Olenko valkoinen pelastaja ja muita pohdintoja aktiivisesta kansalaisuudesta
Salla Kuuluvainen
Miten käy kehitysliikkeen, kyselee Esa Salminen blogissaan (2024). Kehitysliike, alunperin kehitysmaaliike, pyrki purkamaan Etelän ja Pohjoisen maiden välistä globaalia eriarvoisuutta. Liike oli voimissaan Suomessa vielä 25 vuotta sitten. Kehitysliikkeen vapaaehtoiset aktiivit vaativat kehitysyhteistyömäärärahojen korotuksia, laativat vetoomuksia ja protestoivat eri asioiden puolesta. Nykyään kehitysyhteistyö on ammatillistunut ja siirtynyt enemmän järjestöjen palkattujen työntekijöiden toteuttamaksi.
Ammatillistumiskehityksestä on varmasti hyötyä hankkeiden yleisen tehokkuuden, toiminnan skaalautuvuuden ja hyödyllisyyden kannalta. Mutta itsekin kiinnitin huomiota Fingon Maailma kylässä -festareilla keväällä siihen, että missä on nuoriso? Suuren tapahtuman yleisö oli kovin keski-ikäistä. Maailmaa parantavat nuoret kenties liittyvät Elokapinaan tai toimivat muulla tavoin ilmastonmuutoksen ja luontokadon tyyppisten teemojen parissa.
Valtaa siirretään kehitysyhteistyössä
Nykyään aktivistipiireissä halutaan olla dekolonialisteja ja puhutaan vallansiirrosta. Auttaminen ei ole muodissa eikä siitä varsinkaan haluta puhua tuolla nimellä. Sen sijaan kehitysyhteistyön toivotaan ”vahvistavan paikallista itsemääräämisoikeutta” ja ”kestäviä ja kulttuurisensitiiviä ratkaisuja” (Fingo 2024). Ovatko nämä asiat sitten samoja kuin länsimaisten kehitysyhteistyöjärjestöjen arvot, on hyvä kysymys.
”Kehitysyhteistyön dekolonisaatio tunnistaa, että käytännöt kehityksen edistämiseksi ovat usein juurtuneet siirtomaaperintöön, jossa länsimaat ovat pakottaneet arvonsa, politiikkansa ja agendansa väkivalloin alistetuille kansoille.” Fingo 2024
Globaali eriarvoisuus ei ole kuitenkaan kadonnut minnekään. Kolonialismin jäljet painavat yhä monia maita. Länsimaiden toiminta on vaikuttanut eri maiden mahdollisuuksiin parantaa elintasoaan ja väestönsä elämänlaatua. Toisaalta oma maanosamme harmaantuu, siinä missä monet Aasian ja Afrikan valtiot ovat täynnä nuoria, energisiä ihmisiä, jotka haluavat parantaa omaa elämäänsä. Maailmanpolitiikan painotukset muuttuvat ja uudet alueet nousevat merkittävään asemaan. Kuten itse kuulin työmatkalla Intiassa korkeakoulun professorilta: me olemme vanha kulttuuri emmekä tarvitse mitään Euroopasta.
Poliittisesti kehitysyhteistyö ei ole suosittua tällä hetkellä. Kehitysyhteistyön rahoitusta vähennetään. Kuitenkin Ulkoministeriön mielipidemittausten mukaan (2023) 63% suomalaisista kokee kehitysyhteistyön erittäin tai melko tärkeäksi. Toisaalta, kolmannes suomalaisista pitää kehitysyhteistyötä joko lähes tai täysin merkityksettömänä, ja trendiä kriittisempään suuntaan on havaittavissa. Suomalaisten suhtautuminen asiaan on siis jakautunutta.
Miten itse viestin Nepalin ihmisistä?
Olen itsekin paininut erilaisiin valtaan ja kolonialismiin liittyvien kysymysten kanssa ollessani mukana Kapuassa. Miten viestin siitä, että kerään varoja Nepalissa toimiville kehitysyhteistyöjärjestöille? Miten puhun Nepalista ja nepalilaisista niin, että ihmiset haluavat lahjoittaa keräykseeni, mutta että samalla olen kunnioittava nepalilaisia kohtaan? Voinko Kapuan matkalla ottaa hankkeissa mukana olevista ihmisistä kuvia, vai tuotanko kuvilla lisää samaa kolonialistista kertomusta globaalin Etelän maista surkeina ja alikehittyneinä?
