Torstai on toivoa täynnä

Ensin hyvät uutiset. Kapua2020Nepal-porukkamme on lähempänä kuin koskaan 100 000 euron keräystavoitetta ja Nepalin matkaa. Lähtö on viikon päästä. Alkuperäisestä 20 hengen porukastamme mukaan pääsee vain seitsemän. Oma valmistautumiseni on sujunut hyvin, ja tänään oli vuorossa viimeinen ylämäkitreeni. Ihan riittävästi on saanutkin ”huiputtaa” Malminkartanossa, ja olisi mukavaa päästä katselemaan uusia maisemia, erityisesti Mount Everestia.

Matkavalmisteluja on murheuttanut Venäjän hyökkäys Ukrainaan. Sinänsä sillä ei ainakaan vielä ole ollut muuta vaikutusta suunnitelmiimme kuin että Qatar Airways on Flightradar24-palvelusta katsottuna muuttanut reittiään Helsingistä Dohaan. Vielä viime viikon keskiviikkona se kulki Valko-Venäjän ja Ukrainan itäosien yli, viime päivinä selvästi idempänä.

Varsin alakuloisissa tunnelmissa aloitin tänä aamuna ylämäkeen tarpomisen. Sattumalta kuuntelin Yle Areenasta Pieleen mennyt historia -podcastin jaksoa ”Hitler, Stalin, Mussolini – miksi Eurooppa lankesi diktaattoreihin”. Niin miksi? Mistä riittää näitä historiaa mielensä mukaan varioivia, helppoja ratkaisuja vaikeisiin ongelmiin tarjoilevia monologimiehiä, jotka prässäävät ihmiset propagandan ja pelon väliin? Euroopan historian professori Laura Kolbe yrittää tarjota lohduttavaa ajatusta, jonka mukaan historian virheistä opittaisiin. Näin varmaan onkin, vaikka tällä hetkellä ei juuri siltä tunnu.

Sivumennen suosittelen Pieleen mennyt historia -podcastia niille, joita kiinnostaa tarkastella ”sitä roihuavaa roskistulipaloa, joka on ihmiskunnan historia”. Ihmiskunnan historiaa kuvaillaan podcastin alkuspiikissä ilmiöksi, jota joskus kutsutaan edistykseksi, mutta on todellisuudessa ollut tauoton marssi kohti yhä suurempaa kaaosta ja mielipahaa.

No, liikuntahan tunnetusti kohentaa mielialaa, ja niin kävi tänäänkin. Alun perin nimittäin ajattelin tämän blogin otsikoksi ”Torstai on toivottomuutta täynnä”. Yhä uudelleen rinteeseen tallustaessani mieleeni tuli Pandoran lipas, josta tursui ilmoille ihmiskuntaa vaivaavat kiroukset, mutta myös toivo. Kuten PMMP virkkoi:

Toivo, toivo/ Ilman sitä ei voi elää/ Armo, armo/ Ilman sitä ei eloon jää

Tahto, tahto/ Ilman sitä ei voi elää/ Lohtu, lohtu/ Ilman sitä ei eloon jää

Jos sinulle on jäänyt ukrainalaisten auttamiselta vielä roposia pois annettavaksi, niin Nepalissakin on hyviä kohteita: https://kapua.fi/osallistuja/annikka-anni-kalliokoski/