Kapua 2020 Nepal

Nepal yläilmoista – sarja ensimmäisiä

Sitä ei ikinä tiedä etukäteen, mitä viikon aikana voi vuorilla tapahtua ja tällä kertaa sain kokea monta asiaa ensimmäistä kertaa elämässäni.

Ryhmästämme vain yhdelle tuli oppaalta lupa lähteä huiputtamaan Gokyo Ri:tä, sillä kylmyys ja aamuöinen herätys rasittavat kremppaavia kehoja entisestään ja suurin tavoite, Cho La -sola, siintää vasta edessä. Sitä varten täytyy jokaisen palautua kunnolla ja kerätä voimia.

Palautumisesta sain itse oppia kantapään kautta, sillä kuume on vaivaillut jo muutaman päivän ajan sahaten ylös alas ja trekin jälkeen aina pahempana palaten. Opas on ollut tästä huolissaan ja itsekin vilunväreiden kourissa vällyjen välissä maaten oli pakko hyväksyä totuus: tästä ei voi enää jatkaa eteenpäin. Terveys ja turvallisuus tulevat vuorilla aina ensin, joten vahvistimme helikopterievakuoinnin takaisin Kathmanduun maltillisempiin korkeuksiin. Harmitti kyllä aivan hillittömästi jättää leikki kesken, ja vielä juuri ennen huiputusta, mutta paikallisen lääkärin tekemän tarkastuksen jälkeen asian kanssa sai rauhan ja ymmärsi, että jatkaminen hyvin todennäköisesti vain pahentaisi tilannetta ja saattaisi aiheuttaa myöhemmin pitkäkestoisempia ongelmia.

Helikopterin väristä käytiin vedonlyöntiä ja niinhän sitten aamiaisen jälkeen alkoi ulkoa kantautua lepattavaa ääntä, jolloin siirryimme ulos seuraamaan punaisen kulkupelini laskeutumista kiviselle kentälle. Vaihdoimme halit ja tsempit, hyppäsin kuljettajan taakse reppuineni ja pian oltiinkin jo ilmassa! Maisemat yläilmoista olivat aivan mahtavia, reitti Luklaan seurasi samaa polkua takaisin, jota olimme jo niin monta päivää taivaltaneet. Ensimmäinen kerta kopterin kyydissä oli kaikesta huolimatta unohtumaton kokemus ja vuorenrinteessä etenevän pikkuruisen varjomme seuraaminen kovin kiehtovaa.

Luklan lentökenttä tulikin jo pienellä potkurikoneella tutuksi, mutta väittäisin, että kopterilla kokemus oli vielä jännittävämpi. Siellä teimme siis kopterin vaihdon, rahtia purettin ja lastattiin, kunnes hyppäsin uuden lentäjän kyytiin ja kuulokkeista lennonjohtoa kuunnellen syöksyimme kiitoradan päällä kohti jyrkännettä johon se loppuu, sekä sen yli.

Matka Luklasta Kathmanduun kesti kopterilla hiukan kauemmin, n. 40 minuuttia, joka kului jälleen upeiden maisemien ihailuun. Ilma rupesi myös selvästi lämpenemään ja sakenemaan, mitä lähemmäs pääkaupunkia saavuimme. Kerrastot, jotka vuorilla olivat kovin hyödyllisiä, hiostivat Kathmandun helikopterikentälle saavuttaessa. Siellä vastassa oli ambulanssi, jonka kyydissä kerta oli myös minulle ensimmäinen. Olooni nähden, joka oli siis ihan hyvä, tuntui pillit päällä liikenteen seassa suhaaminen tosin kovin tarpeettomalta.

Saavuimme Metro hospitaliin, jossa varmuuden vuoksi tehtiin tutkimuksia ja otettiin kokeita, jotta saataisiin selville mistä kuume johtuu. Yksi asia, jota kovasti painotettiin ennen reissuamme, oli matkavakuutuksen hankkiminen tai sen kattavuuden selvittäminen. Nyt kaikki tiedustelu- ja varmistelusoitot vakuutusyhtiöön tuntuvat kyllä kullanarvoisilta, sillä hoito on ollut ensiluokkaista, eikä mikään ole aiheuttanut itselleni kustannuksia.

Sain käskyn jäädä sairaalaan yöksi tarkkailuun ja hienon oman huoneen, josta lähetän koko ryhmällemme suuren kiitoksen tuesta, sekä mielettömän isot tsempit loppurutistukseen!

Ps. Jollakulla muullakin on teille terveisiä oheisessa videossa ;)

21.3.2022 Laura Laaja

3 ajatusta aiheesta “Nepal yläilmoista – sarja ensimmäisiä”

  1. Toivottavasti kaikki on sinulla hyvin. Oli varmasti unohtumaton elämys nähdä kaikki ilmasta, vaikka varmasti olisit mielummin jatkanut muiden seurassa taivallusta.

  2. Miira Karvonen

    On hienoa seurata teidän matkaa näiden blogikirjoitusten kautta! Sinulle kaikki tsempit – terveys ennen kaikkea ja kaikki näkemäsi ja upeat muistot säilyvät mielessä<3! Ja ihana tervehdys! Upea suoritus tämä keräys!

  3. Harmi kuulla, että jouduit palaamaan vuorilta etuajassa, mutta terveys edellä täytyy tietenkin mennä. Ja kuten edellisetkin kirjoittajat totesivat, unohtumattomia muistoja ja kokemuksia on varmasti jäänyt suunnitelman muutoksesta huolimatta. Toivottavasti vointi on jo parempi! Voimia ja pikaista toipumista!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top