Jenni Paakkari

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua 2016 Nepal
Keräyslupa: 0
Tavoite: 5545€
Kerätty: 3035.00€
Keräysmittari:
Saavutettu 54%
Keräysmittari:
0/5 545
Ikä: 31
Ammatti: Markkinointikoordinaattori
Kotipaikka: Oulu
Motto: Maailma on tehty meitä varten. (Haloo Helsinki)
Oma viesti:

Täytyy myöntää, että Suomessa asuessani olen monta kertaa syyllistynyt turhaan valittamiseen: ”On niin kylmä. On niin pimeää jne.” Todellisuudessa nämä ovat todella pieniä murheita verrattuna monien muiden maiden lapsien ja naisten oloihin. Pysähdy hetkeksi ja mieti kuinka etuoikeutettu olet, kun voit opiskella ja saat esimerkiksi terveydenhuollon sitä tarvittaessa. Tällaista mahdollisuutta ei monilla muilla, ja varsinkaan kehitysmaiden ihmisillä ole.

Haluankin nyt laittaa hyvän kiertämään ja tarjota apuani, sitä tarvitseville. On erittäin hienoa olla mukana näin mahtavassa projektissa ja Kapua-vuodestani tulee varmasti unohtumaton ja silmiä avaava kokemus.

Yksin en kuitenkaan kaikkeen pysty ja haastankin sinut mukaan keräykseen, sillä pienistä puroista kasvaa iso virta ja näin ollen kaikki lahjoitukset ovat todella tärkeitä!

