Tänään sai nukkua pitkään, sillä tänään on vapaapäivä vaelluksesta. Lepopäivä tulikin tarpeeseen eilisen 10 tunnin vaelluksen jälkeen. Jalat ainakin kiittävät tästä lepohetkestä.

Tämä Ambikon leiri sijaitsee 3200m korkeudessa pienen pienen kylän kupeessa. Leirissä elelevät sulassa solussa telttailijat ja vieressä elelevät muulit.

IMG_1869

Heti aamupalan jälkeen meidän pojat lähtivät joelle pesulle. Sitten olikin vuorossa tytöt ja asemiehen saattelemana menimme joen vartta pitkin ylöspäin sopivaan pesupaikkaan. Joen vesi oli todella kylmää. Pesun jälkeen tuli niin ihana olo!

IMG_1877

Anne-kapuajan vaelluskengät olivat ottaneet nokkiinsa jo tähän mennessä tehdystä vaelluksesta. Kenkien pohjat olivat alkaneet irvistämään. Eipä muuta kuin tsekkaamaan kenen kapuajan varustekassista löytyisi sopivat paikkausvehkeet. Liimalla ja ”jesarilla” Tiina sitten korjaili Annen kengät. Toivotaan, että korjaustoimenpiteet ovat riittävät ja kengät pysyvät kasassa huomisen Ras Dashenin huiputuksen.

IMG_1881

Ajatukset ovat kapuajilla tällä hetkellä huomisessa huiputuksessa. Kukin kapuaja valmistautuu tulevaan huiputukseen omalla tavallaan. Mietitään kovasti päivärepun sisältöä ja mitä laitetaan päälle. Tässä samaan aikaan myös seurataan kun huipulta palanneet espanjalaiset saapuvat iloisina leirille takaisin.

Huomenna lähtö huippua kohti varhain aamulla kello neljä!

2 ajatusta aiheesta “Ambikon leirissä lepopäivä”

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top