Oma Kapua Nepal -tiimi matkalla Langtangin huipulle

Yli 2,5 vuoden odotuksen jälkeen Oma Kapua 2020 Nepal -tiimin matka toteutuu viimein. Kapuajat lähtivät Nepaliin lauantaina 22. lokakuuta. Matka peruuntui maaliskuussa 2020 kaksi päivää ennen lähtöä koronapandemian vuoksi.

”Fiilikset ovat tosi hyvät. Matka on siirtynyt ja siirtynyt ja odotus on ollut kova, mutta nyt lähdemme viimein matkaan. Tällä hetkellä WhatsApp-ryhmämme laulaa koko ajan, kun vaihdamme ajatuksia pakkaamisesta ja muista matkajärjestelyistä”, kertoo jyväskyläläinen Johanna Tuukkanen.

Matkaan on lähdössä kahdeksan henkilöä, joista kuusi on osallistunut Kapua-projektiin aiemminkin.

Johannalle reissu on kolmas Kapua-matka. Aiemmin hän on ollut kapuamassa Tansaniassa Kilimanjarolla vuonna 2017 sekä Nepalissa Annapurnalla vuonna 2015. Molemmilla matkoilla rahaa kerättiin Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n (LSV) kehitysyhteistyöhankkeisiin, joihin tutustuttiin myös paikan päällä. Kapuassa osallistujat maksavat itse matkansa.


Kohti Langtangin huippua

Kapuajat vaeltavat ensin kuusi päivää Langtang Trek -reitillä Langtangissa Himalajalla. Vaelluksen jälkeen luvassa on tutustuminen Taksvärkin kumppanin ECCA:n (Environmental Camps for Conservation Awareness) toimintaan heidän toimistollaan Katmandussa.

Oma Kapua 2020 Nepal -tiimin jäsenet keräävät varoja nepalilaisten oppilaskuntien toimintaan. ECCA:n hankkeessa tuetaan nuoria, jotka puuttuvat epäkohtiin ja saavat aikaan positiivista muutosta yhteisöissään. Oppilaskuntien aktiivit järjestävät tempauksia ja koulutuksia sekä näyttävät esimerkkiä vaikuttamisesta.

Oma Kapualla tarkoitetaan Kapua-varainkeruuprojektia, jossa rahaa kerätään yhden järjestön kehitysyhteistyöhankkeeseen. Taksvärkki ry on mukana ensimmäistä kertaa Oma Kapuassa, muissa Taksvärkin Kapua-hankkeissa rahaa kerätään tai on kerätty Taksvärkin lisäksi myös Kynnys ry:n ja Väestöliiton kehitysyhteistyöhön.

Tutustu tiimin jäseniin Oma Kapua 2020 Nepal -sivuilla
Lue lisää tiimin matkakuulumisia Kapuan blogista

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top