Kapuamalla apua Somalian äideille

Suomen Somalia-verkosto ja Kapua yhdistävät voimansa Somalian äitien puolesta. Somalia-verkoston Kapua-tiimiin haetaan juuri nyt vapaaehtoisia hyväntekijöitä ja seikkailijoita, joita yhdistää halu parantaa maailmaa ja kiivetä Afrikan katolle hyvän asian puolesta.

Somalia on maailman vaarallisimpia maita synnyttää. Naisten on vaikea saada äitiysterveyspalveluita, ja noin 60 prosenttia äideistä synnyttää ilman koulutettua apua. Sekä lapsi- että äitiyskuolleisuus ovat korkeita, ja peräti yksi seitsemästä lapsesta kuolee ennen viidettä syntymäpäiväänsä.

Ryhdy maailman muuttajaksi ja hae mukaan Suomen Somalia-verkoston Kapua-tiimiin! Kapuajat keräävät varoja äitiysterveyden parantamiseksi Somaliassa sekä osallistuvat tiedotuskampanjaan Suomessa. Suositeltu minimikeräystavoite on 1000 euroa, mutta tavoitteen voi määritellä myös itse. Minimilahjoitus on 500 euroa, joka hankkeelle tulee kerätä.

Elokuussa 2020 Kapua-tiimi matkaa Somaliaan tutustumaan työhön, jota keräysvaroilla tehdään ja vaeltaa Afrikan korkeimman vuoren, Kilimanjaron huipulle (5895m).

Osallistujat saavat täyden tuen ja välineet varainhankintaan. Jokainen saa lisäksi henkilökohtaisen Konkarikapuajan tuen. Konkarit ovat jo kerran Kapuan kokeneita, aiempiin hankkeisiin osallistuneita vapaaehtoisia. Konkarit toimivat vertaistukena ja tsemppaavat varainhankinnassa sekä matkaan valmistautumisessa.

Vuodesta 2006 alkaen 250 vapaaehtoista Kapuajaa on kerännyt jo miljoona euroa maailman köyhimpien maiden hyväksi ja matkannut kolmessatoista maassa tutustumassa keräysvaroilla toteutettuihin hankkeisiin.

Kapua Kilimanjaro 2020 -hankkeen kumppanijärjestö on Suomen Somalia-verkosto ry. Järjestö on Somalian ja Afrikan sarven kehitysyhteistyön kattojärjestö, jonka tavoitteena on edistää alueen rauhaa ja kehitystä. Lisätietoa Suomen Somalia-verkostosta ja järjestön työstä Somaliassa.

Kuka voi hakea kapuajaksi?

Mukaan voivat hakea kaikki täysi-ikäiset, kehitysmaiden tukemisesta kiinnostuneet henkilöt. Odotamme kykyä itsenäiseen varainhankintaan ja valmiutta esiintyä julkisesti Kapuan puitteissa. Aiempaa vuorivaelluskokemusta tai kokemusta varainhankinnasta ei tarvita.

Osallistumiskulut

Osallistujat maksavat itse matkan sekä muut osallistumisesta aiheutuvat kulut. Osallistumismaksu Kapua Kilimanjaro -tiimiin on 190 euroa. Osallistumismaksu sisältää:

– Kolme koulutustapaamista ennen matkaa
– Materiaalit ja tuen varainhankintaan koko vuoden ajan
– Tuen oman kampanjan markkinointiin ja tiedotukseen
– Oman varainhankintasivun
– Kapua t-paidan

Osallistumismaksu ei sisällä matkakuluja koulutustapaamisiin, jotka järjestetään pääsääntöisesti Helsingissä.

Matkaohjelma

Osallistua voi joko koko matkalle tai vain Kilimanjaron vaellukselle. Matkan alustava ajankohta on elokuu 2020. Matkan aluksi on mahdollisuus osallistua kolmen päivän vierailulle Somaliaan, jossa tutustutaan keräysvaroilla tehtävään työhön. Tämän jälkeen alkaa matkan vaellusosuus, jonka alustava ohjelma alla:

Päivä 1 | Nairobi
Saavumme Nairobiin, jossa vietämme ensimmäisen yön.

Päivä 2 | Sekimba Camp 2 650 m
Vaellus kohti Kilimanjaron huippua alkaa 2100 metrin korkeudesta. Viljelty maisema muuttuu vähitellen metsäksi. Vaelluksella telttamajoitus.

Päivä 3 | Second Cave 3 450 m
Aamupäivän vaellusosuuden jälkeen nautimme lounaan, jonka jälkeen jatkamme matkaa kohti seuraavaa leiripaikkaamme.

Päivä 4 | Kikelewa Caves 3 600 m
Nousemme metsistä kanervanummille ja majoitumme 3600 metrin korkeuteen.

Päivä 5 | Mawenzi Tarn Huts 4 330 m
Jatkamme yhä korkeammalle kohti seuraavaa leiriämme Mawenzi-vuoren juurella.

Päivä 6 | School Hut 4 750 m
Polku nousee kasvillisuuden yläpuolelle, ja voimme nauttia huikeista ylävuoristomaisemista ylittäessämme vuoren karun satula-alueen.

Päivä 7 | Uhuru Peak 5 895 m
Aloitamme huipullenousun puoliltaöin. Reitti kulkee Williams Pointin kautta Hans Mayer -luolalle, josta polku kiemurtelee kraatterin reunalle, Gillmans Pointille. Nousun rankin osio on takana. Reitti jatkuu kraatterin reunaa seuraten Afrikan korkeimmalle huipulle, Uhuru Peakille (5895m). Laskeudumme Marangu-reittiä Kibo Hutille ja alas Horombo Hutille (3719m).

Päivä 8 | Arusha
Laskeudumme Marangu-portille, josta kuljetus hotellille.

Päivät 9-10 | Kilimanjaro – Helsinki
Kotimatka alkaa. Saapuminen Helsinkiin seuraavana päivänä.

Matkan alustava hinta on noin 3850 euroa, kun ryhmässä 10 henkilöä. Somalian lisäpäivien hinta-arvio on noin 800 euroa. Hinnat sisältävät lennot, majoitukset, kuljetukset ja luonnonpuistomaksut sekä vaellusohjelman aterioineen ja paikallisoppaiden sekä kantajien palvelut vaelluksella.

Tutustu myös aiempien kapuajien kokemuksiin.

Ole mukana! Täytä hakemus Kapua Kilimanjaro -tiimiin 30.6.2019 mennessä!