Kapua 2020 Nepal

Maapallo koronan kynsissä

Hiljentynyt maailma

Ehdin jo laittaa ideoita ylös hiukan erilaista blogitekstiä varten, mutta tässä maailmantilanteessa tuntuisi oudolta sivuuttaa koko maapalloa ravisutteleva aihe. En olisi vielä muutama viikko sitten uskonutkaan, kuinka radikaalisti koronavirus COVID-19 tulee muuttamaan itse kunkin normaalia eloa ja elämää.

Koko viime viikko on tuntunut aika epätodelliselta uutisia lukiessa ja viranomaisohjeita odotellessa. Epätietoisuus siitä, mitä oikein tulee tapahtumaan on tuntunut hetkittäin ahdistavalta, ja huoli etenkin riskiryhmiin kuuluvista on ollut suuri. Syytä minkäänlaiseen paniikkiin ei kuitenkaan ole, ja jokainen meistä voi nyt kantaa oman kortensa kekoon säätelemällä omaa toimintaansa. Toivonkin ihan jokaisen ryhtyvän osaltaan viruksen leviämisen hidastamistoimiin.

Oman 20 hengen Kapua 2020 Nepal -ryhmämme piti tavata ensi viikonloppuna. Pitkään odotetussa tapaamisessa meidän piti saada tietoa varusteista joita ottaa vuorivaelluksellemme mukaan, kuulla lisää Kapuan kumppanijärjestöistä (Väestöliitto, Taksvärkki ry ja Kynnys ry) ja niiden tekemästä työstä, sekä päästä testaamaan kuntoamme Malminkartanon jätemäelle porrasjuoksun muodossa. Näin ei kuitenkaan tule tapahtumaan. Vaikka tämä toki harmittaa, on se välttämätöntä. En minä, eikä varmasti kukaan muukaan, halua nyt ottaa turhaan riskejä oman tai toisten terveyden kustannuksella. Pettymykset ja menetykset ovat nyt koko maailman yhteisiä, sillä niitä on varmasti jokainen meistä lähiaikoina kokenut.

Mitä siis voimme kukin tehdä?  Vältä mitään matkustamista ja mikäli se on vain mahdollista, tee työt etänä. Kotona pysyminen on kaikista tehokkain keino estää viruksen leviämistä. Pysy kotona etenkin, jos huomaat minkäänlaisia oireita itselläsi. Pese käsiä huolellisesti ja noudata oikeaa yskimistekniikkaa (ei ilmaan tai käteen, vaan esimerkiksi hihaan tai kertakäyttönenäliinaan) sekä käytä hansikkaita. Pese pyykit 60 asteessa ja kiinnitä siivoamiseen erityistä huomiota. Älä koskettele kasvojesi aluetta. Tue tukalassa tilanteessa olevia yrityksiä ja mieti jos voisitkin lahjoittaa peruuntuneiden tapahtumien maksut hyvityksen vaatimisen sijasta. Pyydä ja anna apua, kun sitä tarvitaan.

Toivottavasti tästä kaikesta kuitenkin lopulta seuraa jotain hyvää ja voisimme myös oppia jotain. Oli se sitten ennakointia, oikea-aikaista reagointia tai riskienhallintaa, mutta eniten kuitenkin toivon, että opimme yhteenkuuluvuutta, huolenpitoa ja empatiaa.

Itse olen siinä onnekkaassa tilanteessa, että voin työskennellä etäyhteyksin ja  että on olemassa mökki, jonne on ollut hyvä vetäytyä omaan rauhaan. Koska minkäänlaiset tapaamiset eivät ole mahdollisia, nyt jos koskaan sähköiset lahjoitukset ovat erityisen tervetulleita. Sellaisen voi tehdä helpoiten seuraavien linkkien kautta:

Henkilökohtainen sivuni: https://kapua.fi/osallistuja/laura-laaja/

Koko tiimimme yhteinen potti: https://kapua.fi/hankkeet/kapua-2020-nepal/osallistujat/

Pysykää turvassa ja pitäkää muista huolta! Sauli Niinistön sanoin:

”Ottakaa fyysistä etäisyyttä, mutta henkistä läheisyyttä”

15.3.2020 Laura Laaja
0 kommenttia

Jätä kommentti

Haluatko aloittaa keskustelun tai tietää lisää?
Kirjoita mielipiteesi ja kannustuksesi alle!

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.