Kapua 2020 Nepal

Rakkautta koronan aikaan – toisista välittäminen korostuu poikkeustilanteessa

Koronaviruksen aiheuttaessa ympäri maailmaa monenlaisia poikkeusoloja toivotaan paluuta normaaliin aikaan, vaikka normaali olikin juuri se syy, mikä aiheutti koko tilanteen. Normaali välinpitämättömyys sai viruksen siirtymään eläimistä ihmiseen ja normaali elämäntapamme sai viruksen leviämään ympäri maailman. Olisiko mahdollista ajatella, että näistä poikkeusoloista emme palaisikaan takaisin normaaliin vaan entistä parempaan, rakkaudellisempaan ja kaikista elävistä ja tuntevista olennoista välittävään maailmaan?

Välittäminen lähimmäisisistä korostuu nyt poikkeusoloissa. On ollut hienoa nähdä rakkautta monissa eri muodoissa lähipiirissä ja yhteiskunnassa, kun naapurit auliisti tarjoutuvat auttamaan toisiaan, ikäihmisten ja riskiryhmien hyvinvointia pyritään varmistamaan yhdessä, hoitohenkilökunnan tärkeää työtä kiitetään aplodeilla parvekkeilla ja ikkunoihin liimatuilla sydämillä. Mielestäni on mahtavaa, että yhteisöllisyys saa aivan uusia muotoja, kun sosiaalisessa mediassa tai ikkunoissa ja parvekkeilla lauletaan ja tanssitaan yhdessä.

Toivon, että pandemian aiheuttama poikkeustilanne aktivoi ihmiskunnan kaikki rakkauden reservit ja kaikkien kansojen keskeinen yhteisöllisyys sekä välittäminen maailman kaikkien heikoimmassa asemassa olevista alkaa leviämään. Tämä ja kaikki muut katastrofit koettelevat juuri eniten heitä, joilla jo lähtökohtaisesti hyvinvointi on haurainta. Nyt on tärkeä osoittaa tukea, rakkautta ja välittämistä lähelle ja kauas. Systeemi on aina vain niin vahva kuin sen heikoin osa, ja koko maapallo ja ihmiskunta olemme yhtä systeemiä.

Poikkeustilanne on tuonut esille uusia ja toivottavasti pysyviä rakkauden muotoja, jotta voimme välittää toisistamme, lähellä ja kaukana olevista, entistä enemmän.

Kapua tarjoaa mahdollisuuden osoittaa välittämistä ja rakkautta kaikkien heikoimmassa asemassa oleville Nepalin nuorille ja vammaisille. He tarvitsevat tukea ihan normaalissakin ajassa ja erityisen paljon nyt poikkeusoloissa. Kaikki lahjoitetut varat ohjataan paikalliseen kehitysyhteistyöhön Nepalissa Väestöliiton, Taksvärkki ry:n ja Kynnys ry:n kautta.

Kapua 2020 Nepal keräystilin linkki on:

https://kapua.fi/hankkeet/kapua-2020-nepal/osallistujat/

22.3.2020 Anna Tienhaara

1 ajatus aiheesta “Rakkautta koronan aikaan – toisista välittäminen korostuu poikkeustilanteessa”

  1. Marja Rikaniemi

    Sydämellinen kiitos, Anna, tästä viisaasta ja valoisasta tekstistä! 💞 Tätä sanomaa voimme kaikki levittää ympärillemme.

    Paljon terveisiä ja tsemppiä koko teidän huippujengille! 🙏 💙

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top