Tiimi toimii!

Kapua-tiimi liikkeellä – yhdessä, eri puolilla Suomea.

Kun Kapua-matka alkoi, tiesimme yhden asian varmasti: tätä tehdään yhdessä, mutta monella eri tavalla. Meidän tiimimme ei ole yhdessä paikassa eikä yhdessä muotissa – vaan eri puolilla Suomea, omissa arjen pyörteissämme  ja erilaisilla vahvuuksilla. Ja juuri siitä on syntynyt vauhti!

Pyörät ovat lähteneet pyörimään nopeasti. Olemme tarttuneet toimeen rohkeasti ja luovasti, jokainen omalla tavallaan. Osa meistä on ilmoittautunut lipuntarkastajiksi joogafestivaaleille Helsinkiin, toisaalla on tehty porrastreeniä, hiki otsalla ja Kapua mielessä. Lakujen tilaamista ja  myyntiä on jo valmisteltu.

Kapua 2026 – viestiä on viety  eteenpäin somessa. Instagram ja Facebook ovat täyttyneet Kapua-tarinoista, pienistä arjen teoista ja kutsuista mukaan. Jokainen julkaisu, jako ja keskustelu on vienyt sanomaa eteenpäin: tätä tehdään sydämellä ja yhteisen asian vuoksi.

Ja tulokset näkyvät. Tiimimme potissa on jo yli 3000 euroa. Se tuntuu hyvältä – ja ennen kaikkea se kertoo siitä, että olemme oikeasti tarttuneet tekemiseen. Vielä on matkaa edessä, mutta suunta on selvä. Hyvä meidän tiimi 🤗😍

Tämä ei ole vain varainkeruuta. Tämä on yhdessä oppimista, luottamista toisiimme ja sitä, että uskallamme lähteä liikkeelle, vaikka emme vielä tiedä kaikkea. Kapua-tiiminä olemme näyttäneet, että kun jokainen tekee omalla tavallaan, syntyy jotain yhteistä ja vahvaa.

Jokaisella uudella kapuajalla on oma konkarikapuaja alueellaan. Huomenna Jyväskylän kapuajat tapaavat omansa.  Konkarikapuajat ovat meidän tukena koko vuoden ja heidän puoleensa voi kääntyä mieltä askarruttavissa asioissa, mutta myös saada paljon vinkkejä varainkeruuseen sekä itse matkaan. On mahtavaa, että missään vaiheessa ei tarvitse olla yksin asioiden kanssa. Kapuan tuki kannattelee meitä lempeästi ja siksi tässä onkin niin hyvä olla mukana 💚

Aurinkoista helmikuuta kaikille!

 

 

3.2.2026 satu-mia_sevakivi

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

Scroll to Top