Aino Försti-Smith

*** Kiitos kaikille tukijoille! Keräys on päättynyt. ***
Hanke: Kapua 2018 Malawi
Keräyslupa:
Tavoite: 6004€
Kerätty: 7000.29€
Keräysmittari:
Saavutettu 100%
Keräysmittari:
450/6 004
Ammatti: Communicator with a passion to make an impact
Kotipaikka: Espoo
Motto: Be the change that you wish to see in the world.
Oma viesti:

Vuosi 2018 on minulle tyttöjen ja naisten vuosi. Uskon vahvasti, että maailma muuttuu pala kerrallaan ja pienilläkin asioilla on merkitystä.
Tarkoituksenani on kerätä mahdollisimman paljon varoja tyttöjen koulutukseen ja tasa-arvon edistämiseen Malawissa. Maa on yksi mailman köyhimpiä maita, jossa valtaosa väestöstä elää köyhyysrajan alapuolella (alle 1€/päivä).
Erityisesti tyttöjen aseman parantaminen ja koulunkäynnin edellytysten takaaminen tarvitsevat tukea. Alla oleva koskettava video kertoo koulutuksen merkityksestä yhteisöissä, joissa esimerkiksi lapsiavioliitot ovat yleisiä.
Kun tytöt pääsevät kouluun ja tulevat kuulluksi, he pystyvät vaikuttamaan oman elämänsä lisäksi myös kokonaisten yhteisöjen ja yhteiskuntien tulevaisuuteen. Jo 15 euron lahjoitus takaa koulutarvikkeet vuodeksi yhdelle peruskoulua käyvälle tytölle. 50 euron lahjoitus antaa puolestaan koulunkäynnin mahdollistavat koulupuvut 10 tytölle.
Tuhannet kiitokset tuestasi!
——–
In 2018 I will be focusing my energy and passion on helping girls and women in Malawi, one of the poorest countries in the world.
As a group we raise a total of 100 000 Euros, which will be used to improve education and equality in Malawi’s rural communities.
I strongly believe that girls and women have the power to change the world for better. When their rights are recognized, their needs are met and their voices are heard, they drive positive change in their families and communities.
I invite you to join my journey to make sure that little girls with dreams are able to grow into women with vision.
Thanks for your support!

Videoesittely:

Lahjoitukset

  1. 01.01.2019 klo 19:16
    Paddy Yule lahjoitti 200.00 €
    Kannustusviesti:
    A big thank you to my amazing mother-in-law Paddy who has supported the project through out the year by selling her beautiful artwork printed in cards. Your dedication and efforts have been an inspiration and massive help to me. Thank you so much!
  2. 01.01.2019 klo 19:09
    Aino Försti-Smith lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Kalentereita ystäville!
  3. 15.12.2018 klo 18:09
    Aino Försti-Smith lahjoitti 80.00 €
    Kannustusviesti:
    Kalentereita ja kahvia joulupukin paketteihin!
  4. 11.12.2018 klo 14:15
    Hercules Mika Olkkonen lahjoitti 118.20 €
    Kannustusviesti:
    Joulu mieltä kaikille.
  5. 29.11.2018 klo 07:12
    Anonyymi lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Bags for Life - Thanks Alexandra Thiel
  6. 28.11.2018 klo 09:53
    Sakari Aropuu lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä Aino! Kiitos juhlista!
  7. 26.11.2018 klo 20:44
    Anonyymi lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Lämmin kiitos Bayerin työkavereille kassi- ja kalenteriostoksista. Olette superihania!
  8. 26.11.2018 klo 16:46
    Tita Liikanen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Upeaa työtä Aino! You are awesome!
  9. 26.11.2018 klo 16:09
    Eeva Lukkari-Lax lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Hienoa työtä teette!
  10. 26.11.2018 klo 16:00
    Iiris Mertanen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kapua-kalenteri 2019 pääsee pian käyttöön! Tsemppiä keräykseen.
