Kun laitoin hakemusta tähän projektiin, muistin syövereistä tuli esiin ensimmäinen mielikuvani Nepalista: Teini-ikäisenä olin vanhempieni ystävien luona kylässä Puotinharjussa ja heidän olo-huoneen pöydällä oli ruskea, puusta tehty jousisoitin. Se oli selvästikin käsin vuoltu, aika karhean rouhea, mutta samalla jotenkin hauras. Jos tuohon jouseen koskisi, niin menisiköhän se poikki? Millainen ääni siitä tulisi? Kysyin esineen alkuperää ja sain kuulla, että se oli emännän Nepalin matkan tuliainen. Hmm, Nepal, kuulostipa se eksoottiselta ja kaukaiselta. Tietenkään en uskaltanut koskea soittimeen saati pyytää, että sitä olisi soitettu. Jäipä siis sekin kokemus vähän puolitiehen. Jotain jäi kuitenkin itämään…
Olen iloinen, että ”uskalsin” hakea mukaan Oma Kapua Nepal hankkeeseen. Jo tämä hyvin lyhyen kokemuksen perusteella olen altistunut uusille asioille, mm. tähän blogin kirjoittamiseen. Tosin blogit kuulemma alkaa olla jo vanhanaikaisia, ja vlogit ynnä muut visuaalisemmat some-härpäkkeet on tätä päivää. Marraskuuhun ja Nepalin matkaan on vielä aikaa ja tulee luultavasti lisää uusia asioita, joita en ole aiemmin tullut ajatelleeksi tai tehneeksi. Varojen keräys on lähtenyt käyntiin, ja se tuntuu tosi hyvältä. En tiedä tarkalleen ketkä kaikki ystävät ovat lahjoituksia tehneet, mutta erityisen säväyksen teki kun näin ihka ensimmäisen tsemppiviestin keräyssivulla: ”Hienoa että osallistut hyvän asian puolesta. Tsemppiä kapuamiseen!” ”Vau” ajattelin ja tuli lämmin olo. Sen lahjoituksen avulla saisi esimerkiksi kuudet silmälasit näkövammaiselle.
Meillä on kaunis Suomen suvi ja luonnon puhtaat antimet mansikat ja mustikat alkavat kypsyä. Niitä voi napsia tuosta vaan ilman että tarvitsee desinfioida tai ottaa kolerarokote ennakkoon. Metsään marjaan ja – jos kukaan ei näe niin – voi vaikka halata puuta! Harvoin moinen helle hellii kuin tulevalla viikolla, joten juotavaa kannattaa ottaa mukaan: vesi vanhin voitehista! Ja sekin on tavallisesti puhdasta. Ihanaa!