Lahjoitukset

  1. 03.11.2016 klo 18:52
    Ville Räihä lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Go Jenni Go!
  2. 28.10.2016 klo 12:34
    Vesa Raappana lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä Jenniiiiiiiiiiii!!!!!
  3. 24.10.2016 klo 18:22
    Anonyymi lahjoitti 500.00 €
    Kannustusviesti:
    Iloa!
  4. 24.10.2016 klo 07:31
    Johanna Rasmussen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Jenni ihan mahtavaa. Kuvia odotellessa
  5. 23.10.2016 klo 22:53
    Katri Paakkari lahjoitti 35.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsempit vielä Jennille hienolle Kapua-reissulle! T. Ilkka, Katri ja Leevi
  6. 22.10.2016 klo 22:20
    Saana Mankila lahjoitti 68.00 €
    Kannustusviesti:
    Satatonnia rikki :)
  7. 22.10.2016 klo 13:41
    Minna Heikkilä lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä vuoren valloitukseen ja hienoa, kun olet tekemässä hyvää! ? Minna (ja koko pesue)
  8. 18.10.2016 klo 14:32
    Netta Ervasti lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    :)
  9. 18.10.2016 klo 09:27
    Terhi Niva lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    You Rock muru!
  10. 10.10.2016 klo 08:47
    Paula Virkkula lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Jennille!
  11. 06.10.2016 klo 15:27
    Mikko Haataja lahjoitti 5.00 €
  12. 03.10.2016 klo 21:06
    Laura Pirttilahti lahjoitti 10.00 €
  13. 03.10.2016 klo 19:43
    Liisa Alaluusua lahjoitti 10.00 €
  14. 03.10.2016 klo 13:52
    Riika Paasovaara lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    You go girl ;D
  15. 29.09.2016 klo 14:05
    Katri Ponto lahjoitti 20.00 €
  16. 28.09.2016 klo 17:45
    Sirpa Paakkari lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Äiti mukana :)
  17. 27.09.2016 klo 22:01
    Riikka Mahlamäki-Kaistinen lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    Femman haaste
  18. 27.09.2016 klo 20:58
    Anonyymi lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan, blue skies! ;)
  19. 27.09.2016 klo 20:58
    jussi halonen lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    :-D
  20. 27.09.2016 klo 20:56
    Samuli Vähä lahjoitti 5.00 €
  21. 27.09.2016 klo 20:36
    Hanna Niemelä lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Jenni! Mahtava oot ku tämmöisessä oot mukana! Toivottelee meidän koko perhe!
  22. 27.09.2016 klo 20:36
    Tiina Nurmela-Aaltonen lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Olet sinnikäs!
  23. 27.09.2016 klo 20:18
    Sanna Virtanen lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    Niin ylpeä sinusta, hienoa Jenni :) t. ope
  24. 27.09.2016 klo 20:18
    Sini Rankinen lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä loppukiriin <3 t. Sini, Marko ja Lyyli
  25. 26.09.2016 klo 22:11
    Tuula Kinnunen lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Nauti retkestä ja kerää kokemuksia! Askel kerrallaan kohti päämäärää.
  26. 20.09.2016 klo 20:30
    Anonyymi lahjoitti 25.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos Jenni
  27. 19.09.2016 klo 23:39
    Anonyymi lahjoitti 500.00 €
    Kannustusviesti:
    Vie lahjoitus kohteeseen kera lämpimin ajatuksin ja anna luonnon haastaa itsesi samalla! Pysähdy, ota aikasi, kohtaa luonnon hiljaisuus ja uskomaton paikoin pelottavakin kauneus. Tule takaisin vahvempana ja kirkkain ajatuksin!
  28. 07.09.2016 klo 10:44
    Jenni Paakkari lahjoitti 102.00 €
    Kannustusviesti:
    Mahdollisuuksien Torin tuotto 3.9.2016
  29. 06.09.2016 klo 15:02
    kati pihkakoski lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    avainkaulanauha 10e
  30. 31.08.2016 klo 09:59
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Hennan avainkaulanauha
  31. 09.08.2016 klo 09:31
    Jenni Paakkari lahjoitti 65.00 €
    Kannustusviesti:
    Kapua Suppailu 7.8. Iso kiitos osallistujille ja Lappikselle!
  32. 04.08.2016 klo 21:54
    Seija Paasi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Step by step ?? Kirppismyyntiä v 2014 Kapua Etiopia kirppislahjoituksista. . T konkarisi
  33. 29.07.2016 klo 09:35
    Anonyymi lahjoitti 40.00 €
    Kannustusviesti:
    Ac Absinthe Pimut lahjoittaa Nallikari Beachsoccer turnausmaksun ylijäämän
  34. 29.07.2016 klo 07:11
    Tiina Nurmela lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Juhlista & muistamisesta saimme avullasi myös kiittää kauniisti :)
  35. 30.06.2016 klo 08:39
    Jenni Paakkari lahjoitti 13.50 €
    Kannustusviesti:
    Karkkikaupan tuottoa
  36. 22.06.2016 klo 16:27
    Anonyymi lahjoitti 35.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos Kiitos Kiitos Jenni :) ja tsemppiä Pelastit meidän juhlat ;)
  37. 20.06.2016 klo 11:55
    Anonyymi lahjoitti 26.50 €
    Kannustusviesti:
    Kohti huippua, tsemppiä Jenni!
  38. 15.06.2016 klo 22:59
    Riikka Pasanen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos korusta kanssakapuajalle!
  39. 06.06.2016 klo 13:40
    Saana Mankila lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Kapua Hölökkä
  40. 31.05.2016 klo 21:47
    Jenni Paakkari lahjoitti 80.00 €
    Kannustusviesti:
    Kirpparin tuotto
  41. 30.05.2016 klo 19:54
    Jenni Paakkari lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Karkkikaupan tuottoa
  42. 12.05.2016 klo 16:25
    Jenni Paakkari lahjoitti 9.00 €
    Kannustusviesti:
    Pusukaupan tuottoa
  43. 10.05.2016 klo 15:42
    Tiina Nurmela-Aaltonen lahjoitti 60.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä ja kiitos <3
  44. 08.05.2016 klo 10:13
    Odd Fellow Loosi 60 Oulu I.O.O.F lahjoitti 156.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos Jenni ja Heidi esitelmästä ja Kapua-illallisesta. Lahjoituksemme on jaettu teille puoliksi. Menestystä hankkeelle!