  11. 26.11.2018 klo 14:52
    Katja Hyttinen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos kivasta kalenterista Aino! Teet todella arvokasta työtä -
  12. 20.11.2018 klo 09:49
    Tapani Vuola lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Hienot bileet, Aino ja Anni, ja hienot projektit!
  13. 19.11.2018 klo 23:05
    Ihania Tukijoita lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos Iiris ja Annu bilemaksuista!
  14. 18.11.2018 klo 20:52
    Arto Pakkalin lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos kivoista bileistä!
  15. 16.11.2018 klo 17:31
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  16. 16.11.2018 klo 14:25
    Mira Soini lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    BAILUT
  17. 16.11.2018 klo 13:02
    Joanne Cobb lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Looking forward to the party! Jo and Matt
  18. 16.11.2018 klo 09:32
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Hienoa työtä Aino! Bileet!
  19. 15.11.2018 klo 23:28
    Marja Rikaniemi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Juhlitaan tytöt kouluun!
  20. 15.11.2018 klo 21:36
    Tanja Seppänen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Bileet
  21. 15.11.2018 klo 11:28
    Outi Honkala lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Juhlat
  22. 13.11.2018 klo 22:15
    Katri Hokkanen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kalenteri 2019 Malawi
  23. 13.11.2018 klo 22:09
    Riikka Aarnio lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Bailut!
  24. 12.11.2018 klo 07:31
    Minna Manninen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Juhlitaan tytöt kouluun!
  25. 10.11.2018 klo 10:52
    ELINA RADNELL lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Bailut
  26. 09.11.2018 klo 11:39
    Lotte Bruns lahjoitti 40.00 €
    Kannustusviesti:
    Juhlitaan tytöt kouluun!
  27. 08.11.2018 klo 09:27
    Jenni Mukkala lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Bailut
  28. 08.11.2018 klo 06:33
    Iiris Mertanen lahjoitti 10.00 €
  29. 07.11.2018 klo 10:31
    Kira Haanpää lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Bileet
  30. 06.11.2018 klo 13:07
    Jenny Jokinen lahjoitti 10.00 €
  31. 31.10.2018 klo 12:44
    Tea Vedenkannas lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    bileet
  32. 31.10.2018 klo 10:36
    teija tervomaa lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Bailut/ Teija Tervomaa
  33. 31.10.2018 klo 10:34
    Stiina Vuorio lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    BAILUT
  34. 27.10.2018 klo 08:12
    Heidi Wikström lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Bileet
  35. 25.10.2018 klo 20:06
    Pia Rautiainen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Pia Rautiainen BAILUT
  36. 21.10.2018 klo 00:17
    Lilly Beatson lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    So proud of you! You are an inspiration to us all!
  37. 18.10.2018 klo 11:02
    Tiina Koutajoki lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Kassikaupalla kiitosta sun Kapua-urakasta!
  38. 05.10.2018 klo 09:00
    Theresa Dooley lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Amazing Aino &amp team , such a great cause.
  39. 18.09.2018 klo 22:32
    Anja-Leena Leppänen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Mahtavaa reissua ja tsemppiä kapuamiseen!
  40. 18.09.2018 klo 19:37
    Oscar Smith lahjoitti 5.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä äiti &lt3&lt3!! Nyt on mittari täynä ja maali saavutettu! Onnea ihan sikana!
  41. 18.09.2018 klo 19:26
    Oscar Smith lahjoitti 35.00 €
  42. 18.09.2018 klo 19:21
    Mia Alhonmäki lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos kassikaupoista Mialle ja Harrille selä Ninolle lahjoituksesta. Olette ihania!
  43. 16.09.2018 klo 18:08
    Tuija Rihtilä lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Kassillinen hyvää!
  44. 16.09.2018 klo 17:07
    Tiina Lintunen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Upeita kortteja, upea tarkoitus.
  45. 16.09.2018 klo 15:18
    Maija Arosuo lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Almost there!
  46. 13.09.2018 klo 13:39
    Sue Allerton lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Good luck with your adventures in Malawi. You will be such a passionate and authentic role model to the young girls and women that you meet.
