Kapuajan kirjoitukset

Kapua

Vuorilta löytyneen mielenrauhan sai pidettyä yllä pari viikkoa Suomeen paluun jälkeen. Ja silloinkin piti tietoisesti roikkua siinä kynsin hampain. Arki vie mennessään, niinkuin sen toisaalta kuuluukin. Täydet päivät ja touhuaminen…

Ei kommentteja
Kapua

Kapuaminen tapahtuu jossain täysin omalla aikavyöhykkeellään. Valmisteluvaiheen vajaa vuosi hujahti muutaman kuukauden tuntuisessa vilauksessa. Pariviikkoinen kapuaminen Etiopiassa kesti kolmisen kuukautta Kapua-aikavyöhykkeessä. Onneksi aika kului Suomessa sillä välin ihan normirataa, ellei…

Ei kommentteja
Kapua

Än – Yy – Tee – Kapua! Aamupalan jälkeen punnitsimme vaelluslaukkumme, varmistimme että vesipullot ja sadevaatteet löytyy päivärepuista ja suuntasimme bussilla kohti Simienin vuoristoa. Pysähdyimme matkalla hankkimaan luvat luonnonpuistoon tulemiseen…

1 kommentti
Kapua

Harmittavan pieneksi kutistunut ryhmä kapuajia kohtasi entisestäänkin karsitulla kokoonpanolla viikonloppuna Keski-Suomessa. Halauksia, naurua, syvällistä pohdintaa ja käytännön juttuja kakkakuopista paikallisvaluuttaan. Kaikkea tätä eikä vielä olla edes vuoren juurella. Ei olla…

1 kommentti
Kapua

Facebook 29.4.2014 Minä: Miksi ihana punajuuri pitää AINA ravintola-annoksissa pilata yököttävällä vuohenjuustolla? #nälkä #ärsytys Kaveri 1: Pyydä ilman. Minä: Meni jo. En halunnut olla hankala kun ilmaiset sapuskat sain. Kaveri…

Ei kommentteja
Kapua

Onnen pipanoita

17.1.2014

Onnen pipanoita Minulla on kolme tytärtä. Piitu on empaattinen tokaluokkalainen, joka rakastaa pianonsoittoa, uimista ja hiihtoa. Ensi syksyn eskarilainen Rilla haluaa isona taiteilijaksi ja tykkää koristella itseään koruilla ja hiuspinneillä….

Ei kommentteja
Scroll to Top