Kampanjan vapaaehtoiset tutustuivat Katmandussa lokakuussa 2022 Taksvärkki ry:n tukeman kansalaisjärjestö ECCAn työhön. Kerätyillä varoilla järjestö tukee nuorten hyvinvointia ja mahdollisuuksia vaikuttaa yhteisöjensä kehitykseen Nepalissa. Matkan aikana ryhmä vaelsi myös Langtang -trekin kavuten lähes neljän kilometrin korkeuteen.

– “Olen ollut aina kiinnostunut kehitysyhteistyöstä, mutta en ole voinut irrottautua pidempään projektiin. Kapua tarjoaa mahdollisuuden tutustua kehitysyhteistyöhön tavalla, jonka voi sovittaa omaan arkeen. Samalla hanke varainkeruineen ja muine valmisteluineen on tavallista turistimatkaa huomattavasti kokonaisvaltaisempi ja antoisampi kokemus, joka jättää pysyvän jäljen mieleen”, kertoo Kapua-tiimin jäsen Johanna Tuukkanen.

Kapuajat aloittivat keräyksen ja valmistautuivat matkaan jo ennen koronapandemian puhkeamista. Matka peruuntui maaliskuussa 2020 vain kaksi päivää ennen lähtöä pandemian vuoksi. Yli 2,5 vuoden odotuksen jälkeen Oma Kapua 2020 Nepal -tiimi pääsi lopulta matkaan lokakuussa 2022.

– “Hankkeeseen tutustuminen paikan päällä lisäsi ymmärrystä kehitysyhteistyön toteuttamistavoista. Paikallislähtöinen työ, jollainen Taksvärkin tukema hanke on, on ainoa mahdollisuus tehdä pitkäjänteistä ja vaikuttavaa kehitysyhteistyötä. Lisäksi se, millaista yhteenkuuluvuutta voi kokea entuudestaan vieraiden ihmisten kanssa vuorivaelluksen ja muiden kokemusten äärellä, yllättää aina uudelleen. Vaikeinta on kotiinpaluu ja sopeutuminen arkeen ja ainaiseen valitukseen asioista, jotka kehitysmaan perspektiivistä tuntuvat merkityksettömiltä. Kapuaan osallistuminen on vahvistanut uskoa siihen, että kehitysyhteistyö on merkityksellistä – ja juuri nyt, maailman toipuessa koronapandemiasta, sen tarve on entistä suurempi” summaa Johanna Tuukkanen.

Kuva: Eeva Nikkola

Koronapandemia hankaloitti myös varojen hankintaa, mutta kahdeksanhenkisen tiimin keräystulos nousi tästä huolimatta huimiin lukemiin. Kampanja tuotti yhteensä 17 536 euroa, joilla Taksvärkki ry tukee nepalilaisen kumppaninsa ECCAn työtä lapsi- ja ympäristöystävällisten oppimisympäristöjen kehittämisessä. Työ sisältää mm. paikallisten yhteistyökoulujen oppilaskuntarakenteen vahvistamista, nuorten kouluttamista ihmisoikeuksista, elämäntaidoista ja vaikuttamisesta sekä tukea koulukohtaisten kehittämissuunnitelmien toteutukseen. Yhteistyökouluja myös tuettiin turvallisen lähiopetuksen järjestämisessä koronasulkujen jälkeen.

– “ECCA tekee kokonaisvaltaista yhteisökehitystyötä, jossa nuorten osallisuus ja yhteisöjen sitoutuneisuus muutokseen on kaiken lähtökohta.” kertoo Veera Blomster Taksvärkki ry:stä. ”Kapuajien sinnikkyys on ollut ihailtavaa. Onneksi matka viimein toteutui ja tiimi pääsi paikan päälle Nepaliin tutustumaan ECCAn työhön,” hän jatkaa.

Vuodesta 2006 on kapuamalla kerätty jo yli miljoona euroa paremman maailman puolesta noin 300 vapaaehtoisen voimin. Lisätietoja www.kapua.fi.

Lisätietoa Kapuasta:
Koordinaattori Suvi Aarnio, Kapua, 050 440 5534, suvi@kapua.fi
Lisätietoja järjestön kehitysyhteistyöhankkeista:
Veera Blomster, Taksvärkki ry, veera.blomster@taksvarkki.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top