Ryhmä suomalaisia kerää Kapua 2018 Malawi -kampanjassa varoja terveyden ja koulutuksen edistämiseksi itäisessä ja eteläisessä Afrikassa sekä osallistuu Kapua-triathloniin Malawissa.

Kapuajat ovat vapaaehtoisia kehitysyhteistyön tukijoita, joille tämän vuoden kohokohta on 21. syyskuuta alkava matka Malawiin tutustumaan Kapuan tukemiin avustuskohteisiin. Ryhmä haastaa itsensä pyöräillen, meloen ja vaeltaen Malawin korkeimmalle vuorelle, Mt. Mulanjelle (3002m).

– Matkalta odotan ihmisten kohtaamista ja omien ehkä tiedostamattomienkin käsitysten uudelleen ajattelemista. Mukava nähdä mitä kerätyillä varoilla saa aikaan, jo toista kertaa Kapuassa mukana oleva hirvilahtelainen Marjo Mälkönen Kapua 2018 -tiimistä kertoo.

Kapuajat keräävät haluamillaan ja mitä mielikuvituksellisimmilla tavoilla varoja kolmen suomalaisen järjestön kehitysyhteistyöhön vuoden 2018 ajan. Tähän mennessä 100 000 euron tavoitteesta on 17 kapuajan voimin kerätty jo 75 000 euroa. Henkilökohtainen keräystavoite on jokaisella kaksi euroa metriltä Mulanje-vuoren huipulle, yhteensä 6004 euroa. Osallistujat maksavat itse matkakulunsa.

– Kapua vuosi on ollut antoisa, opettavainen ja kasvattava. Olen saanut innostua, haastaa itseäni, luoda uusia tuttavuuksia, laajentaa omaa ajatteluani ja toteuttaa mukavassa porukassa haaveita ja asioita, jotka olisivat muuten ehkä jääneet toteuttamatta, pohtii orimattilalainen kapuaja Jyri Ansa.

Kapua-hankkeen tavoitteena on globaalin oikeudenmukaisuuden edistäminen. Kapua lisää suomalaisten tietoa kehitysmaiden ihmisten arjen haasteista sekä kerää varoja koulutuksen ja terveyden edistämiseen. Kapuajien tuella Väestöliitto edistää Malawissa nuorten seksuaaliterveyttä ja Taksvärkki ry tyttöjen oikeuksia ja koulutusta. Kynnys ry edistää vammaisten naisten voimaantumista Etiopiassa.

– Kapua on laittanut ison pyörän pyörimään pienessä päässä. Se on luonut uskoa positiiviseen muutokseen, johon itse kukin voi vaikuttaa, toteaa jyväskyläläinen kapuaja Mervi Varonen.

Keräykseen voi osallistua tästä. Kapuajien matkapäiväkirjaa suoraan Malawista voi seurata blogissa.

Kapua 2018 Malawi -tiimissä kapuavat invataksinkuljettaja Jyri Ansa, 51, Orimattila, tuotantojohtaja Kaisa Ara, 37, Espoo, head of business development Pauliina Erätuuli, 48, Espoo, viestintäpäällikkö Aino Försti-Smith, 46, Espoo, rakennesuunnittelija Jessica Holmqvist, 30, Helsinki, koulunkäynnin ohjaaja Sanna Korhonen, 30, Jyväskylä, lehtori Nina Leino, 45, Lohja, huoltoasentaja Tomi Mäkinen, 34, Heinola, muotoilija Marjo Mälkönen, 56, Hirvilahti, kakkuartesaani Outi Markkanen, 41, Veikkola, järjestötyöntekijä Tuija Ojala, 44, Seinäjoki, eläkeläinen Sirkka Omarieh, 64, Kuopio, palveluohjaaja Veera Peltonen, 35, Tampere, koulutuskoordinaattori Tuula Reinikka, 41, Tuusula, nuorisotyönohjaaja Niina Riihimäki, 42, Joensuu, palveluesimies Tuulikki Tähtivaara, 54, Hiltulanlahti ja toimittaja Mervi Varonen, 53, Jyväskylä.

Lisätietoa Kapuasta:
Koordinaattori Suvi Aarnio, +358 50 440 5534, suvi@kapua.fi

Järjestöjen kehitysyhteistyöhankkeista vastaavat:
Kynnys ry: Veera Pensala, 050 383 9282, veera.pensala@kynnys.fi
Taksvärkki ry: Emmi Chaguaro, 050 369 1790, emmi.chaguaro@taksvarkki.fi
Väestöliitto ry: Laura Lipsanen, 040 180 1116, laura.lipsanen@vaestoliitto.fi

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top