Kapua Balkan

Miten sitä oikein voisi auttaa?

Minun piti kirjoittaa tämä Kapua blogikirjoitus ihan muista aiheista. Piti kirjoittaa patikoinneista, mutta viime viikkojen tapahtumat suorastaan pakottavat kirjoittamaan muuta. Tässä siis ajatuksiani auttamisesta ja avuntarpeesta.

Olen ollut mukana vapaaehtoistoiminnassa ja avustusjärjestöissä käytännössä koko ikäni, teini-iästä alkaen. Olen vetänyt SPR nuorisoryhmää, ohjannut kehitysvammaisten ja ei-kehitysvammaisten nuorisotoimintaa, toiminut nuorisoparlamentissa ja kerännyt varoja maailman lapsille. Olen työskennellyt vapaaehtoisena Afrikan maaseudun sairaalassa ja marssinut hirmumyrskyn uhrien auttamiseksi Filippiineillä. Olen puhunut humanitaarisen oikeuden kursseilla ja työskennellyt SPR avustustyöntekijänä luonnonkatastrofeissa ja pakolaiskriiseissä. Ehkä tästä syystä monet ovat minulta viime viikkoina kysyneet kuinka voisivat parhaiten Ukrainan uhreja auttaa.

Niin yleinen on tunne, että muutamassa sekunnissa hoidettu lahjoitus netissä ei ole jotenkin riittävästi tehty. On tarve tehdä jotain enemmän, tehdä jotain käsin kosketeltavampaa. Tekee mieli lähteä paikan päälle, auttamaan ihmisiä, sitomaan haavoja tai tuomaan turvaan. Vaikea kriisi näin lähellä herättää voimakkaan tarpeen tehdä jotain konkreettisempaa.

Paikan päälle lähteminen ei ole hyvä idea. Maassa on sotatila ja turvallisuustilanne on vakava. Tässä sodassa ei ole kunnioitettu humanitaarisen oikeuden sääntöjä, vaan toimittu mielivaltaisesti ja hyökätty siviilikohteisiin. Minulle tuttu järjestö, Punainen Risti, toimii järjestönä yli 180 maassa. Järjestö voi näin käyttää omia vapaaehtoisiaan, jotka tuntevat maansa ja tietävät avuntarpeen. Avustusjärjestöllä on myös vuosien ammattimainen kokemus konfliktialueilla toimimisesta, ja työntekijöiden turvallisuudesta pidetään tarkasti huolta. Parastakaan kirurgia ei lähetetä alueelle ennen kuin hän on läpäissyt huolelliset turvallisuuskoulutukset ja tuorein mahdollinen tieto kentältä.

Olen saanut lukea myös monia kirjoituksia, kuinka ihmiset ovat lähteneet rajalle auttamaan. On viety tarvikkeita ja tuotu siviilejä. Näin on onnistuttu auttamaan muutamia ihmisiä turvaan mikä on sinänsä hienoa. Vaarana kuitenkin on, että kun ympäri Eurooppaa kymmenet tuhannet ihmiset lähtevät autoinensa rajalle, voi käydä niin että hyvä tarkoitus kääntyy itseään vastaan. Muistan kun 2010 Haitin maanjäristyksen seurauksena useat erilaiset tahot lähettivät Haitille valtavia määriä erilaista materiaalista tukea (mm. silmälaseja, leluja, villasukkia). Lahjoituksia tuli niin paljon, että Haitin lentokenttä jumiutui näiden toimitusten paljoudesta. Ja sen seurauksena muun muassa WHO:lla oli vaikeuksia saada kymmenille tuhansille tarkoitettuja lääke ja sairaalatarviketoimituksia läpi. Tämän tapauksen seurauksena WHO alkoi kehittämään avustustoiminnan koordinaatiota ja järjestöjen kanssa yhdessä on luotu yhteisiä pelisääntöjä, jotta lääkinnällinen apu voitaisiin priorisoida paremmin. Ukrainan raja on kuitenkin vaikeammin hallittavissa kuin yksittäinen lentokenttä, ja sadat tuhannet autoilijat vielä vaikeammin koordinoitavissa…

No, mitä sitten kannattaa tehdä. Tässä olis mun top 5 lista millaiset keinot ovat minusta vaikuttavimpia ja parhaita:

1. Lahjoita rahaa. Vaikka tämä on se tapa mikä ehkä tuntuu vähän tylsältä ja liian nopealta toimelta, on tämä ehdottomasti se nopein, paras ja vaikuttavin tapa antaa oikeaa apua. Raha on nopein väline koordinoida oikeanlaista apua, kuten lääkkeitä tai puhdasta vettä. Lahjoita vastuulliseksi tiedetyn, tunnetun ja luotettavan järjestön kautta.

2. Jos pelkkää lahjoita napin painallus tuntuu liian simppeliltä, niin aktivoi mukaan ystäviä, urheiluseura tai työporukka. Haastakaa toisenne ja kerätkää yhdessä isompi potti.

3. Jos haluat lahjoittaa materiaaleja, tee sekin luotettavan järjestön kautta ja niin että vastaat tarpeeseen eli tiedustele mille tavaralle on tarvetta. Älä lahjoita lääkkeitä. Toiselle ihmisille tarkoitetut lääkkeet ilman kunnollisia käyttöohjeita aiheuttavat riskejä ja niistä usein enemmän haittaa kuin hyötyä.

4. Ukrainassa avuntarve on suuri, mutta se ei ole poistanut tarvetta muualta. Hankkiudu mukaan vapaaehtoiseksi pakolaiskeskukseen, läksyavuksi koululaiselle tai kriisipuhelimeen. Lähde mukaan ystävätoimintaan tai tarjoa konkreettisesti apuasi naapurustossa. Kapuan avulla voit tänä vuonna tukea työtä vammaisten oikeuksien puolesta Suomessa ja maailmalla. Vierailen avustuskohteissa kesäkuussa ja raportoin näkemästäni.

5. Auttaminen voi olla myös aineetonta.
• Kuuntele lähimmäisiä, sukulaisia ja työkavereita, jotka haluavat purkaa ahdistustaan. Ole läsnä ja anna heille aikaasi.
• Mieti miten voit omalla toiminnallasi näyttää osoittaa, että ympäristön ja ihmiskunnan arvostaminen ja suojelu on tärkeää. Voit aktiivisesti jakaa vain oikeaa tietoa, pyrkiä itse luomaan hyvyyttä ja toiveikkuutta, negatiivisuuden ja pelon vastapainoksi.

31.3.2022 Kati Marttinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top