Matka Annapurna Circuitilla – Rakkaudella mummolle

Kun kävelen Annapurna Circuitin poluilla, vuorten ympäröimänä tuntuu kuin aika pysähtyisi. Täällä korkeuksissa maisemat vaihtuvat kuin hidas, mutta vahva hengitys: jokainen askel tuo esiin vuoriston syvimmän rauhan, joka tarjoaa tilaa ajatuksille ja ikävälle. Juuri täällä, pysähtyneisyyden keskellä, tunnen mummoni läsnäolon entistä voimakkaammin.

Mummoni nukkui pois tammikuussa 2024 ja hänen poismenonsa on jättänyt minuun todella syvän jäljen. Meidän suhteemme oli erityinen, jotain paljon enemmän kuin vain sukulaisuusside. Hän ymmärsi minua tavalla, jota on vaikea kuvailla ja ehkä juuri siksi hänen menettämisensä tuntuu lähes käsittämättömältä. Päivittäin huomaan kaipaavani hänen lämmintä hymyään, hänen tapaansa kuunnella ja olla aidosti läsnä.

Kirjoittaminen ja puhuminen hänestä on ollut minulle vaikeaa, mutta täällä vuorilla, luonnon hiljaisuuden ja oman hengitykseni rytmissä, löydän tilaa kohdata sen ikävän, jota olen kantanut. Vaikka suru on yhä raaka, sen keskellä voin myös tuntea hänen läsnäolonsa – ikään kuin hän olisi aivan vierelläni, saaden minut jatkamaan matkaani.

Kun katson näitä korkeuksia, tunnen olevani lähempänä häntä. Ajatus siitä, että pilvien välistä voin nähdä hänen hymynsä ja tuntea hänen halauksensa tuulen mukana, antaa minulle voimaa. Täällä vuorten yllä on helppo kuvitella, että hän on aivan vierelläni, hymyilemässä lempeästi ja rohkaisemassa minua löytämään taas polkuni maailmassa.

Omistan tämän matkani myös sinulle, rakas mummo. Kaikki nämä askeleet, jokainen hengenveto täällä korkeuksissa on omistettu rakkaudelle ja kaipaukselle, jonka jätit jälkeesi. En ole yksin näillä poluilla; kannan sinua mukanani ja tiedän, että missä ikinä oletkin, hymyilet minulle ja uskot minuun aina.