Veera Paara
Tavoite: 5420€
Kerätty: 1307.00€
Olin jo hyvän tovin pohtinut, että nyt on minun aikani vihdoin kääriä hihat ylös ja tehdä jotain konkreettista hyväntekeväisyyden saralla. Jo vuosia sitten törmäsin Kapua hankkeeseen tuttavani kautta, mutta silloin ei ollut vielä minun hetkeni tarttua toimeen. Kapua tosin teki jo silloin minuun vaikutuksen, globaalin oikeudenmukaisuuden edistämisen teemat kolahtivat. Myöhemmin sain uudelleen muistutuksen Kapua hankkeesta nähdyn varainkeruumainoksen kautta. That´s it! Aivan selvästi universumi ei jättänyt minua rauhaan asian tiimoilta ja niinpä syksyllä 2019 laitoin hakemukseni. Nyt, ilolla, innolla ja tarmokkain mielin käärin hihani ja kannan korteni kekoon Nepalin vammaisten ja nuorten oikeuksia edistävän työn puolesta. Tästä tulee upea vuosi, Kapua Nepal 2020!
Nuoret ja vammaiset kohtaavat Nepalissa monenlaista syrjintää, eikä kaikilla ole yhdenvertaista mahdollisuutta laadukkaaseen koulutukseen tai terveydenhoitoon. Me kapuajat keräämme varoja nuorten ja vammaisten oikeuksia edistävään työhön. Kapua Nepal 2020-tiimimme tavoitteena on kerätä yhteensä 100 000 euroa Väestöliiton, Taksvärkki ry:n ja Kynnys ry:n kehitysyhteistyöhön. Keräyksen tuotto tilitetään lyhentämättömänä Väestöliiton varainkeruutilille. Tiimimme myös matkaa omakustanteisesti Nepaliin tutustumaan työhön, jota keräysvaroilla tehdään sekä vaeltaa Himalajalla Gokyo Ri -trekin kavuten 5420 metrin korkeuteen.
Keräystavoitteeni on euro jokaisesta metristä vaelluksen korkeimmalle huipulle, eli yhteensä 5420 euroa.
Pienistä puroista kasvaa vaikuttava virta, joten tässä kohtaa haastan myös sinut mukaan talkoisiin!
Jokainen euro merkitsee!
- 5€ – Yhden päivän elämäntaitokurssi vammaiselle naiselle
- 10€ – Sosiaalityöntekijän kotikäyntikonsultaatio viidelle vammaiselle naiselle/ seksuaaliterveystunti 15 tytölle
- 15€ – 3 päivän koulutus vaikuttamistaidoista yhdelle nuorelle
- 25€ – Vertaistukiohjelma seksuaalioikeuksista kahdelle vammaiselle ihmiselle
- 100€ – Tukioppilaskoulutus 14 oppilaalle
- 150€ – Oppilaiden tietoisku nuorten hyvinvoinnista paikallisradiossa
- 500€ – Vuoden koulutukset toimeentulomahdollisuuksien kasvatamisesta 360 naiselle
Lahjoitukset