Pelkoni on, että olen ns. White Saviour, valkoinen pelastaja, joka menee etuoikeuksiensa turvin globaalin Etelän maahan boostamaan omaa egoaan keräämällä sääliä kehitysmaan ei-valkoisille, oletettavasti vähäosaisille ihmisille. Asetanko itseni ja oman toimintani keskiöön ja glorifioinko itsenäni hyväntekijänä? Kapua on kuitenkin siinä mielessä hyvä projekti, että kerätyt varat eivät mene epämääräiseen vapaaehtoisturismiin vaan Ulkoministeriön luotettaville kumppaneille, pitkäaikaisesti paikallisten yhteisöjen elinoloja kehittävään työhön. Luotan kyllä myös täysin Kapuan kumppanijärjestöjen työhön. Olemme järjestöiltä kuulleet, miten hankkeissa toimitaan paikallisten yhteisöjen ja kumppaneiden kanssa tiiviissä yhteistyössä, ja mahdollistetaan heille itselleen tärkeiden asioiden kehittäminen.
Kapuan vapaaehtoinen – kehitysmaaliikkeen perillinen?
Koska olen itsekin kipuillut kehitysyhteistyöstä viestimisen kanssa Kapuan yhteydessä, olin jotenkin helpottunut kehitysyhteistyöjärjestössä työskentelevän viisaan ystäväni kommentista: ehkä näinä konservatiivisen politiikan aikoina on tärkeämpää, että innostuneet ja sitoutuneet ihmiset viestivät kehitysyhteistyöstä omaehtoisesti ja isoihin päämääriin sitoutuen, kuin se että viestintä joka kohdassa toteuttaisi tiukinta dekolonialistista agendaa. Tai menisi muutenkaan aivan nappiin!
Itse uskon, että Kapuan vapaaehtoisten kautta kehitysyhteistyön tärkeyden sanoma voi levitä muillekin kuin jo valmiiksi asiasta kiinnostuneille. Siinä mielessä me olemme vanhan kehitysmaaliikkeen perillisiä. Me Kapuan vapaaehtoiset näytämme esimerkkiä siinä, että haluamme sitoutua vuodeksi isoon varainkeruuprojektiin kerätä 5416 euroa kehitysyhteistyöjärjestöille. Käytämme tässä paljon omia verkostojamme, omaa energiaamme ja aikaamme.
Olemme aktiivisia kansalaisia sellaisen asian puolesta, johon itse uskomme. Ehkä se on näinä aikoina parasta vaikuttamista kehitysyhteistyön ja globaalin eriarvoisuuden purkamisen puolesta!
Call to Action: LAHJOITA!
Jos näistä pohdinnoista huolimatta tai niiden takia haluat lahjoittaa keräykseeni Nepalin nuorten ja vammaisten ihmisten hyväksi, se löytyy tästä linkistä!
Lue lisää:
https://fingo.fi/ajankohtaista/uutiset/usein-kysytyt-kysymykset-vallan-siirrosta/
https://kehityslehti.fi/kehitys-salminen/miten-kay-kehitysliikkeen/
https://um.fi/kehitysyhteistyon-mielipidemittaukset
https://maailmankuvalehti.fi/2020/uutiskommentit/hyvantekijyys-ja-kolonialismin-taakka/
Kiitos Salla hienosta kirjoituksesta ja viisaista ajatuksistasi! Sopivasti juuri tänä aamuna sain kuulla Taksvärkin nepalilaisen kumppanijärjestö ECCAn ”salaisen reseptin yhteiskunnalliseen muutokseen”, joka heitä pyydettiin muotoilemaan käynnissä olevaan ohjelma-arviointiin liittyen. Haluan jakaa reseptin myös tähän, koska se konkretisoi erinomaisesti niin blogitekstiäsi, kuin myös Taksvärkin ja meidän kumppaneiden lähestymistapaa kehitykseen. ECCAn muutosresepti kuuluu näin: ”We believe in the saying, ”If you want to see change, change yourself first.” This is reflected in our approach to engaging ECCA stakeholders. We strive to make them feel like valued members of the ECCA family. They are actively involved in activities, planning, and monitoring at every step.
Over the past few years, we have encouraged them to develop and coordinate partners in local communities who can provide moral and financial support based on the needs of schools and children. As a result, stakeholders have witnessed a positive change in the local youth, students, and teachers, directly impacting their attitude and behavior. These partnerships with local communities have been instrumental in fostering positive changes in schools and local development.
ECCA learns, practices, and shares new knowledge and skills among different stakeholders, and replicates these practices in various ways, engaging different local stakeholders at every stage. In this project having Taksvärkki ry as a project partner, we got a chance to explore many new learnings that fit into the organisation’s delivery of present needs.”