Ensimmäinen vaelluspäivä

Keskiviikko 3.10.2018

Ensimmäinen vaelluspäivä

Nousen ylös kello viiden jälkeen, kerran taas huonosti nukuttu yö takana.
Edellisenä iltana olemme pakanneet ”vuoritavarat”, jotka puramme vielä kertaalleen.

Viimein pakkaukset ovat valmiina ja lähdemme aamupalalle joka on tarjolla kello kuusi. Aamupalalla on tarjolla puuroa, muroja, kananmunia, makkaroita, leipää, kahvia ja teetä. Vatsat täyttyvät ja siirrymme odottamaan vaellukselle lähtöä.

Kantajat kokooontuvat pihalle ja jokaiselle pakataan 18 kilon kantamus. Kun kantajien käskynjako on suoritettu pääsemme viimein matkaan kello 7.50.
Sairastuvalle jäävät hyvästelevät kapuajat ja niin lähdemme matkaan kohti Champe Hutia.

Lähdemme liikkeelle 14 kapuajan voimin, lisäksi kantajat ja oppaat. Aurinko on jo korkealla ja kuumuus iskee hyvin pian. Porukka jakaantuu jo aika alkumatkasta kahteen ryhmään. Ykkösryhmässä on 10 kapuajaa ja 2. ryhmässä 4.

Reitti on vaativa ja nousua kertyy 1000 metriä ja matkaa noin 8 kilometriä. Noin joka 20 minuutin jälkeen pidämme taukoja. Ryhmä 1 saapuu Champe Hutille kello 12.15. Kokit ovat saapuneet jo pikalle ja mökin uunissa palaa tuli ja ruoan laitto on käynnissä.

Pikkuhiljaa saapuvat kantajat mökille ja 2. ryhmä saapuu kello 13.45,
eli kaikki selvisimme ensimmäisen päivän haasteesta hyvässä kunnossa, joillakin hieman rakkoja jaloissa, mutta ei muuta pahempaa. Kello 14.30 saamme maittavan lounaan. Ihmettelemme kaikkea tätä palvelua ja huolenpitoa. Suuret kiitokset siitä!!

Kaisan matkatoimisto järjestää iltapatikoinnin Champe-peakin suuntaan, johon Jyri ja Sirkka osallistuvat, Saamme kunnon kokemuksen kapuamisesta.
Palattuamme majalle Ninnun ja Jessican marjanpoimintamatka on tuottanut tulosta melkein 2 kupillista keltaisia vadelmia. Apua olivat saaneet paikallisilta naisilta.

Tällä hetkellä on kova kuhina nukkumapaikkojen laittamisessa ja huomenna on uudet haasteet edessä.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top