Aikainen paluu vuorelta

Päivä 8.

Toisen kapuamisyön aamuna joudun tekemään hyvin raskaan päätöksen siitä, että kun muut jatkavat ylöspäin kohti Kikelelwa campia minulla ei ole enää muuta mahdollisuutta kuin lähteä palaamaan alaspäin. En ole nukkunut tai syönyt pariin päivään, ja ihmeellinen huimaus, heikotus ja kylmänhorkka on nyt vienyt kaikki voimat. Minulla ei ole enää voimia edes pakata ja sulkea laukkuani yön jäljiltä, joten olisi mahdoton ajatus lähteä kapuamaan enää ylöspäin.

Aamupalalla pääopas Ben mittaa meiltä kaikilta happisaturaation ja pulssin, ja arvot ovat ihat hyvät kaikilla. Happivaje ei siis selitä minun olotilaani.

Koko ryhmä pitää minulle hienon tanssi- ja lauluesityksen läksiäisiksi. Tuntuu niin haikealta jättää tämä mahtava porukka.Onneksi illalla ja aamulla pilvipeite aukesi, ja ehdin näkemään kauniin Kibohuipun ja upean tähtitaivaan.

Apuopas Abu ja yksi kantajista, Evans, lähtevät saattamaan minua alas. Abu arvelee, että laskeutumiseen menisi hitaasti edeten noin neljä tuntia, mutta joudun pyytämään taukojen pitämistä niin usein, että todellinen aikaa taitaa olla lähemmäksi viisi tuntia.

Alhaalla portilla on vastassa autokyyti hotellille Arushaan. Perillä hotellilla en voi oikeastaan yhtään paremmin kuin vuorella, ja tehtyäni koronapikatestin huono oloni saa vatsataudin ja vuoristotaudin lisäksi vielä kolmannen selityksen: testi on positiivinen.