  47. 13.09.2018 klo 07:20
    Anonyymi lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    We are Happy to Support this
  48. 11.09.2018 klo 16:18
    Anonyymi lahjoitti 20.00 €
  49. 11.09.2018 klo 13:44
    Mika Peltotalo lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Pyöräilin eilen 100 ja toissapäivänä 100, joten tästä palkinto. Hyvä juttu, Aino -
  50. 10.09.2018 klo 08:59
    Anna-Kaisa Försti lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Lähden loppukirille Malawiin, kunhan tästä kuukauden kestäneestä räkätaudista selviän!
  51. 10.09.2018 klo 07:16
    Pirjo Pohjonen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kävelyhaaste. Hyvä Aino, kohta jo perillä!
  52. 07.09.2018 klo 08:15
    Satu Rauhala lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Upea projekti ja iso sydän - ikimuistoista matkaa, Aino
  53. 06.09.2018 klo 19:30
    Heidi Emmes lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Huikeaa työtä Aino! Tsemppiä jatkoon ja onnea matkaan
  54. 06.09.2018 klo 17:30
    Susanna Dahlman lahjoitti 20.00 €
  55. 06.09.2018 klo 15:51
    Kath Coleman lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Love your work A F-S
  56. 06.09.2018 klo 11:35
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Hienoa työtä
  57. 06.09.2018 klo 11:05
    Mia Raitaniemi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Onnea ja menestystä Malawiin!
  58. 05.09.2018 klo 22:56
    Elina Radnell lahjoitti 40.00 €
    Kannustusviesti:
    Aivan mahtavaa työtä, Aino!
  59. 03.09.2018 klo 16:36
    Anonyymi lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Mahtavuutta Aino! T. Rekkarin 8-pallo -
  60. 03.09.2018 klo 14:57
    Hercules Club Olkkonen lahjoitti 145.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet !
  61. 03.09.2018 klo 07:11
    Mia Kempas lahjoitti 25.00 €
    Kannustusviesti:
    Upeasti näkyvä aktiivinen kampanja Aino -silloin on ilo lahjoittaa ja olla mukana hyvällä asialla sinun kanssasi!
  62. 02.09.2018 klo 20:57
    Anonyymi lahjoitti 20.00 €
  63. 02.09.2018 klo 18:56
    Anonyymi lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppii Aino! Upea juttu!
  64. 02.09.2018 klo 18:54
    Hannele Haanpää-Holappa lahjoitti 200.00 €
    Kannustusviesti:
    For dreams come true. ❤️
  65. 29.08.2018 klo 16:36
    Patricia Yule lahjoitti 220.59 €
  66. 25.08.2018 klo 07:35
    Aino Försti-Smith lahjoitti 46.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos korttikaupoista Johanna ja onnea uudelle kestokassille Katri! Lämpimät kiitokset tuesta ja kannustuksesta teille!
  67. 19.08.2018 klo 23:07
    Anna-Kaisa Försti lahjoitti 55.00 €
    Kannustusviesti:
    Kassikaupalla apua Oulun suunnalla. Anski on pistänyt kassit myyntiin ja kiidättää Malawin tyttöjä samalla koulutielle. Kiitos paljon kaikille ostajille ja ennenkaikkea meidän supermyyjälle!
  68. 19.08.2018 klo 22:04
    Joanne Cobb lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    For the beautiful cards. Excitedly following this fantastic project. Great work Aino!
  69. 19.08.2018 klo 14:42
    Anonyymi lahjoitti 75.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos Erika, Anni ja kaikki muutkin anopin kestokassien ja korttipakettien ostajat! Suurin osa näistä kävi kaupaksi kesäbileiden tuoksinnassa.
  70. 19.08.2018 klo 14:36
    DJ Mikke lahjoitti 200.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos DJ Mikke alias Mikke Lönnberg loistavista bileistä ja palkkion lahjoituksesta Malawin tyttöjen koulutukseen. Olet rautainen ammattilainen suurella sydämellä! Kiitos!
  71. 18.08.2018 klo 18:03
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet
  72. 18.08.2018 klo 13:38
    Dina Ikävalko lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Huomenna bailataan!
