Merja Rikala

Viime syksynä näin sattumalta ilmoituksen Kapua Malawista. Matka kuulosti hienolle yhdistelmälle kehitysyhteistyötä, sisältäen varainkeruuta Suomessa yhteistyökumppanin hyväksi ja omien rajojen ylittämistä. Olin myyty idealle. Tutustuin Kapuan sivuilla aikaisempiin kapuajiin sekä keräyskohteisiin ja kun haku Kapua Nepaliin tuli auki, laitoin hakemuksen ja minut valittiin mukaan tiimiin.

En ole lentänyt kymmeneen vuoteen, koska olen halunnut kantaa korteni kekoon ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi. Kapuamisessa on kuitenkin jotain, joka saa minut keskeyttämään lentolakkoni. Kapua Nepalin kautta pääsen tutustumaan kehitysyhteistyöhön, mutta samalla saan ainutlaatuisen vuorivaelluskokemuksen ja mahdollisuuden tutustua vuoristokyliin.  Se, että minut valittiin mukaan osallistujaksi Oma Kapua Nepal tiimiin, aloittaa elämässäni noin vuoden mittaisen projektin, jonka aikana kerään varoja kuuro- ja näkövammaisten lasten koulunkäynnin edistämiseksi. Oman matkani ja kuluni maksan itse, joten kaikki raha minkä saan kerättyä, menee hyväntekeväisyyteen. 

Tulevasta ei voi olla kuin innoissaan. Samalla kuitenkin jännittää, kuinka varojen keruu onnistuu ja saanko kuntoani kohotettua niin, että kapuaminen ei koidu liian rankaksi fyysiseksi ponnisteluksi. Haluan patikoidessani havainnoida varpaideni sijasta maisemia, tuoksutella ilmaa ja nähdä yksityiskohtia ympäröivästä luonnosta. Onneksi aikaa matkan alkuun on vielä reilusti, sillä tekemistä on paljon.

Haastan sinut, tämän tekstin lukija, auttamaan minua keräystavoitteen saavuttamisessa ja tukemaan Lääkärin sosiaalinen vastuu ry:n työtä Nepalissa.