Kapua 2019 Etiopia

Kaikki kaikkien puolella

Antti Kleemola: Kaikki kaikkien puolella

Ensi viikolla on rasisminvastainen viikko. Tämän opiskelukaverini Antin tekemän laulun SPR valitsi vuoden 2019 yhdenvertaisuuskampanjansa kampanjabiisiksi. Toivottavasti se soi myös ensi viikolla, kun vietetään rasisminvastaista viikkoa, radiossa usein.

Otan sen myös yhdeksi voimabisiiksi omalle Kapua-matkalleni. Se muistuttaa siitä, miksi lähdin kapuajaksi, miksi otin mukaan tähän muutenkin hektiseen arkiseen oravanpyörään vielä näin monta lisäelementtiä: vapaaehtoisen rahankeruun ja rahanmenon, projektin toisensa perään kaikkien entisten projektien päälle, kuntoilun välillä ilon kautta, välillä hampaat irvessä hikoillen jne. Välillä pohdin, onko tämä minun ikioma juttu, itsekäs syy karata kotitöistä kuntosalille, päästä 3 viikon lomamatkalle marraskuun ankeudesta, todistaa itselleni ja ympäröivälle maailmalle, kuinka hyvä ihminen olen ja pestä omatunto puhtaaksi maailmanparannuksella?  Varmasti tämä on välillä myös kaikkea tuota, mutta toivottavasti minulle myös toisenlainen matka yhdenvertaisuuden puolesta.

Kehitysyhteistyötä usein kritisoidaan. Miksi Afrikka, miksi muu maailma, kun meillä täällä Suomessakin niitä avun tarvitsijoita on ihan riittävästi. Meidän keräämillä 100 000€ ei Suomessakaan tehtäisi suuria.

”Olemme kaikki kaikkien puolella, sama, missä synnyttiin.” 

Monesta syystä olen päättänyt tänä vuonna toimia erityisesti näiden Etiopian kohteiden hyväksi. Kukaan meistä ei ole voinut valita synnynpaikkaansa tällä maapallolla. Monet asiat eivät ole kuitenkaan jakaantuneet tasan maapallon eri kolkkien välillä, eriarvoisuus on monessa suhteessa päiväntasaajan suunnalla vielä suurempaa kuin täällä. Siksi minun valintani on nyt Kapua ja Etiopia.

”Meillä on rakkaus dna:ssa, se vain täytyy herättää. Joka hetki aivan liikaa sitä käyttämättä jää.” 

Toivon, että tämän vuoden jälkeen olen todistanut ainakin itselleni, että pystyn antamaan ihan jokapäiväisessä arjen kohtaamissa enemmän itsestäni toisten hyväksi. Minulta löytyy aikaa, minulta löytyy rahaa, minulta löytyy terveyttä, minulta löytyy taitoa ja minulta löytyy rakkautta. Kapuan, koska voin. Ja toivon, että se kapuaminen ei jää tähän vuoteen.  Kohteet voivat vaihtua, keräystavoitteet muuttua, mutta uskon, että apu yhdelle ei ole oikeasti pois toiselta, vaan kaikki on yhteydessä kaikkeen, kaikki muuttuu paremmaksi, kun ollaan kaikki kaikkien puolella.

13.3.2019 Terhi Lehtovaara

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top