Juuri päättyneiden hiihdon MM-kilpailuiden kilpailijahaastatteluissa ja asiantuntijakommenteissa sekä katsojien silmissä lukemattomia kertoja korostui, että kilpailijoiden on oltava sitkeitä ja lujatahtoisia. Sijoitustavoitteeseensa päästäkseen hiihtäjän on jatkettava määrätietoisesti etenemistään, vaikka tuntuisi pahalta, räkä roikkuisi poskella ja kroppa huutaisi jaksamisen rajoilla. Lannistumalla kisa takuulla hävitään.

Miksi kirjoitan hiihdosta Kapuan blogissa? Kisanostalgiahuuruissako?

Henkilökohtaisina keräystavoitteinamme on 4901 euroa. Tuskin kukaan meistä saa tuota summaa kasaan vain sormia napsauttamalla ja voi tavoitteen saavutettuaan todeta rahojen kertyneen pottiin helposti. On tehtävä sitkeästi ja määrätietoisesti töitä, etenkin ajatustasolla, jotta rahavuoren huippu alkaisi häämöttää. On oltava lujaa tahtoa onnistumiseen ja olisi oltava lannistumatta, vaikka tavoite hetkittäin tuntuisi ylivoimaiselta, kun pää on tyhjä muista ajatuksista kuin niistä, että oma kekseliäisyys, taidot ja kontaktiverkko on jo käytetty.

Pesnja Abayan huippu kohoaa 4901 metrissä. Vuorelle kapuaminen on haaste, joka niin ikään vaatii sitkeyttä. Kun väsyttää, päätä särkee ja paikkoja kolottaa, saattaa mieleen hiipiä ajatus matkan kesken jättämisestä. Lujalla tahdolla uupumuskin saatetaan saada voitettua.

Jos hiihtäjältä ja kapuajalta vaaditaan sitkeyttä ja lujaa tahtoa, niin erityisesti näitä ominaisuuksia vaaditaan kehitysmaassa elävältä ihmiseltä. Ero on siinä, että kestävyysurheilija on vapaaehtoisesti kilparadalla ja kapuaja raha- ja kalliovuoren rinteellä, kun taas kehitysmaassa elävällä nuorella tai vammaisella naisella ei ole itsellään mahdollisuutta vaikuttaa tilanteeseensa. Heidän kohdallaan lannistuminen ja luovuttaminen merkitsevät valtavasti enemmän kuin menetettyä mitalisijaa tai saavuttamatonta keräys- tai huiputustavoitetta. Jopa elämän verran enemmän.

Toughminded_tenderhearted

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top