  73. 18.08.2018 klo 12:48
    Omid Ataei lahjoitti 10.00 €
  74. 17.08.2018 klo 23:22
    Steve Smith lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    kesäbileet
  75. 17.08.2018 klo 22:04
    Timo Salonen lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Tukea tärkeään kohteeseen!
  76. 17.08.2018 klo 21:23
    Pauliina Porttila lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet
  77. 17.08.2018 klo 20:10
    Satu Silojärvi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    KESÄBILEET
  78. 17.08.2018 klo 19:27
    Suna Ikävalko lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Huomenna bailataan!
  79. 17.08.2018 klo 18:14
    Laura Kara lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet
  80. 17.08.2018 klo 17:51
    Tanja Seppänen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet
  81. 17.08.2018 klo 15:17
    Erja Järvelä lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet !
  82. 17.08.2018 klo 10:26
    Mia Alhonmäki lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet
  83. 17.08.2018 klo 08:27
    Eini Suominen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet!
  84. 16.08.2018 klo 15:27
    Mira Soini lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet!
  85. 16.08.2018 klo 10:41
    Sanna Luomala lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    KESÄBILEET
  86. 15.08.2018 klo 21:38
    Sirpa Tahkokallio lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä hyvälle asialle!
  87. 15.08.2018 klo 11:37
    Jarkko Soronen lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kiipeilyyn -
  88. 14.08.2018 klo 18:00
    Leena Väisälä lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Ihania kesäbileitä odotellessa
  89. 14.08.2018 klo 16:42
    Jenni Miettunen lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Upea kampanja!
  90. 14.08.2018 klo 15:14
    Riikka Aarnio lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet!
  91. 13.08.2018 klo 17:14
    Minna Manninen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet!
  92. 13.08.2018 klo 16:04
    Jutta Lindborg lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Ihania kesäbileitä!! Tsemppiä Aino viimeisiin ponnistuksiin upean projektisi parissa! On ollut tosi hienoa olla välillisesti mukana auttamassa.
  93. 12.08.2018 klo 21:46
    Sari Veikkolainen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet
  94. 09.08.2018 klo 21:45
    Marianne Slotte lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Hieno homma Aino mihin olet ryhtynyt! Kiitos mahdollisuudesta olla mukana tukemassa tätä hanketta! Tsemppiä!
  95. 09.08.2018 klo 14:49
    Birgitta Bergen-Kavanto lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    KESÄBILEET
  96. 09.08.2018 klo 14:02
    Anonyymi lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet!
  97. 09.08.2018 klo 12:10
    Tiina Lintunen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet! Sinulla on Aino suuri sydän. &lt3
  98. 08.08.2018 klo 21:16
    Anonyymi lahjoitti 120.00 €
    Kannustusviesti:
    Kassikaupalla apua! Kestokasseja ja kortteja ostivat Hanne, Marju, Minna ja Aira. Kiitos tuestanne ja kassit heilumaan!
  99. 08.08.2018 klo 21:12
    Sari Veikkolainen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Sakkorahoja Malawin tytöille kevään kävelyhaasteesta.
  100. 08.08.2018 klo 15:37
    Heta Khary lahjoitti 15.00 €
  101. 07.08.2018 klo 20:38
    Dina Ikävalko lahjoitti 10.00 €
  102. 06.08.2018 klo 10:20
    Anna Kivistö lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    KESÄBILEET
  103. 29.06.2018 klo 23:47
    Barbara Smith lahjoitti 56.50 €
    Kannustusviesti:
    Barbara Smith, born in August 1923, makes a huge donation to support girls’ education in Malawi. Thank you so much for your generosity and big heart nana Barbara!
  104. 25.06.2018 klo 11:08
    Annikka Kalliokoski lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Kesäbileet!
  105. 19.06.2018 klo 11:10
    Pauliina Erätuuli lahjoitti 60.00 €
    Kannustusviesti:
    Kiitos korttien järkkäämisestä!
