Terhi Lehtovaara
Minun afrikkalaiset juureni ovat Etiopiassa. Viidenkympin villitykseni vie minut tänä vuonna vanhempieni työn jalanjälkiin kapuamaan ja viemään apua Etiopian naisille ja vammaisille.
Tulethan mukaan tukemaan ja seuraamaan matkaani!
Tavoite: 4550€
Kerätty: 6108.49€
Minun afrikkalaiset juureni ovat Etiopiassa. Olen viettänyt siellä lapsuuteni juoksennellen punamultaisilla poluilla, kiipeillyt puissa ja maannut iltaisin pihalla kuunnellen kaskaiden siritystä ja ihmetellen kirkasta tähtitaivasta. Vuodet ovat varmasti jättäneet minuun jälkensä, vaikka tehtäväni oli silloin olla vain lapsi, ihmetellä maailmaa ja kasvaa hyväksi ihmiseksi. Vanhempani olivat tehneet jo nuorena päätöksen lähteä parantamaan maailmaa ja työskentelivät toistakymmentä vuotta Hosainassa Suomen lähetysseuran työntekijöinä erilaisissa opetus- ja koulutustehtävissä.
Omat valintani, urani ja elämänpolkuni ovat olleet toisenlaisia. Koen, että nyt juuri on minulle oikea hetki irrottautua vakiintuneesta arjesta ja lähteä kapuamaan. Toivon, että esimerkkini herättää myös mm. omissa lapsissani maailmanparantajan ja tekee selväksi, että meidän jokaisen tehtävänä on viedä toivoa ja toimia paremman huomisen puolesta sekä täällä Suomessa että erityisesti niissä maissa, joissa esim. mahdollisuus opiskella ja saada hoitoa eivät ole samanlaisia itsestäänselvyyksiä kuin Suomessa. Koen myös, että nyt on minulle oikea hetki palata Etiopiaan, lähes 30 vuoden jälkeen. Matka tulee olemaan varmasti monella tapaa tunteikas.
En koe olevani yhtään parempi ihminen kuin ennenkään. Siksi tarvitsen rinnalleni ihan entiseen tapaan perhettäni, ystäviäni ja teitä kaikkia selviytyäkseni tästä urakasta, rahan keruusta, kunnon kohotuksesta ja näistä tunnemyrskyistä. Lahjoituksilla ja keräystuotolla ei rahoiteta minun juurimatkaani Etiopaan marraskuussa 2019, vaan keräyspotti menee kolmen luotettavan suomalaisen kehitysyhteistyötä tekevän järjestön, Taksvärkki ry:n, Kynnys ry:n ja Väestöliiton, hankkeiden hyväksi Etiopiaan ja Malawiin. Suomen valtio on viime vuosina leikannut kehitysyhteistyömäärärahoja rajusti. Pohjoismaisessa vertailussa Suomen kehitysyhteistyömäärärahat, 0,3 % BKT:sta on pohjanoteeraus, siksi meidän jokaisen tukea tarvitaan. Jos et usko, että apu menee perille, tulen sen sinulle henkilökohtaisesti kertomaan viimeistään marraskuun matkan jälkeen. Vierailumme aikana tutustumme ainakin Kynnys ry:n projekteihin Addis Abebassa ja Gondarissa.
P.S. (21.10.2019)
Vuosi on ollut puuhakas. Yhdessä olemme ahkeroineet keräystavoitteeni täyteen. Kiitos teille apukapuajille kaikista yhteisistä tämän hankkeen parissa vietetyistä hetkistä, joiden ansiosta se onnistui. Lennän Etiopiaan jo tällä viikolla, viikkoa ennen muita.
Voit yhä jatkaa tätä matkaa kanssani ja olla mukanani kapuassa! Projektimme päättyy vasta vuoden 2019 lopussa. 100 000 € yhteispotti ei ole vielä täynnä.
- Tule mukaan Kapua-tempauksiin ja -tapahtumiin. Ma 2.12. järjestämme vielä Afrikan tähti -hyväntekeväisyysillallisen.
- Vinkkaa minulle yhteistyötahoja, sponsoreita tai muita hyviä rahankeruutapoja.
- Tarjoa minulle tämän vuoden aikana keikkaa, töitä tai muuta projektia, minkä tuoton ja palkkion voin suunnata keräyspottiini
- Lahjoita rahaa näiltä keräyssivulta löytyvän henk. koht. lahjoituslinkin kautta. Jokainen euro on tärkeä ja askel eteenpäin ja ylöspäin tällä polulla. Pienistä puroista syntyy suuri virta.
- Seuraa sivujani, mainosta tapahtumiani, tykkää ja jaa postauksiani. Levitä tietoa Kapuasta omissa verkostoissasi ja ole hengessä mukana. Mahdollisuuksien mukaan päivitän matkakuulumisia Etiopiasta päivittäin.
- Uusia kapuajia etsitään koko ajan mukaan seuraaviin seikkailuihin. Onko nyt sinun vuorosi lähteä? Lähden mielelläni apukapuajaksi sinulle.
Lahjoitukset