Istun sushi buffetissa vatsa kivuista kärsien. 46 sushi palan syönti samalta istumalta ei ollut paras idea. No kuten sanotaan tyhmästä päästä kärsii koko keho. Ystäväni vain nauraa minulle kunnes hän kaivaa puhelimen taskustaan ja näyttää minulle kuvan. ”ooks sä kuullua tälläsestä kapua jutusta?”. Vastasin ”En”, jonka perään tokaisin ” Tos kuvassa on muuten mun ex-tyttöystävä”.
Siitä kaikki alkoi, nyt neljä kuukautta myöhemmin olen ehkä elämäni suurimassa seikkailussa mukana. Miten tämä seikkailu näkyy arjessa? Tätä viikkoa tarkastaessa voisi nopeasti päätellä että ei mitenkään. Kolme tenttiä, vähän unta ja töihin perjantaiksi. Ei ajatustakaan Kapualle, Nepalille tai yhteiselle keräys tavoitteellemme. Tuntuu kuin pettäisin ryhmämme, kun en ehdi panostaa kaikkea haluamaani aikaa keräykseeni.
Saavun perjantai iltana töiden jälkeen vanhempieni talolle. Ensimmäinen keskustelu aihe äitini kanssa on Kapua. Kuka sukulaisista on lahjoittanut, kuka aikoo lahjoittaa, miten keräykseni etenee, miten hän voi auttaa…. Ehkäpä Kapua toimii dominojen tavoin ja sana leviää, vaikka sitä ei koko ajan huutaisikaan kaduilla. Tuki ja apu kaikilta tahoilta on tullut itselle suurena yllätyksenä. Se kuinka ihmiset lahjoittavat sekä kannustavat on vain yksinkertaisesti sanoen mahtavaa.
Painan perjantain illan lopuksi pääni tyynyyn ja ajatus tulee mieleeni. Mitä köyhyys oikeasti on? En saanut 15-vuotis lahjaksi skootteria. Minulla ei ole autoa. En omista asuntoa tai voi polttaa sikaria ja juoda viskiä päivät pitkät. Mutta olenko köyhä? En ole mielestäni koskaan ollut köyhä. En edes tiedä mitä köyhyys oikeasti on. Olen aina saanut tehdä mitä rakastan, kiitos vanhempieni. Mitä elämäni olisi, jos minua olisi kielletty pelaamasta jääkiekkoa lapsena? Jos äitini ei olisi antanut minulle ruokaa, kun minulla oli nälkä. En olisi saanut vettä kun oli jano. Karkkia en saanut vaikka halusin. Meidän täällä Suomessa on hyvin vaikeaa ymmärtää mitä köyhyys todella on.
Suomi on tehnyt kehitysyhteistyötä Nepalissa jo vuodesta 1983 ja tuon työn päätavoitteena on muun muassa edistää tasa-arvoista mahdollisuutta koulutukseen sekä parantaa puhtaan veden saatavuutta ja sanitaatiota etenkin maaseudulla ja sitä kautta parantaa kaikkein köyhimpien ihmisten terveyttä siis niitä asioita, jotka meillä ovat itsestäänselvyyksiin.
”Tehkää heille kuten haluatte heidän tekevän teille” Tule mukaan auttamaan