Vuosi 2013

Jouluaatonaattona saunoimme yhdessä hyvän ystäväni kanssa. Saavuin saunomaan hieman sovitusta myöhässä, tavoilleni uskollisena. Ystäväni oli ehtinyt hikoilemaan jo hyvän aikaa, käyttäen yksinolonsa varsin järkevällä, ja ainakin omasta mielestäni yksilöä kehittävällä tavalla. Istuessaan saunansa lauteilla ystäväni oli käynyt kuluneen vuotensa 2013 lävitse, niin hyvässä kuin pahassakin. Kriittisesti pohtimalla omia valintojaan, niiden syitä ja seurauksia, ystäväni oli muodostanut vuodestaan ehjän kokonaisuuden, mitä nyt tarkasteli astetta viisaampana.

Itsekin sain kipinän oman vuoteni kriittiseen tarkasteluun, vaikken sitä vielä olekaan toteuttanut. Ehkä nyt viikonloppuna. Paljon on tapahtunut, paljon tehty oikein, mutta paljon myös väärin. Tärkeintä on olla sujut tekemistensä kanssa. En kuitenkaan lähde omaa vuottani teille avaamaan, se saattaisi olla sopimatonta Kapuan sivuille luettavaksi. :) Mutta kannustan kaikkia lukijoita tekemään itsensä kanssa pienen tutkimusretken kuluneeseen vuoteen, niin henkilökohtaisiin kuin vähän globaaleimpiinkin tapahtumiin.

Oman vuoteni tarkastelun sijasta listaan tähän kuluneen vuoden valtakunnallisesti ja kansainvälisesti merkittäviä tapahtumia, ja nimenomaan omasta mielestäni merkittäviä. Kaikki listatut tapahtumat herättävät itsessäni jotain tunteita; mm. iloa, onnea ja toivoa sekä surua, vihaa ja pelkoa. Ne saavat minut pohtimaan omia arvojani sekä suhdettani kyseisiin ilmiöihin. Jokaisen tapahtuman/uutisen perässä on kirjattuna se ilmiö, mihin se omasta mielestäni liittyy ja mikä siinä minua puhuttelee.

 

And the nominees are…

Tammikuu: Kansainvälinen Punainen Risti varoitti talouskriisin aiheuttamista levottomuuksista Euroopan unionin jäsenmaissa, etenkin Kreikassa ja Espanjassa. (Ilmiö: euroalueen talouskriisi)

Helmikuu: Pohjois-Korea suoritti ydinkokeen räjäyttämällä ydinlatauksen kilometrin syvyydessä. (Ilmiö: Pohjois-Korean konflikti Etelä-Korean ja muun maailman kanssa.)

Maaliskuu: Kataisen hallitus sai käydyksi kehysriihen, jota luonnehdittiin enemmän elvyttäväksi kuin kiristäväksi. (Ilmiö: rakennemuutos ja kestävyysvaje)

Huhtikuu: YK:n turvallisuusneuvosto tuomitsi yksimielisesti Syyriassa tapahtuneet ihmisoikeusloukkaukset, joihin sekä hallituksen että opposition joukkojen katsottiin syyllistyneen. (Ilmiö: Syyrian sisällissota)

Toukokuu: Nature-lehti ilmoitti tutkimuksesta, jonka mukaan ihmisen kantasoluja oli ensimmäistä kertaa onnistuneesti kloonattu. (Ilmiö: elämän luonnollisuus)

Kesäkuu: Tietovuotaja Edward Snowden lensi Hong Kongista Moskovaan, jossa jäi Šeremetjevon transit-alueelle. (Ilmiö: sananvapaus ja ihmisoikeudet maailmalla)

Heinäkuu: Yhdysvalloissa sijaitseva Detroitin kaupunki jätti konkurssihakemuksen. (Ilmiö: Länsimaiden talousjärjestelmä)

Elokuu: Italian korkein oikeus vahvisti Silvio Berlusconin vuoden vankeustuomion. (Ilmiö: parlamentaarinen ja diplomaattinen koskemattomuus)

Syyskuu: Microsoft ilmoitti ostavansa Nokian matkapuhelinliiketoiminnan. (Ilmiö: suomalaisuus)

Lokakuu: Perussuomalaisten puoluehallitus erotti kansanedustaja James Hirvisaaren puolueesta syytettynä puoluetta vahingoittavasta toiminnasta. (Ilmiö: äärioikeistolaisuus)

Marraskuu: Voimakkaimmaksi maalle iskeneeksi ja supertaifuuniksi nimetty Taifuuni Haiyan surmasi jopa yli 10 000 ihmistä pelkästään Filippiineillä. (Ilmiö: luonnonvoima)

Joulukuu: Etelä-Afrikan presidentti ja vapaustaistelija Nelson Mandela kuoli. (Ilmiö: oikeus, vapaus ja tasa-arvo)

Onnellista ja tapahtumarikasta uutta vuotta 2014!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top