Varusteita ja fiiliksiä

Pari päivää sitten sähköpostiin kilahtivat lentoliput ja H-hetken lähestyessä vatsan pohjalla alkavat hiljalleen lepattamaan perhoset. Matkaamme ensin reilu kolme tuntia Istanbuliin ja vaihdon kautta yön yli Kirgisian pääkaupunki Bishkekiin. Perille saavumme seuraavan aamun sarastaessa klo 5.40.

Lähtö ei olisi lähtö ilman pientä pakkauspaniikkia. Olemme saaneet runsaasti ohjeita siitä, mitä pakata mukaan. Reissaamme vajaan kolmen viikon aikana useissa eri paikoissa niin maalla kuin kaupungissa, mikä tarkoittaa myös paljon varusteita. Meille on rakennettu huikea ohjelma, jonka puitteissa pääsemme tutustumaan paitsi useampaan vammaisjärjestöön myös vierailemaan lasten kesäleirillä sekä maalaamaan seiniä ja lattioita lasten kuntoutuskeskuksessa.

Ja tietenkin menemme myös sinne vuorelle. Matkalla kohti Pesnja Abayan huippua mukanamme seuraavat kantajat, joille annettava tavaramäärä saa painaa maksimissaan 12 kg. Tähän kilomäärään tulee mahtua mukaan kaikki tarpeellinen. Ohjeellinen varustelistauksemme on seuraavanlainen:

– Vaelluskengät
– Lenkkikengät / vaellussandaalit
– Vaellussukat * 3
– Lämpimät sukat kiipeilyosuudelle
– Kosteutta siirtävä urheilut-paita * 2
– Kevyet vaellushousut
– Kuoritakki (esim. Gore Tex tai vastaava)
– Kuorihousut (esim. Gore Tex tai vastaava)
– Fleecetakki tai vastaava
– Lämmin kerrasto (merino)
– Untuva- tai toppatakki
– Sormikkaat
– Rukkaset
– Pipo
– Päähine suojaamaan auringolta / huivi
– Aurinkolasit
– Noin 30 L päiväreppu
– Otsalamppu
– 2 * 1L vesipulloja (eristetty juomasäiliö)
– Aurinkorasvaa (suojakerroin min. 20)
– Huulirasvaa, suojakerroin 30-40
– Retkipyyhe
– 3 vuodenajan makuupussi (mukavuuslämpötila -10 °C)
– Ilmatäytteinen makuualusta (telttavaelluksilla)
– Korvatulpat
– Säärystimet
– Vaellussauvat
– Henkilökohtainen ensiapupaketti

Suurin osa edellä listatuista varusteista löytyy jo myttynä makuuhuoneeni nurkasta, mutta untuvamakuupussi ja ilmatäytteinen makuualusta puuttuvat edelleen. Ilman niitäkin kasa näyttää jo pelottavan isolle. Yleensä pakkaan reissuilleni noin tunti ennen lähtöä lentokentälle, mutta tällä kertaa aion tehdä poikkeuksen totutusta ja suorittaa koepakkauksen, jossa puntari tulee esittämään pääroolia.

Olen innoissani ja maltan tuskin odottaa, että matka starttaa. Kirgisia, täältä tullaan!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top