Entries by Päivi Hulkkonen

,

VAU MIKÄ PÄIVÄ!

Maanantai aamu, matkamme neljäs päivä. Heräsimme aamulla varhain ja lähdimme bussilla kohti Midoa Väestöliiton tutustumiskohteeseen. Matkustimme Nepalilaisella bussilla kuoppaisilla ja pölyävillä teillä noin neljän tunnin ajan ja katselimme maisemia ihmetellen Nepalilaista elämänmenoa. Vihdoin saavuimme Chitwanin luonnonsuoelualueelle ja kohtasimme puistonvartijoita vaan ei tiikereitä. Etsiässämme lopullista määränpäätämme pysähdyimme alueen koulun eteen ja tapasimme joukon nuoria innostuneita oppilaita […]

MÄ JOKA PÄIVÄ TÖITÄ TEEN – joka ainut päivä seitsemäksi meen

Niinpä niin, tuo laulu raikui radiossa menneinä vuosina lähes taukoamatta. Jopa niin, että verenpaineet kohosivat  pilviin ja aiheuttivat  pieniä ”raivokohtauksia” kuulijassa. Töitä oli…. Ja nyt vuonna 2016 laulun sanoilla on aivan erimerkityksensä, kuin  menneinä vuosina. Työpaikat ovat vähentyneet ja työttömyyttä on yhä enemmän ja sen myötä jokainen on yhä tarkempi siitä mihinkä rahansa käyttää. Tähän […]