Kapua 2024 Saaristo

PYÖRÄILE tyttöjen puolesta!

Kapua ja Loisto Setlementti yhdistävät voimansa nuorten hyvinvoinnin edistämiseksi. Järjestön ensimmäiseen Kotimaan Kapua -tiimiin haetaan juuri nyt vapaaehtoisia maailmanparantajia. Tiimi kerää varoja Helsingin ja Espoon Tyttöjen Talon toiminnan tukemiseksi ja pyöräilee heinäkuussa 2024 Saariston Rengastien hyvän asian puolesta.

Nuorten hyvinvoinnin tukemisen tärkeys on korostunut viime vuosina. Tyttöjen Talot® ovat olemassa 10–28 -vuotiaille tytöille ja naisille sukupuolen moninaisuus huomioiden. Tyttöjen Talot ovat turvallisia paikkoja, joissa jokainen voi kokea yhteenkuuluvuutta ja saada arvostusta omana ainutlaatuisena itsenään. Toiminta on suunniteltu tukemaan nuorten fyysistä, psyykkistä ja sosiaalista hyvinvointia.

Harrasteryhmissä voi kehittää uusia taitoja ja innostua uusien kokemusten äärellä. Halutessaan nuori voi osallistua pienryhmiin, joissa käsitellään esimerkiksi mielenterveyttä. Ryhmät ja ohjaajan tuki auttavat käsittelemään vaikeiden vaiheiden nostamia tunteita ja tuovat voimavaroja itsensä vahvistamiseen. Yhdessä toimimalla sosiaaliset taidot hioutuvat, ja nuoret oppivat luomaan terveitä ihmissuhteita.

Osallistuminen erilaisiin aktiviteetteihin ja saatu tuki auttavat tyttöjä ja nuoria naisia vahvistamaan omaa ääntään. Tyttöjen Talot ovat kasvualusta, missä nuoret saavat vahvistusta oman tulevaisuutensa rakentamiseen.

Kunkin osallistujan tavoitteena on kerätä vähintään 500 euroa Helsingin ja Espoon Tyttöjen Talon toiminnan tukemiseksi. Osallistujat saavat tuen ja välineet varainhankintaan koko kampanjan ajaksi. Heinäkuussa 2024 Kapua-tiimi polkaisee kesäisen Saariston Rengastien ympäri hyvän asian puolesta.

Kuka voi hakea kapuajaksi?

Mukaan voivat hakea kaikki täysi-ikäiset, nuorten hyvinvoinnin tukemisesta kiinnostuneet henkilöt. Odotamme kykyä itsenäiseen varainhankintaan. Aiempaa kokemusta varainhankinnasta ei tarvita. Omaa polkupyörääkään ei tarvita, sillä pyörän voi vuokrata lisämaksusta. Mukaan tiimiin mahtuu enintään 14 vapaaehtoista.

Osallistumiskulut

Osallistujat maksavat itse matkan sekä muut osallistumisesta aiheutuvat kulut. Osallistumismaksu Kotimaan Kapuaan on 80 euroa. Osallistumismaksu sisältää:
– Kaksi koulutus- ja tutustumistapaamista ennen matkaa
– Materiaalit ja tuen varainhankintaan koko hankkeen ajan
– Tuen oman kampanjan markkinointiin ja tiedotukseen
– Oman varainhankintasivun
– Kapua t-paidan

Osallistumismaksu ei sisällä matkakuluja tapaamisiin, jotka järjestetään Helsingin ja Espoon Tyttöjen Talolla. Tiimin ensimmäinen tapaaminen järjesttiin maaliskuun lopulla Helsingin Tyttöjen Talolla. Seuraava tapaaminen on toukokuun lopulla Espoon Tyttöjen Talolla.

Matkaohjelma

SAARISTON RENGASTIE

Tervetuloa pyöräilymatkalle Saariston Rengastielle Turun kauniiseen saaristoon! Yhteinen matkamme alkaa Nauvosta, jonne pääset helposti esim. bussilla, omalla autolla tai pyörällä. Jos mukanasi kulkee oma pyörä, voit valita myös laivakyydin Turusta, mutta huomioi tällöin, että laiva lähtee Turusta keskiviikkona jo aamulla. Nauvosta lähtevän kierroksen tiet ovat pääosin päällystettyjä, mutta erillisiä pyöräteitä ei ole koko reitillä. Lisäksi reittiin sisältyy päivittäisiä pidempiä ja lyhyempiä lautta- ja lossiosuuksia, joilla pääset rauhassa nauttimaan merimaisemista.

