päivää metsämaisemaa. Hengitän raikasta ulkoilmaa, nautin näkymistä, haastan itseäni tunturimaastossa. Unohdan nyt hetkeksi työasiat, syksyn harrastusrumbat ja täivaroitukset. En suo enää ajatustakaan tutkimusrahoitushakemukselle, jota en saanut ajomatkalla täytettyä. Suljen kännykän. Nähdään!

 

Marianne

 

Post scriptum. Karhunkierros oli hieno, vaikkakin rankka. Palasimme perusasioihin. Pidä jalat kuivina. Älä jätä kaveria.

 

27.8.2019 Marianne Hallamaa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top