Reetta Lukka
Tavoite: 4550€
Kerätty: 5205.00€
Varainkeruu ja vuorivaellus ovat molemmat hyppyjä tuntemattomaan. Miksi lähdin mukaan? Viime syksynä mielessäni alkoi vahvistua ajatus: toista auttamalla alan mahdollisesti myös itse voida paremmin. Paremmin äitinä tyttärilleni, ystävänä, työntekijänä, itselleni. Pääsen etäämmälle elämän kipupisteistä, näkökulmani avartuu. Katse siirtyy eteen, ylös ja ympärille.
Kehitysyhteistyön kohteet ovat lähellä sydäntä.
Tyttöjen tukeminen Koulunkäynnin mahdollistaminen, tietotaidon lisääminen, on muutosvoimista suurin. Positiivinen muutos heijastaa koko yhteiskuntaan ja sukupolvelta toiselle.
Vammaisten naisten voimauttaminen ja työolosuhteiden parantaminen: pärjääminen ja kasvava hyvinvointi vahvistavat heitä itseään, heidän perheitään, koko yhteisöä
Nuorten seksuaaliterveyden vahvistamien Jälleen hyvän vaikutus kantaa sukupolvelta toiselle ja koko yhteiskuntaan.
Muutos on voima, joka saa vaeltamaan vuorelle, saa sielun ja kehon eloon. Kuka vaan meistä voi vuorollaan olla avun ja eteenpäin tukemisen tarpeessa.
Myös matka Etiopiaan kiehtoo. Vuorivaellus Simienin kansallispuistossa, kapuaminen Ras Dashenin huipulle 4550 metrin korkeuteen. Korkeus tekee haasteesta jännittävän. Mieleenpainuvia tulevat taatusti olemaan myös vierailut kehitysyhteistyökohteissa, etiopialaisten tapaamiset, mahdollinen kotivierailu sekä tutustuminen maan vanhaan kulttuuriin. Vuoden 2014 residenssijakso Beninissä, Länsi-Afrikassa, kasvatti kiinnostustani maanosaa kohtaan. Näen Kapua-vuoden kokonaisvaltaisena seikkailuna kohti päämäärää.
Tarvitaan voimaa ja rohkeutta, jotta muutosta voi tapahtua.
♡ Reetta
Mukana tukemassa:
Lahjoitukset