Ke 17.7. saapuminen Nauvoon
Ensimmäinen yö vietetään mukavassa hotellissa Nauvon kirkonkylällä, eläväisen vierasvenesataman tuntumassa. Täällä voi paitsi nauttia vilkkaan kylän monipuolisista palveluista, myös mennä uimarannalle, tai poiketa testaamaan keskustan tuntumasta löytyviä luontopolkuja.

To 18.7. Nauvo – Naantali alle 40 km
Varsinainen matkanteko alkaa aamulla yhteysaluskyydillä. Matkalla pääsemme käymään myös Seilin saarella! Rymättylässä pyöräilyä majoituspaikkaan on noin 30 km. Monipuolinen lomakeskus on luonnon keskellä, kaupungin ulkopuolella, mutta Naantalin viehättävään keskustaan kannattaa myös käydä tutustumassa – joko saapuessa, tai seuraavana päivänä.

Pe 19.7. Naantali – Kustavi 50-60 km
Aamiaisen jälkeen matka jatkuu Taivassalon kautta kohti Kustavia. Maasto on ajoittain mäkistä. Valita voi joko hiukan lyhyemmän ”oikoreitin”, tai polkea Askaisten kautta, jossa sijaitsee mm. Louhisaaren kartanolinna. Kustavissa majoitus on kivoissa pikkumökeissä lähellä rantaa. Täällä pääsee saunomaan, uimaan ja vaikka soutelemaan.

La 20.7. Kustavi – Korppoo reilu 40 km
Päivä alkaa pienellä pyöräilymatkalla lauttarantaan, ja aamiaisella voi poiketa matkan varrella. Ensimmäinen yhteysalus vie meidät Iniöön, ja seuraava edelleen Houtskariin. Poikkeaminen kirkonkylälle tuo pari lisäkilometriä. Päivän viimeinen lauttamatka vie Korppoon saarelle. Majoittuminen on hotellissa saaren eteläkärjessä meren äärellä.

Su 21.7. Korppoo – Nauvo n. 40 km
Aamiaisen jälkeen poljemme vielä Korppoon kirkonkylälle, ja sieltä edelleen Nauvon lautalle. Matka jatkuu pääosin rauhallisia teitä pitkin Nauvon kylälle, jonne mahdolliset vuokrapyörät jätetään. Nauvossa nautimme yhteisen päätöslounaan (omakustanteinen), jonka jälkeen kotimatka alkaa.

Matkan hinta: 479€/hlö


Hintaan sisältyy: Kapuan ryhmänjohtaja matkan aikana ryhmäkoon ollessa vähintään 10 henkilöä, reittiselostus, tarvittavat yhteysalusliput, majoitukset: 3 yötä hotellissa jaetussa kahden hengen huoneessa aamiaisineen sekä 1 yö mökkimajoituksessa, 2-4 hlöä/huone (aamiainen ei sisälly). Saunavuorot osassa majoituskohteista, sekä tarvittaessa pysäköintipaikka Nauvossa.

Lisämaksusta:
– vuokrapyörä Nauvosta 100€ (sisältää kypärän ja laukut)
– laivamatka Turku-Nauvo/Nauvo-Turku meno n. 26-33€, meno-paluu n. 43-55€ (laivamatkojen hinnat varmistuvat myöhemmin).

Lisätietoa matkaohjelmasta: info@suomensaaristovaraus.fi

Ole mukana! Täytä alla oleva lomake ja lähetä se meille. Käsittelemme saapuneet hakemukset mahdollisimman pian.

Kapua Saaristo 2024 hakulomake

Täytä lomake ja lähetä se meille, niin otamme Sinuun yhteyttä! Tarkistathan, että lomakkeen kaikki kentät on täytetty ennen lähetystä. Lähetämme kopion lomakkeestasi antamaasi sähköpostiosoitteeseen.

"*" näyttää pakolliset kentät

Sähköpostiosoite*
Sallitut tiedostotyypit: jpg, png, pdf, gif, Max. tiedoston koko: 2 GB.
Voit halutessasi liittää valokuvasi mukaan hakemukseen.
Tilaan Kapuan uutiskirjeen
Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Scroll to Top