Kapua 2024 Nepal

Kapua-vuoden lähtölaskenta alkanut

Oma Kapua vuoteni alkoi toden teolla tammikuun lopussa viikonlopputapaamisella Heinolassa, kun tapasin suurimman osan kanssakapuajista ensimmäisen kerran. Yhteinen viikonloppu alkoi kuntotestillä Vierumäellä. Testistä tuli kohtuullinen tulos, hyvä lähtötaso ja kipinä lähteä kohentamaan kuntoa.

Hienointa viikonlopussa oli tutustuminen mahtavaan porukkaan, joka jakaa vuoden mittaan niin haasteen kerätä varoja nuorten ja vammaisten oikeuksien ja terveyden edistämiseksi Nepalissa kuin marraskuussa koittavan varmasti unohtumattoman reissun, jossa pääsemme niin tutustumaan mihin tukirahamme menevät kuin haastamaan itsemme mahtavissa maisemissa maailman katolla. Oli myös upeaa saada tutustua konkarikapuajiin, erityisesti omiin sparraajiini Pirjo ja Jussi Repoon, jotka jakoivat hyviä vinkkejä varainkeruuseen.  Erityiskiitokset Pirjo ja Jussi!

Oma keräyspotti on vähitellen alkanut kasvaa, aluksi kahvin, teen ja lakun myynnillä ja sitten työkeikalla Joogafestareilla Helsingissä. Joogafestareilla oli hienoa tsempata yhdessä kanssakapuajien kanssa sekä festareiden sujumisen että yhteisen varainhankinnan puolesta. Pääsin vain lauantaiksi, mutta kiirusta piti ja askeleitakin kertyi iltaan mennessä 20 000 😊Panoksemme Joogafestareiden sujumiseksi näytti myös olleen hyvinkin merkittävä, ainakin kiitosten määrän ja Suville jo esitetyn toiveen vastaavanlaisesta avusta ensi vuoden joogafestareilla, perusteella!

Se mikä on ehkä vähän yllättänytkin on, ettei varainhankinta  hyväntekeväisyyteen ole ihan helppoa, kaikki ideat eivät lähde lentoon ja siitä huolimatta täytyy uskoa ja ideoida edelleen ja yrittää uudelleen. Olen kuitenkin onnellinen ja liikuttunutkin siitä, kuinka läheiset, ystävät ja työkaverit ovat sekä hengessä mukana tässä vuodessa että ovat myös tukeneet omalta osaltaan keräyshankettani. Tästä on hyvä jatkaa!

18.3.2024 vivian_maunu

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top