Uusi vuosi, uudet kujeet ja kukkamekkoinen mummo

Tänään on vuoden 2014 kolmas aamu. Joulu ja uusi vuosi, nuo yltäkylläisyyden juhlat on juhlittu ja on aika palata arkeen. Samalla on hyvä suunnata katseet jälleen Etiopiaan, Kapuamiseen ja mietteisiin tasa-arvosta.

Vuoden vaihtuessa asetellaan realistisia ja epärealistisia tavoitteita, maaleja tulevaan vuoteen. Peilataan mennyttä ja pureskellaan uusia mahdollisuuksia. Paukutellaanpa myös oman itsen rajoja: minnekä tämän vuoden siivet kantavat? Henkilökohtaisen elämän lisäksi tänä vuonna on yksi tavoite kirkkaana mielessä: kerätä koko potti 4550€ kehitysmaiden tyttöjen tukemiseen ja tehdä varmasti mieleen painuva matka Etiopiaan lokakuussa.

Varainkeruun makuun pääsin jo ennen pyhiä ja totesin, että se tulee vaatimaan kekseliästä mieltä, uusia ”kujeita” ja paljon työtä. Kotimaassakin moni tarvitsee apua, joten lahjoituksia ohjataan paljon tänne kotikonnuille. Hyvä ja ehdottomasti tarpeellinen tuki tämäkin. Samalla moni meistä kuitenkin nauttii koko maailmastamme matkaillen. Lennätämme hedelmäkoreihimme eksotiikkaa ympäri vuoden kehittyvistä maista ja tuhansia muita ylellisiä asioita, joista on tullut normaaliarkea. Minua vanhempi sukupolvi muistaa vielä ensimmäiset appelsiinit, jotka maisteltiin jakaen jouluna.

On oikein iloita ja nauttia vauraudestamme. Samalla voisimme vaikkapa uuden vuoden kunniaksi avata hiukan sydäntämme ja kukkaron nyörejämme tasa-arvoisemman maailman eteen, kerman kuorimisen lisäksi. Ilolla seuraan asioiden ja ajatusten liikkumista oikeaan suuntaan. Tänään on fiksua ostaa luomua ja reilun kaupan tuotteita. Varakkaan oloisetkin perheenäidit pörräävät kirpputoreilla muutamia mainitakseni. Ostelulta sen itsensä vuoksi on alkanut mennä maku ja hauskuutta on alettu etsiä yhteisöllisyydestä. On alettu oikeasti ymmärtää, että olemme kaikki matkalla täällä samalla avaruusaluksella. Todellisuudessa ei ole rajoja, ei ”meitä” ja ”niitä”. Niin kuin se ihana kukkamekkoinen mummo, joka kilautti joulun alla keräyslippaaseen hymy huulilla –  vähästään.

 Yksien paakkelsikahvien hinnalla hankitaan jo paljon koulutarvikkeita kehitysmaiden lapsille. Little by little, step by step – hienoa olla mukana!

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top