  106. 14.06.2018 klo 13:29
    Elina Korhonen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Ihana kangaskassi
  107. 09.06.2018 klo 07:03
    Jussi Eronen lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Golf Jussi &amp Ville
  108. 02.06.2018 klo 17:05
    Anonyymi lahjoitti 11.00 €
    Kannustusviesti:
    Käteislahjoitus golfkisassa!
  109. 02.06.2018 klo 17:02
    Aira Försti-Smith lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Lisää kilometrejä kävelykampanjaan, joko Malawissa?
  110. 02.06.2018 klo 16:59
    Anonyymi lahjoitti 89.00 €
    Kannustusviesti:
    Kassikaupalla apua! Kiitos Riikka, Pia, Heta, Paula, Joanne, Tuula, Pauliina, Ninnu ja Marja-Liisa
  111. 30.05.2018 klo 09:56
    Maija Arosuo lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Kävele ja kapua, siitä on apua!
  112. 29.05.2018 klo 15:15
    Lena Pohjalainen lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Golf ari ja lena pohjalainen
  113. 29.05.2018 klo 10:40
    Marja-Liisa Leisso lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Golf
  114. 29.05.2018 klo 10:38
    Tom Leisso lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Golf
  115. 29.05.2018 klo 10:19
    Hanna Ojanpää lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Golfia hyvään tarkoitukseen!
  116. 28.05.2018 klo 21:33
    Anne Kovalainen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Aino oot super! Hienosti homma etenee!
  117. 28.05.2018 klo 09:54
    Ari Tiainen lahjoitti 50.00 €
  118. 28.05.2018 klo 09:52
    Sari Pakula lahjoitti 50.00 €
  119. 27.05.2018 klo 17:51
    Jari Peuranheimo lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä! Hieno kohde!
  120. 27.05.2018 klo 17:49
    Eeva-Susanna Peuranheimo lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä! Hieno kohde!
  121. 24.05.2018 klo 10:53
    Anonyymi lahjoitti 30.00 €
  122. 23.05.2018 klo 19:24
    Anne Castren lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemiä tytöille!
  123. 23.05.2018 klo 18:20
    Petri Castren lahjoitti 50.00 €
  124. 23.05.2018 klo 01:19
    Matilda Castren lahjoitti 50.00 €
  125. 15.05.2018 klo 20:37
    Teemu Leisso lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Golf
  126. 15.05.2018 klo 20:35
    Benita Leisso lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Golf
  127. 03.05.2018 klo 21:32
    Kaija Ruotsalainen lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    2 x golf
  128. 03.05.2018 klo 09:15
    Anne Parviainen lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Golfkisa EGS
  129. 01.05.2018 klo 22:58
    Sinikka Metsäranta lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Osa sakkomaksuja ja muuten hyvään tarkoitukseen
  130. 30.04.2018 klo 13:15
    Kimmo Elo lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Golf 2 hlöä
  131. 20.04.2018 klo 08:00
    Anja-Leena Leppänen lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Golf
  132. 19.04.2018 klo 11:15
    Birgitta Bergen-Kavanto lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Golfkisa EGS
  133. 16.04.2018 klo 16:49
    Tiina Koutajoki lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Kävely- ja hiihtohaaste vastaanotettu! Tsemppiä kapuamiseen! Terv. Tiina, kapuaja/Kapua 2016 Nepal
  134. 08.04.2018 klo 18:13
    Henna Nissilä lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä! Terveisiä Oma Kapua Kilimanjaro -tiimiläiseltä.
  135. 05.04.2018 klo 12:00
    Anna Ikonen lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Kapua kapua, Aino!
  136. 28.03.2018 klo 19:39
    Anonyymi lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    &quotIt is not the mountain we conquer, but ourselves.&quot Hyvää pääsiäistä Aino - sparraillaan reverse mentoroinnin osalta taas piakkoin!
  137. 26.03.2018 klo 09:48
    Jutta Lindborg lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Aivan mahtava juttu Aino! Todella hienon asian eteen teet töitä! Tosi paljon tsemppiä!
