Vuodenvaihteessa lanseeratun uuden palad-designbrändin Tattis on moderni
istuin puutarhaan, marjametsään tai nuotion äärelle.

Kapua on valittu palad-designbrändin Tattis-istuimen hyväntekeväisyyskumppaniksi vuosiksi 2020–2022. Vuosina 2016–2018 Tattista myytiin Naisten Pankin varainkeruutuotteena. Uudelle kaksivuotiskaudelle yhteistyöjärjestöä etsittiin avoimen haun kautta.

Taiteilija Jaana Partanen ja arkkitehti Heikki Lamusuo ovat suunnitelleet ulkokäyttöön tarkoitetun Tattis-istuimen.

”Me suunnittelemme kalusteita, joita ei aiemmin ole ollut tarjolla eikä olemassa. Tattiksen kohdalla halusimme luoda kalusteen, joka yksinkertaisuudessaan on kaunista designia ja tarpeellinen käyttöesine”, Heikki Lamusuo toteaa.

Yksijalkaisen Tattiksen voi nähdä modernina versiona suomalaiseen kansanperinteeseen kiinteästi kuuluvasta lypsyjakkarasta.

”Tattiksella on siis juuret, mutta sen muotokieli ja käyttötapa ovat tiukasti kiinni tässä ajassa.”

Jaana Partanen näkee Tattikselle monta käyttötapaa.

”Herukoiden poimija voi käyttää sitä marjapensaiden juurella tai sen voi tuoda nuotiopaikalle – sinne missä väki kokoontuu yhteen”, Partanen visioi.

Liimatusta männystä tehdyt Tattikset on käsitelty maanläheisillä väreillä. Värivaihtoehtoja on kolme. Koska Tattiksen jalan ja hatun voi irrottaa toisistaan, värejä voi myös keskenään yhdistellä. Jalkoja on kahta eri korkeutta.

Paitsi kauneus ja käytettävyys, myös tuotteen sisältämä viesti on Partaselle ja Lamusuolle tärkeää.

”Tattis tarkoittaa kiitosta. Tästä rakentuu silta hyväntekeväisyyteen. Tattis on universaali tuote, jolla voisi olla käyttöä Afrikan maissakin. Siellä monet äidit valmistavat ruuan ulkona – kuten mekin teemme kesäisin”, Partanen linkittää tuotetta Kapuan hankemaihin.

”Olemme matkustaneet paljon ja nähneet myös kurjuutta. Päädyimme yhteistyöhön Kapuan kanssa, koska köyhyyttä voi tehokkaimmin poistaa koulutuksen avulla. Tämän näimme itse konkreettisesti osallistuessamme vuoden 2019 Kapua Etiopia -hankkeeseen”, pariskunta toteaa.

”Kapuajat keräsivät varoja kehitysyhteistyöhön vuoden ajan. Projekti huipentui vuorivaellukseen, jonka päätteeksi ryhmä valloitti Etiopian korkeimman huipun Ras Dashenin (4 550m). Matkan aikana ryhmä tutustui Kapuan yhteistyöjärjestöjen toimintaan, paikallisten ihmisten elinoloihin ja niihin haasteisiin, joita naisilla ja vammaisilla Etiopiassa on.”

Kapuan hankkeet painottuvat koulutuksen ja terveyden edistämiseen maailman köyhimmissä maissa. Vuoden 2020 Kapuajat suuntaavat matkansa ja keräämänsä varat Nepaliin.

”On upeaa, jos voimme tukea tätä tärkeää työtä jatkossakin Tattiksen avulla.”

Tattikset on valmistettu käsityönä. Tekijä on kulttuurialan ammattiopisto Ingmanedusta tänä keväänä puualan artesaaniksi valmistuva Riku Marjanen.

”On tärkeää, että Tattisten valmistus tukee suomalaisten nuorten koulutusta ja ammatillista kehittymistä”, Partanen ja Lamusuo toteavat.

Kapuan hankekoordinaattori Suvi Aarnio iloitsee yhteistyöstä nimekkään yrityksen ja perinteikkään oppilaitoksen kanssa.

”Partanen & Lamusuo tunnetaan laadukkaista ja näkyvistä hankkeistaan. On upeaa jatkaa yhteistyötä heidän kanssaan.”

”Tattiksen myyntituotto ohjataan kehitysmaiden nuorille ja naisille. Toivonkin, että Tattis löytää tiensä suomalaisiin pihoihin ja puutarhoihin”, Aarnio toivoo.

Tattiksen myyntihinta on 70 euroa. Myynnistä tuleva tuotto menee kokonaisuudessaan Kapualle. Tattis on tilattavissa Kapua Shopista. Tuotteeseen liittyvät myyntikyselyt ja tiedustelut: Kapua/koordinaattori Suvi Aarnio, suvi@kapua.fi

Lisätietoa:
palad /kaupallinen tuottaja Hanna Kalliokoski, palad@palad.fi, puh. 050 4362 355 ja taiteellinen johtaja Jaana Partanen, puh. 050 321 6313

palad
• Partanen & Lamusuo Oy:n vuonna 2019 lanseeraama designbrändi.
• Valikoimiin kuuluu kestäviä ja kauniita huonekaluja, jotka sopivat julkisiin tiloihin mutta myös koteihin.
• Tuotteet suunnitellaan ja valmistetaan Suomessa reilulla lähituoteperiaatteella.
• AID-tuoteperhe on syntynyt erilaisten hyväntekeväisyysprojektien myötä. Hyväntekeväisyys onkin suunnittelijoiden, taiteilija Jaana Partasen ja arkkitehti Heikki Lamusuon sydäntä lähellä.

Kapua
• Kapua kerää varoja kehitysyhteistyöhön kiipeämällä maailman vuorille.
• Kapuamalla on kerätty vuodesta 2006 lähtien yli 1 000 000 euroa.
• Varat kanavoidaan kohteisiin luotettavien ja tunnettujen suomalaisten järjestöjen kautta.
• Kapuan päähankkeissa yhteistyöjärjestöinä ovat Väestöliitto, Kynnys ry ja Taksvärkki ry.
• Kapuajat ovat tavallisia ihmisiä, joita yhdistää halu tehdä hyvää, edistää globaalia oikeudenmukaisuutta ja kokeilla omia rajojaan.
• Jaana Partanen ja Heikki Lamusuo osallistuivat Kapua Etiopia 2019 -hankkeeseen keräämällä Kapua-hankkeelle yli 13 000 euroa ja kiipeämällä Ras Dashenille, Etiopian korkeimmalle huipulle.

Kulttuurialan ammattiopisto Ingmanedu
• Ingmanedu kulttuurialan ammattiopisto on toisen asteen ammatillinen oppilaitos Siilinjärven Toivalassa. Oppilaitosta ylläpitää Tohtori Matthias Ingmanin säätiö.
• Henkilökuntaa on noin 25 ja opiskelijoita 220. Oppilaitoksen toiminta rahoitetaan julkisin varoin ja opetus on siten opiskelijoille maksutonta.
• Oppilaitoksessa järjestetään kulttuurialan ammatillista peruskoulutusta. Oppilaitoksessa voi suorittaa käsi- ja taideteollisuusalan, audiovisuaalisen viestinnän ja kuvallisen ilmaisun perustutkinnon. Osaamisalat ovat audiovisuaalinen viestintä, kuva- ja mediataide, valokuvaus, puuala sekä tekstiili- ja vaatetus.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top