  45. 29.04.2016 klo 15:28
    Jenni Paakkari lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Sirpan koru
  46. 29.04.2016 klo 08:57
    Anonyymi lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Pusukaupan tuottoa
  47. 27.04.2016 klo 11:19
    Päivi Virpi lahjoitti 15.00 €
  48. 21.04.2016 klo 19:44
    Kati Marjala lahjoitti 70.00 €
    Kannustusviesti:
    Tupa Hiitola mukana lykkäämässä tyttöä ylämäkeen! ;D
  49. 18.04.2016 klo 17:30
    Anonyymi lahjoitti 15.00 €
  50. 15.04.2016 klo 16:20
    Anonyymi lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Pusukaupan tuottoa
  51. 12.04.2016 klo 19:48
    Anonyymi lahjoitti 15.00 €
  52. 10.04.2016 klo 00:25
    Helen Simuna lahjoitti 15.00 €
  53. 09.04.2016 klo 17:31
    Miia Kiukkonen lahjoitti 40.00 €
    Kannustusviesti:
    9.4. Kapua Uunisaareen myynti, 4x kaulakoru
  54. 23.03.2016 klo 21:20
    Marika Riekki lahjoitti 10.00 €
  55. 17.03.2016 klo 12:13
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  56. 14.03.2016 klo 14:01
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  57. 12.03.2016 klo 13:11
    Tarja Kotajärvi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos kauniista avainnauhasta!
  58. 10.03.2016 klo 20:50
    Katri Paakkari lahjoitti 25.00 €
    Kannustusviesti:
    Mahtavalle Jennille Tsemppiä
  59. 08.03.2016 klo 09:45
    Niina Lämsä lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Mieletön mimmi tuo Jenni! :)
  60. 07.03.2016 klo 09:24
    Liisa Alaluusua lahjoitti 30.00 €
  61. 02.03.2016 klo 09:10
    Tarja Pyhäjärvi lahjoitti 10.00 €
  62. 01.03.2016 klo 13:01
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  63. 28.02.2016 klo 14:17
    Jenni Paakkari lahjoitti 40.00 €
    Kannustusviesti:
    Kapua-kirppis
  64. 26.02.2016 klo 15:23
    Outi Erho lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Jenni:)
  65. 25.02.2016 klo 09:28
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  66. 21.02.2016 klo 10:10
    Lea Alakorva-Pernu lahjoitti 20.00 €
  67. 20.02.2016 klo 13:03
    Marja Parkkari lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppit kapulle kapuamiseen!
  68. 18.02.2016 klo 19:51
    Satu Pekkala lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kaverikin lähti kannustamaan,kiitos koruista!:-)
  69. 18.02.2016 klo 18:52
    Satu Pekkala lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Onnea ja Sisua urakkaan!!:-)
  70. 18.02.2016 klo 18:41
    Marja Liisa Mielikäinen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Onnea matkaan!
  71. 17.02.2016 klo 19:56
    Sini Rankinen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä koutsi! ;) ja kiitos avainnauhasta <3
  72. 15.02.2016 klo 19:23
    Sanna Pekkala lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    You go girl <3
  73. 14.02.2016 klo 20:54
    Minna Paakkola lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Kapuamiseen!
  74. 14.02.2016 klo 18:16
    Seija Paasi lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Myyty v. -14 Kapua Etiopia keräykseen saatu Singer, josta tilitys tämän vuoden keräykseen Sinulle ja toinen osa kollegallesi Heidille. t. konkarisi
  75. 13.02.2016 klo 22:32
    Seija Paasi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos aivan ihanasta avaimenperäkaulakorusta :) Tsemppiä ! t. konkarisi
  76. 12.02.2016 klo 09:02
    Janita Tokola lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Jenni <3
  77. 10.02.2016 klo 21:06
    Minna Oinas lahjoitti 40.00 €
  78. 10.02.2016 klo 19:48
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  79. 09.02.2016 klo 15:50
    Anonyymi lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Korumyyntiä
  80. 05.02.2016 klo 15:16
    Eeva Päkkilä lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä Jenniii ????
  81. 05.02.2016 klo 13:41
    Enni-Maria Pääkkönen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä Jenni, hyvällä asialla! Avainnauha on ihana :)
  82. 03.02.2016 klo 19:55
    Marjukka Ländén lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Ja maailma on sun...
  83. 02.02.2016 klo 17:16
    Terhi Niva lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Go Jenni Go!
  84. 02.02.2016 klo 13:01
    saara hemmilä lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä Jenni! Oikealla asialla olet =D T.Wood Bar
  85. 30.01.2016 klo 10:03
    Arja Kangas lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Ikimuistoista reissua sinulle ja kiitos korusta!
  86. 26.01.2016 klo 18:15
    Sirpa Paakkari lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä Jenski! Kiitos kalentereista! Toivoo Rauha-mummu ja äiti!
  87. 25.01.2016 klo 22:38
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  88. 25.01.2016 klo 09:29
    Päivi Kantomaa lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Lykkyä tykö kapuamiseen! :) Kalenteri seinällä.
  89. 21.01.2016 klo 13:57
    Anonyymi lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos korusta!
  90. 20.01.2016 klo 19:07
    Lea Alakorva-Pernu lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Pienistä puroista... kalenterista. Tsemppiä.
  91. 19.01.2016 klo 22:25
    Outi Leviäkangas lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä hienoon hankkeeseen!
  92. 16.01.2016 klo 19:32
    Anonyymi lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsempit reissuun kotikaupungin likoille!
  93. 16.01.2016 klo 15:39
    Sirpa TM lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kapuamiseen toivottelee kapuaja vuosimallia 2015. T. Sirpa Turves-Mankila
  94. 16.01.2016 klo 12:58
    Seija Paasi lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tästä se lähtee...tsemppiä! T konkarisi
Scroll to Top