  138. 20.03.2018 klo 09:21
    Terhi Karhu lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Aivan mahtavaa, way to go Aino! Hiukanko olen susta ylpeä. &lt3
  139. 15.03.2018 klo 18:43
    Anonyymi lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Pertti Bayerilta lupaa liikkua 200 kilometriä!
  140. 14.03.2018 klo 13:55
    Outi Virtanen lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Tyttöjen kouluttaminen kannattaa! Hyvä Aino!
  141. 10.03.2018 klo 08:18
    Anonyymi lahjoitti 59.00 €
    Kannustusviesti:
    Mustikkamuffinssikahvitus Bayerilla. Kaunis kiitos runsaasta osallistumisesta, hyvistä kysymyksistä ja kaikesta tuesta. Moni otti myös kävelyhaasteen vastaan! Kiitos Johannalla mustikkapiirakasta!
  142. 09.03.2018 klo 12:35
    Miia Myllys-Periaux lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Hengessä mukana KAPUAmalla portaat ylös töihin joka päivä!
  143. 08.03.2018 klo 09:43
    Marika Ryynänen lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvän asian puolesta. Liikkelle kannustettu kolme työkaveria naistenpäivän kunniaksi!
  144. 07.03.2018 klo 22:59
    Iiris Mertanen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvän asian puolesta!
  145. 07.03.2018 klo 17:04
    Katja Louko lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Upea projekti - hienoa Aino &lt3
  146. 07.03.2018 klo 14:49
    Pirjo Vesterinen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvään tarkoitukseen menee, kiitos Ainolle!
  147. 07.03.2018 klo 14:39
    Arto Pakkalin lahjoitti 40.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä Aino!
  148. 07.03.2018 klo 14:07
    Kalle-Pekka Lehti lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Hianoo...
  149. 07.03.2018 klo 13:31
    Johanna Saarinen lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Tyttöjen ja naisten koulutus voi pelastaa maailman. Hienoa olla projektissa mukana!
  150. 07.03.2018 klo 13:11
    Katri Hokkanen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvä homma Aino!
  151. 20.02.2018 klo 14:40
    Aira Försti lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    200 kilometriä yhteiseen matkaan!
  152. 19.02.2018 klo 13:53
    Patricia Yule lahjoitti 20.00 €
  153. 15.02.2018 klo 11:16
    Aldis Bokmelders lahjoitti 50.00 €
  154. 14.02.2018 klo 23:12
    Eija Salminen lahjoitti 20.00 €
  155. 14.02.2018 klo 16:36
    Kirsi Oksanen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Ystävänpäivän kunniaksi kävelylahja kolmelle ystävälle Kiitos, Aino, että annoit tähän mahdollisuuden!
  156. 14.02.2018 klo 02:33
    Riikka Simonen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    ❤️
  157. 13.02.2018 klo 23:39
    Tiina Lintunen lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Taas pari kaveria lisää haastettu matkaan eli 200 km lähempänä Malawia ollaan.
  158. 10.02.2018 klo 10:42
    Lotte Bruns lahjoitti 40.00 €
  159. 08.02.2018 klo 18:02
    Eini Suominen lahjoitti 50.00 €
  160. 08.02.2018 klo 10:45
    Marjo Tiitto lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Upea hanke, upea Aino! Jokainen tyttö tässä maailmassa ansaitsee mahdollisuuden koulutukseen. Hienoa olla omalta osaltani tätä mahdollistamassa ja viemässä Aino sinua kohti huippua. Go girl!
  161. 07.02.2018 klo 08:23
    Anonyymi lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Aino! /LC
  162. 06.02.2018 klo 22:39
    Kirsi Oksanen lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Hyvää asiaa edistät, Aino!
  163. 06.02.2018 klo 21:22
    Heini Hirvonen lahjoitti 40.00 €
    Kannustusviesti:
    Teet Aino tärkeää työtä! Olen ylpeä sinusta ystäväni ❤️
  164. 06.02.2018 klo 19:29
    Pia Päiväniemi lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Kilsat tulee kasaan lenkkeilemällä koiran kanssa päivittäin.
  165. 06.02.2018 klo 09:01
    Leena Volinsky lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Askel askeleelta kohti Malawia! Juoksen/hiihdän 100km helmikuussa
  166. 05.02.2018 klo 13:01
    Erja Järvelä lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Erja yrittää kevään aikana hiihtää tämän 100, ja haastan Ronjan kävelemään! &lt3
  167. 04.02.2018 klo 20:22
    Aino Försti-Smith lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Aino kutsuu tulevan ystävänpäivän kunniaksi kamuja liikkumaan eli sponssaa satasen lenkin Anskille, kahdelle Riitalle, kahdelle Mialle, Ainolle, Pirjolle, Hannelle, Liisalle ja Keinazille. Liikkumisen riemua kaikille!
  168. 04.02.2018 klo 16:44
    Birgitta Bergen-Kavanto lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Gitta kävelee golf-kentällä 100 km. Hyvää matkaa Aino!
  169. 04.02.2018 klo 12:17
    Tita Liikanen lahjoitti 30.00 €
  170. 04.02.2018 klo 09:22
    Tiina Lintunen lahjoitti 15.00 €
    Kannustusviesti:
    Tiina ja Katja lähtevät kuntoilemaan. Yhteistavoite 200 km.
  171. 03.02.2018 klo 13:34
    Heidi Kekkonen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Heid kävelee ja hiihtää tyttöjä kouluun. 100 kilsaa kummallakin tyylillä.
  172. 03.02.2018 klo 10:47
    Riikka Aarnio lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä kampanjointiin Aino! Minä aion taittaa matkaa näin alkuun kävellen, hiihtolomalla hiihtäen ja loput pyöräillen heti kun kevät alkaa olla ovella. Voidaan mennä yhdessä juoksemaankin!
  173. 01.02.2018 klo 10:12
    Anja-Leena Leppänen lahjoitti 20.00 €
  174. 01.02.2018 klo 09:23
    Dina Ikävalko lahjoitti 30.00 €
    Kannustusviesti:
    Onnea tälle matkalle. Arvostan.
  175. 31.01.2018 klo 20:31
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
    Kannustusviesti:
    Todellakin hyvän asian puolesta! Tsemppiä keräykseen!
  176. 28.01.2018 klo 16:31
    Liisa Kevo lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Upea juttu ja hienoa,että lähdit mukaan! Uskon sekä sinuun että muihin tyttöihin!!
  177. 22.01.2018 klo 21:54
    Anonyymi lahjoitti 50.00 €
  178. 22.01.2018 klo 07:51
    Pirjo Pohjonen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Sanoista tekoihin ❤ mahtavaa!
  179. 22.01.2018 klo 06:42
    Aino Huhmarkangas lahjoitti 50.00 €
    Kannustusviesti:
    Kaikki ansaitsevat mahdollisuuden koulutukseen.
  180. 21.01.2018 klo 22:24
    Outi Honkala lahjoitti 50.00 €
  181. 21.01.2018 klo 21:37
    Hannele Haaanpää-Holappa lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Huikean hienoa, Aino! Go, go, go! ❤️
  182. 21.01.2018 klo 18:32
    Tiina Lintunen lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tyttöjä kouluttamalla VOIDAAN muuttaa maailmaa!
  183. 21.01.2018 klo 17:41
    Anonyymi lahjoitti 10.00 €
  184. 21.01.2018 klo 17:32
    Riitta Gahmberg lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tsemppiä Kapuamiseen. Tässä on oikea nainen oikealla asialla. Tästä tulee hyvä. Uskoo Kaanperit.
  185. 21.01.2018 klo 16:33
    Anna-Kaisa Försti lahjoitti 100.00 €
    Kannustusviesti:
    Juuri tähän minäkin uskon. Educate a girl! &lt3
  186. 15.01.2018 klo 21:34
    Erja Järvelä lahjoitti 20.00 €
    Kannustusviesti:
    Tervetuloa Kapua-tiimiin, ilo toimia konkarina ja tästä se lähtee <3
Scroll to Top